Ostokelvoton turhake
Kommenttiosio on Pelaajalehti.comin viikoittainen blogi, joka pui tuoreita uutisotsikoita pelialan sekatyöläisen lähes pöyristyttävän subjektiivisesta näkökulmasta.
Ennakkotilaustuska. Julkaisupäiväpaniikki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Siltä varalta, ettette tiedä mihin viittaan, pohjustan tätä blogitekstiä ensin pienoisella kertomuksella. Kun Nintendon Wii U ilmestyi kauppoihin Euroopassa nelisen vuotta sitten, ei sen julkaisukattaukseen lukeutunut juuri mitään itseäni kiinnostavaa. Vatvoin ostopäätöstä hikikarpalot otsalla vielä päiviä ennen konsolin julkaisua, enkä lopulta voinut perustella hankintaa itselleni.
Asian todellisesta laidasta huolimatta mielsin Wii U:n vielä pitkään konsolina, jolle ei ollut tarpeeksi pelejä, enkä seurannut vekottimen elinkaarta kuin korkeintaan ammatillisesta mielenkiinnosta. Nyt, muutamia vuosia myöhemmin, ymmärrän sivuuttaneeni kokonaisen sukupolvellisen äärimmäisen omaperäistä ja laadukasta pelattavaa oman hätiköintini takia.
Keskustelu Nintendon seuraavan kotikonsolin ympärillä on nostanut katumuksen karvaan maun kielelleni vahvemmin kuin koskaan. Muun muassa tuoreen Resident Evilin jääminen pois Switchin valikoimista on saanut monet povaamaan koneelle synkkää tulevaisuutta: jos julkaisupäivän tarjonta on näin ala-arvoista, ei jatkokaan voi päätä huimata.
Jos Wii U:n kohtalosta voi jotain päätellä, johtopäätös on hieman ennenaikainen.
En toki pyri väittämään, etteikö Switchin julkaisupelilista olisi lukumääräisesti rehellisen surullista katsottavaa. Etenkin kolmannen osapuolen kehittäjien siivu kattauksesta on laiha, mikä lienee ymmärrettävä pettymys monelle muutoksen tuulia povanneelle. Mutta miten paljon väliä on sillä, montako peliä konsolille on tarjolla tarkalleen 3. maaliskuuta? Mikä on se ylitsepääsemätön voima, joka pakottaa hankkimaan koneen heti sen julkaisupäivänä?
”Fanipoikuus”, kuuluu takarivistä. Hyvin sanottu siellä perällä. Voisin kuitenkin erehtyä luulemaan, että hiljaisimmat ensiviikot nämä yömyyntien sankarit viettävät tyytyväisinä tuoreimman Zeldan parissa. Jos klassikkoseikkailun yhdeksästoista tuleminen ei kuitenkaan jaksa kiinnostaa, mikä estää odottamasta parempia päiviä hiljaa ja kärsivällisesti? Konsolikokemuksen oletettu käpyisyys ja paitsi jäämisen harmi ovat toisensa poissulkevia asioita, joista vain yhdestä on kosminen lupa valittaa kerrallaan.
Niin kutsuttujen ydinpelaajien lisäksi Nintendo kosiskelee uutukaisellaan toki myös kanta-asiakasyleisöään lapsiperheistä bilepelaajiin. Pelkkä Marion ja pikkuautojen puute pitänee tämän segmentin aisoissa hieman myöhempään kevääseen, ellei huippuluokan liikkeentunnistuksen kutsu käy liian houkuttelevaksi. Joulu lienee monille ajankohtaisempi tilanne hankkia uusi konsoli olohuoneeseen, eikä tulenpalavaa kiirettä Switchin kahden käden sormilla laskettavien julkaisupelien pariin siis heilläkään ole.
Onkin hullu ajatus, että vaikka leijonanosa ”kasuaaleja” näennäisesti sivistyneemmistä pelaajista oppi malttamaan mielensä suurten pelitapausten suhteen viimeistään Arkham Knight -farssin jälkeen, se ei ymmärrä vielä soveltaa käytäntöä taloudellisesti huomattavasti suurempiin hankintoihin. Jos uuteen suhteeseen suin päin ryntääminen epäilyttää niin, että uutisotsikot menevät tunteisiin, ei liene huono idea hidastaa ja tarkkailla tilannetta hetken sen sijaan, että julistaisi pelin jo menetetyksi.
Kanavoikaamme siis kaikki sisäisiä perheenisiämme. Jos konsolia ei tee mieli ostaa puolen vuoden jälkeen tai edes välipäivien tarjoushintaan, ei syy ole enää pelkästään puuttuvan Resident Evilin, eikä menetys ole silloin kovin suuri.
Johanna Puustinen