Kommenttiosio-blogi: Pelimessujen muistolle
On tullut taas se aika vuodesta, jolloin koko olemukseni värjäytyy kateudesta vihreäksi. Saksan Kölnissä järjestettäviin jättimäisiin Gamescom-messuihin on vain kivenheiton matka, enkä siltikään ole siellä – toisin kuin lähes kirjaimellisesti kaikki muut tuntemani ihmiset.
Paniikki ja paha mieli toteutumattomista matkasuunnitelmista pahenee vuosi vuodelta, koska itse en nuorene, eikä maailmakaan pysy muuttumattomana ikuisesti. Messukesää edeltävinä ja varsinkin sen jälkeisinä hetkinä saa tätä nykyä kuunnella tuomiopäivän kakofoniaa, joka ennustaa jokaisten pelimessujen olevan lajissaan viimeiset. Eritoten rapakon takaisten E3-messujen väitetään olevan pikavauhtia kuoleva laji, jonka päivät ovat olleet luetut jo pitkään.
On auttamaton totuus, etteivät vuosittaiset pyhiinvaellukset lehdistötilaisuuksiin tosiaan enää tunnu kovin mielekkäiltä välittömän suoratoiston valtakautena. Sääliksi käy ruuhkaisissa messuhalleissa juoksentelevaa hikistä toimittajanplanttua (tai vaihtoehtoisesti Arvekaria, vaikkakaan nämä eivät suinkaan sulje toisiaan pois), kun valtaosa yleisöstä seuraa uutisia mukavasti sohvalta käsin. Uutiskoosteen voi raapia kasaan ehkä jopa tehokkaammin kotikoneen äärellä, kun tekemiselle voi omistautua sataprosenttisesti omassa rauhassa.
Lehdistötilaisuuksia ei enää varsinaisesti edes tuoteta lehdistön jäsenille, vaan ne ovat pitkälti kotiyleisö mielessä toteutettuja multimediakokemuksia lämpiölähetyksineen ja hashtageineen, ja humuun voi osallistua etänä vaikkapa Twitchin chat-huoneissa. Aiemmin vain alan ammattilaisille tarkoitettu E3 avasi ovensa tänä vuonna tavallisille tallaajille suurin fanfaarein säestettynä, mutta todellisuudessa kuilua näiden kahden yleisöryhmän välillä on kurottu virtuaalisesti umpeen jo vuosia.
Kaikeksi onneksi suuret mediatilaisuudet eivät yksin edusta messujen antia. Niitäkin tärkeämpää toimittajille lienee se, että saman katon alle kerätään kaikki tulevan vuoden suurimmat julkaisut ja kiinnostavimmat persoonat. Jatkuva matkustelu on henkisesti ja taloudellisesti kuluttavaa, ja vaikka messuviikotkin ovat järjettömän intensiivisiä, niiden tarjoavat monituiset mahdollisuudet ovat tässä mielessä suorastaan luksusta.
Messujen luonteen muuttuminen tarkoittaa parhaassa tapauksessa sitä, että esimerkiksi uutisraportoinnin vähentyessä vapautuvan ajan voi käyttää hyvillä mielin aidosti laadukkaan ja ainutlaatuisen sisällön tuottamiseen. Hiki pukkaa varmasti edelleen pelitoimittajan ohimoille, mutta ainakin tämä pääsee nyt toteuttamaan itseään tapaamisesta toiseen luoviessaan.
Haastattelut, ennakot ja muut erikoisartikkelit ovat se syy, miksi moni meistä seuraa tiettyjä pelimedioita tiiviimmin kuin toisia, ja niistä tulee jatkuvasti yhä arvokkaampaa valuuttaa. Koska julkaisupäivälistojen ja julkistuskoosteiden kaltainen perustieto on saatavilla jokaisesta kanavasta kuudessa eri formaatissa, pitää kilpailua käydä muilla kentillä. Tämä on omasta mielestäni yksinomaan positiivinen muutos, jolle en edes keksimällä keksi vastalauseita.
Kun pelimessujen sanotaan olevan katoava ilmiö, tarkoitetaan siis jotain aivan muuta. Niiden olemus saattaa olla murrosvaiheessa, mutta kotelosta kuoriutunee jotain paljon toukkavaihetta kauniimpaa. Kun minä ja sinä, rakas lukija, vihdoin ehdimme itse paikan päälle, tulee kokemus olemaan aivan jotain muuta kuin kuvittelimme, eikä se välttämättä ole laisinkaan huono asia.
Johanna Puustinen