Taasko joku Call of Duty?
Kommenttiosio on Pelaajalehti.comin viikoittainen blogi, joka pui tuoreita uutisotsikoita pelialan sekatyöläisen lähes pöyristyttävän subjektiivisesta näkökulmasta.
Uuden Call of Dutyn olemassaolo on jälleen julkistettu suurten fanfaareiden saattelemana, kuten joka vuosi lähes täsmälleen tällä kellonlyömällä. Tämänvuotinen uutuusosa vie viime aikoina hyperfuturistiseen sodankäyntiin keskittyneen pelisarjan takaisin juurilleen, keskelle toisen maailmansodan kauhuja Keski-Euroopan runneltuihin maisemiin.
Koruttomasti WWII:ksi ristityn pelin vastaanotto on ollut verkossa juuri niin jakautunutta kuin vastaavien jokavuotisten vakiojulkaisujen kohdalla on lupa odottaa. Vaikka suunnanmuutos ei viimevuotisen, ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuneen Battlefieldin valossa varsinaisesti puskista tullutkaan, on se kaikesta päätellen hyvin tervetullut. Vuodesta toiseen tutuista kuvioista pähkinöiksi menevä pelaajakunta on toki tiuhaan ilmestyvien sarjojen elämänlanka, mutta täyskäännös on omiaan herättelemään myös muiden tahojen huomiota.
Kaikkia vastarannankiiskiä nostalgialla kosiskelu ei kuitenkaan ole pehmittänyt, ja jokaista positiivista täpinäviestiä vastaan on vähintään yhtä suurella hartaudella kirjoitettu valitusvirsi. Jokainen pelialaa seuraava osaa litanian ulkoa: sama peli, eri ulkokuori, huono moninpeli, hirveää rahastusta, jo riittää. Vuosittainen julkaisutahti vaatii ehdottomasti veronsa – jos ei laadullisesti, niin ainakin pelaajien mielissä.
Kuten mainittua, keskustelun sävy tai sisältö ei juuri ole muuttunut Call of Dutyn elinkaaren aikana, eikä siihen ole juurikaan lisättävää. Hauskaa kontrastia nahisteluun tarjoaa tällä viikolla kuitenkin suru-uutinen, joka edustaa saman aiheen toista ääripäätä. Siinä missä räiskintäpelaajille tarjotaan tekemistä kyllästymiseen asti, Kingdom Heartsin kolmatta osaa jo yli kymmenen vuotta vartoneiden fanien odotus on venymässä vielä pitkälle ensi vuoteen.
Kingdom Heartsin myöhästyminen on sarjassaan vähintään yhtä ennalta arvattava uutinen kuin uuden Call of Dutyn ilmestyminen, mutta olo on toisten onnekkuuden rinnalla silti laiminlyöty. Vaikka luvassa on epäilemättä jokavuotisia sotapelejä monta kertaluokkaa massiivisempi mestariteos, varovainenkaan toiveikkuus ei helpota odotusta, päinvastoin. Sarjan monituiset sivuosat ja uusintaversiot ovat niin ikään vain laihoja korvikkeita jätille, joka siintää kaukana horisontissa.
Pelin pikaista valmistumista toivoneiden mielipahaan on siis erityisen murskaavaa yhtyä, kun toisaalla valitetaan jo liikatarjonnasta. Kumpaan skenaarioon itse päätyisin, jos saisin vapaasti valita? Suurin osa pelisarjoista kulkee kaikeksi onneksi kultaista keskitietä, joka ei kuulu tähän ajatusleikkiin. Jaksaisinko ahmia makeaa mahan täydeltä CoD-henkeen, vai pinnistelisinkö mieluummin trailerien voimalla vuosi toisensa jälkeen jonkin paremman toivossa?
Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu kovinkaan ideaalilta, mutta ikuisen odotuksen leirissä ruoho aidan toisella puolen näyttää valtavan vihreältä. Jos voisin päättää, olisin itse tyytyväinen mahdollisuuteen edes todeta olevani leipääntynyt. Omaa messiastani olen odottanut yli puolet elämästäni, enkä voi sanoa kyllästyneeni kuin jatkuviin lykkäyksiin. Call of Duty -vihaajat, olen teille kateellinen. Nauttikaa siitä, mitä teillä on.
Johanna Puustinen