Kommenttiosio-blogi: Kickstarterista köyhäintaloon
Peliteollisuutta pidempään seuranneet tietävät, kuinka syklisestä toimialasta on kyse. Samat skuupit, kiistanaiheet ja skandaalit tekevät tasaisin väliajoin paluun yleisön huulille, ja niiden liikkeitä oppii ennakoimaan tehokkaasti.
Yksi näistä ihailtavalla säännöllisyydellä otsikoissa viihtyvistä ilmiöistä on Kickstarter-mörssäri Star Citizen, joka ei edes 153 miljoonan dollarin joukkorahoituspotin voimin ole ehtinyt viidessä vuodessa valmiiksi. Yhtä varmasti kuin aurinko nousee aamuisin, käy pelin luoja Chris Roberts rauhoittelemaan kärsimättömäksi käyvää yleisöään kovaan ääneen vähintään kerran vuosineljänneksessä.
Keskustelu pelin epävarmasta tulevaisuudesta on käynyt jo aikaa sitten väsyneeksi, eikä ylitsevuotavalla kyynisyydellä ole saatu aikaan kuin pahaa verta pelaajien välille. Vaikka Kickstarterin historian aikana on nähty useita Star Citizeniä paljon pahempiakin epäonnistumisia, joukkorahoitus on edelleen ennen kaikkea hieno ja ainutlaatuinen mahdollisuus sekä pelinkehittäjille että heidän faneilleen. Omalle kohdalleni on osunut poikkeuksetta hyviä kokemuksia, joiden kautta olen voinut tukea itselleni tärkeitä projekteja ja kokea olleeni osa niiden luomisprosessia.
Onni ei suosi kaikkia ja huonosti voi toki käydä lupaavissakin kampanjoissa, mutta tiettyjä askeleita rahojensa varjelemiseksi voi pyrkiä ottamaan. Tervehenkinen kriittisyys ei koskaan ole huono asia, ja Kickstarter-piireissä yleisimmät varoitusmerkit ovat kaiken lisäksi helposti tunnistettavaa sorttia.
Joukkorahoittamisen ensimmäinen nyrkkisääntö on lajissaan tunnetuin: jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä myös on sitä. Star Citizen kuitenkin todistaa, että ohjenuoraa on sietämättömän vaikeaa noudattaa, kun huikentelu suoritetaan sopivan huolitellusti. Jos pennosistaan todella välittää, on syytä opetella vastustamaan kiusausta ja suhtautua visionäärien lupauksiin varauksella.
Tämä ei suinkaan tarkoita, etteikö visio olisi pakollinen elementti sekä myyntipuheiden että projektin onnistumisen kannalta. Hyvällä tavalla lupaaviin Kickstarter-kampanjoihin on uhrattu aikaa ja ajatusta jo ennen H-hetkeä, ja konkreettista näyttöä konseptin toimivuudesta on muuallakin kuin sen keksijöiden korvien välissä. Valmius ahertaa tuotteen parissa jo ennen tilin tuloa on myös takuuvarma merkki intohimoisesta ja sitoutuneesta kehitysremmistä.
Vaikka konseptitaidetta tulisi ovista ja ikkunoista, sen takana seisovaan tiimiin on myös kiinnitettävä huomiota. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa Kickstarter voi toimia oivana ponnistuslautana itsenäisille kehittäjille, mutta on vaikea arvioida täysin tuntemattomien henkilöiden kykyä toteuttaa suuren mittakaavan hanke. Vaikka mukana menossa olisivat maailmanhistorian taitavimmat taiteilijat ja kovimmat koodarit, lahjakkuudella ei voi korvata kokemusta käytännön asioista.
Amatöörien yleisin puute lienee nimenomaan kykenemättömyys varautua joukkorahoituksen realiteetteihin. Itsestään selvää on, että ensi vilkaisulta Kickstarterin kaltaisen palvelut vaikuttavat suorastaan naurettavan helpolta tavalta kasata huomattava pesämuna ilman suuria taloudellisia sitoumuksia. Kampanja on kuitenkin viittä vaille lupaus projektin saattamisesta kunnialla päätökseen, ja monille paine on lopulta liikaa alalla, jolla edes valtavan julkaisijan tuki ei välttämättä takaa sujuvaa kehitysprosessia.
Joukkorahoitetun pelin tukijat eivät sitä paitsi ole aivan tavallinen yleisö. Toisin kuin perinteiset ennakkotilaajat, rahoittajat ovat laskeneet valuuttansa suoraan studion käsiin vailla lainvoimaista takuuta vastineesta. Jos budjettilaskelmat menevät mönkään tai tielle osuu odottamattomia vastoinkäymisiä, pelistä etukäteen maksaneiden viha lankeaa laimentamattomana kehittäjäparkojen niskaan. Viraalius tuo mukanaan tuhansien ihmisten odotukset, ja vaatimattomampaa projektia kaavailleelle tiimille pelkästään moinen lataus voi tulla shokkina ilman sen suurempia skandaaleitakin.
Toisaalta riskinotto on viime kädessä aina kuluttajan tekemä valinta, eikä menetettyjen rahojen tai lunastamattomien lupauksien perään itkeminen ole mielekästä kenellekään. Jos pelinsä tahtoo aina valmiina käteen, ne kannattaa hakea suoraan kaupan hyllyltä ja jättää sijoittaminen niille, jotka kaipaavat jännitystä elämäänsä.
Johanna Puustinen