Kommenttiosio-blogi: Mikromaksukoneiston määkivä orja
Destiny 2 on vihdoin täällä. Pitkän horroksen jälkeen luolistaan ovat heränneet myös äänekkäät valittajat, jotka kömpivät poikkeuksetta päivänvaloon tämän mittaluokan julkaisujen sattuessa kohdalle. Koska peli itsessään on vankkaa viihdettä, kitinän kohteeksi ovat paremman puutteessa päätyneet sen mikromaksut.
Toisin kuin voisi luulla, myrskyn silmässä eivät ole rahaa vastaan lunastettavat tulivoimaedut, jollaisia Destiny 2:een on lisätty vastoin hyvän maun sääntöjä. Ongelma on turhamaisempaa sorttia: edellisestäkin osasta tutuista shadereista eli värjäyspaketeista on tehty kertakäyttötavaraa, ja sävyjä saa haalia luonnollisten teiden lisäksi nyt myös kylmällä käteisellä. Pelin kehittäjien mukaan päämääränä on tehdä shadereista aseiden ja varusteiden tapaan jahtaamisen arvoinen aarre, josta on iloa vielä pitkään tarinan päättymisen jälkeen.
Kosmeettiset lisät koetaan usein turvalliseksi mikromaksukohteeksi, ja niiden olemassaolosta on tullut arkipäiväinen näky sellaisissakin peleissä, joiden varsinainen keskipiste ei ainakaan pinnallisesti ole tuohen kääriminen. Tuntuu siis hullulta todistaa suoranaisia raivokohtauksia aiheesta, jonka kuvittelin olevan jo taputeltu. Pelin viralliselle Reddit-palstalle kynäillyllä, mikromaksuboikottia peräänkuuluttavalla kirjelmällä on kymmeniätuhansia kannattajia, ja kaikki muu keskustelu hukkuu parhaillaan vastaavien älähdysten sekaan.
On toki ymmärrettävää, ettei saavutetuista eduista haluta luopua. Ensimmäistä osaa pelanneet fanit tottuivat silloiseen käytäntöön, jossa hahmoaan kykeni kustomoimaan mielin määrin ilman huolta siitä, että sävytteet loppuvat kesken. Haarniskan väriä vaihdettiin usein esimerkiksi ympäristöön tai aktiviteettiin sopivaksi. Vapaus on hieno asia, ja sen näennäinen riistäminen harmittaa.
En ehkä itse pelannut Destinyä tarpeeksi ymmärtääkseni reaktion mittakaavaa. Puhe on kosmeettisesta seikasta virtuaalisessa maailmassa, joka vanhenee ja painuu unholaan muutaman vuoden kuluessa. Kustomointi on itseilmaisun muoto moninpelissä kuin moninpelissä, mutta päivän päätteeksi kenkien tai hanskojen värillä ei ole väliä kenellekään muulle kuin pelaajalle itselleen.
Itselleni ei tule suinkaan yllätyksenä, että pelillisesti käytännössä mitätön järjestelmä on toisen osan tullen valjastettu rahantekokoneiston kärjeksi. Oikeastaan on kummallisempaa, ettei moista ratkaisua tehty jo ensimmäisessä Destinyssä. Mitä mikromaksut edes ovat, elleivät pelaajien turhamaisuuden hyväksikäyttöä? Bisnes on bisnestä, ja Destiny 2:n kokoisten pelien suurin päämäärä on tehdä järjettömiä määriä rahaa myymällä pikseleitä asiakkailleen.
Kuten olen sitä paitsi ennenkin todennut, se ei ole tyhmä, joka pyytää. Käytännössä shadereita jaellaan anteliaasti myös pelitunteja vastaan, ja monen ahkeran pelaajan varastot pursuilevat sävytteitä jo tässä vaiheessa. Eettisen mikromaksusuunnittelun ensimmäinen ja ainoa nyrkkisääntö on tarjota samoja etuja myös ilmaisia reittejä pitkin, ja näin Destiny 2 ehdottomasti tekee. Ostopakkoa ei ole olemassa edes teorian tasolla.
Tästä seikasta keskustelupalstoilla huomauttaneet ovat poikkeuksetta saaneet vastaansa äkäpusseja, joiden mukaan väripatruunoiden haalimiseen ei ole aikaa. Sivuuttakaamme heti alkuun se fakta, että nämä nalkuttajat ovat valinneet itselleen aivan väärän pelin, ja kääntäkäämme katseemme jälleen kohti mikromaksuja. Eikö ideaalitilanne näille ihmisille ole nimenomaan se, että enemmän pelaavien kanssa samalle viivalle pääsee myös kassavirran voimin?
Luulenpa, että tämänkin kohun keskipisteessä on jälleen pelaajien lapsenomainen usko siihen, että päätöksiä moisista seikoista tehdään heidän viihtyvyyttään ajatellen – tai että niitä tekevät ihmiset, joita se muka kiinnostaisi. Reddit-boikottikaan tuskin saa aikaan muuta kuin paremman mielen siihen osallistuville tapauksille, jotka kuvittelevat aiheuttavansa merkittävän vaikutuksen miljoonissa kodeissa pyörivän hitin kassavirtaan. Omaan korvaani tämä vaihtoehto kuulostaa uskottavammalta kuin se, että julkaisijajehut kokevat vuosien jälkeen äkillisen valaistumisen ja mikromaksut pyyhitään maan päältä, mutta mitäpä kapitalismin määkivä uhri mistään tietäisi.
Johanna Puustinen