Kommenttiosio-blogi: Tekijänoikeudet, ketä kiinnostaa?

Viikon blogissa Johanna miettii, miksi pelaajat kokevat omistavansa lempipelinsä.

29.7.2017 07:00

Kommenttiosio-blogi: Tekijänoikeudet, ketä kiinnostaa?

Kokonaisia herneenpalkoja on pitkästä aikaa päästy tonkimaan poskionteloiden perukoilta ahkeraan. Joukkokiukkukohtauksen synnytti alkuviikosta legendaarisen verkkoroolipeli World of Warcraftin omistava Blizzard, joka pakotti jälleen yhden faniensa pyörittämän epävirallisen palvelimen laittamaan pillit pussiin heti avajaispäivänään.

Monessa mediassa tapahtumien kulku on esitetty todellisena nyyhkytarinana, sillä takavuosien WoW-kokemusta tavoitelleen Felmyst-palvelimen takana on työtön ja pitkäaikaissairas tapaus, jonka elämälle pitkällinen kehitysprojekti toi vuosiksi merkitystä. Uutisjuttujen ylisanoista päätellen muuta sisältöä Gummy52:na tunnetun miekkosen päivillä ei ole juuri ollut, joten homman onnistumisen eteen uhrattiin siis luonnollisesti ajan ja rahan lisäksi myös mielenterveys.

Huikeinta tarinassa on kuitenkin se, kuinka rankasti sekä kehittäjä että toimittajat painottavat tragedian täydellistä yllätyksellisyyttä. Aidosti yllätyksenä nimittäin tulee korkeintaan se, ettei lopputulosta osattu enteillä missään vaiheessa nelivuotisen hankkeen elämänkaarta.

Ei ole kovin rankkaa yleistystä todeta samoin käyvän ennemmin tai myöhemmin pitkälti joka ikiselle vastaavan mittakaavan projektille – ja niitä on paljon. Oli kyseessä sitten luvaton palvelin, käännös tai jättimodi, prosessi on sama. Kaikki saa alkunsa lähdeteokselle turhan omistautuneen fanin ajattelemattomasta ideasta, josta internet vääjäämättä innostuu liikaa, ja lopulta puheensorina kantautuu tekijänoikeuksien omistajien korviin kohtalokkain seurauksin.

Moni näistä tapauksista päätyy Felmystin tapaan otsikoihin, mutta harvassa uutisjutussa edelleenkään ihmetellään sitä, miten pelaajat voivat toistuvasti kuvitella pystyvänsä liikkumaan harmaista harmaimmalla alueella saamatta kenenkään vihoja niskaansa. Sen sijaan fokus on usein päinvastainen, ja päivittelyn kohteeksi joutuvat varsinaiset kehittäjät ja julkaisijat tunnekylmine bisneskäytäntöineen. Kuviota katsellaan hämmentävän naiivista näkökulmasta, joka olettaa pelialan toimivan kaikilla tasoillaan puhtaasti jonkinlaisen jaetun intohimon pohjalta.

Totuus on toisenlainen, eikä sen nähdäkseen tarvitse nostella silmälappujaan edes kovin uskaliaasti. Myönnettäköön, että moni The Simsin tai Skyrimin kaltainen hitti pyörii vahvasti oman yhteisönsä kekseliäisyyden ympärillä, mutta moinen ei olisi mahdollista ilman alkuperäisiä teoksia ja niiden kehittäjiä. Harva näiden piirien jäsen tahtoo satuttaa luovuutensa muusaa, ja suuri osa fanisisällöstä palveleekin täten molempien osapuolien intressejä.

Iloista symbioosia järkyttävät pahoin kuitenkin ne yksilöt, jotka näkevät yhtälössä mahdollisuuden rikastumiseen. Ongelman näkemiseksi ei tarvita kivenkovan kapitalistin arvioivaa katsetta, vaan kuka tahansa maailman menosta mitään ymmärtävä tietää, että kassavirta jonkun muun taskuun on pois kehittäjiltä. Kassa valitettavasti on syy sille, että valtaosa peleistä matkaa luojiensa aivolohkoista meidän televisioruuduillemme, eikä rahahanojen vuotoa seurata ilolla. Keskustelu koskee toki myös moraalia: tekijänoikeuksia tuskin olisi kirjattu lakiin, jos jonkun muun työllä rahastaminen ei tuntuisi pahalta vähintään toisesta osapuolesta.

Koska moista ei kuitenkaan voi täysin välttää ja lakimiesten taksat ovat törkeitä, on fanien toimintaa yritetty peliyhtiöiden toimesta kontrolloida lempeämminkin keinoin. Esimerkiksi Bethesdan maksumodikauppa on kuitenkin saanut järjetöntä ryöpytystä osakseen perustein, joita en itse osaisi edes listata. Ennen kaikkea järjestelmä mahdollistaa omien teoksiensa myyntiin laittamisen ilman lopetuskäskyn pelkoa, ja jos perimmäinen ongelma on Bethesdan kirstuihin virtaava rojaltipuro, on syytä kerrata edellinen kappale kolmeen kertaan.

Tiedän, mitä ajattelette tässä vaiheessa tekstiä: eihän tämän viikon skandaalin kohde edes ollut maksullinen palvelu! Olette oikeassa, mutta palvelin kuitenkin tarjosi kokemusta, jonka veroista ei tällä hetkellä ole saatavilla virallisia teitä pitkin Blizzardin lupauksista huolimatta. Vaikka jonkin ilmaisen faniprojektin sisältöä ei juuri sen julkaisuhetkellä olisi tarjolla muualla, sen olemassaolo sulkee oven alkuperäisten kehittäjien nenän edestä. Pelibisnes kun ei edelleenkään ole hyväntekeväisyyttä, eikä kovin moni konsepti saa siipiä alleen ilman jonkinlaista odotusta tuotoista.

Itselleni perustelut Blizzardin ja muiden peliyhtiöiden toiminnalle ovat niin järkeenkäypiä, etten osaa samaistua šokkiotsikoihin alkuunkaan. Asenne on minulle niin vieras, etten osaa edes arvella, mistä se voisi kummuta. Kokevatko pelaajat kehittäjien olevan yhteisölleen velkaa siitä rakkaudesta, jota se heille osoittaa? Vai onko intohimo peliä kohtaan niin pyhä asia, etteivät sitä koske normaalin yhteiskunnan lait ja periaatteet? Vai ovatko tekijänoikeudet kenties vain sosiaalinen konstruktio ja fanit kansanryhmä, jota niiden nimissä sorretaan? 

Oli syy moiselle ajattelulle mikä oli, se ei johda koskaan mihinkään muuhun kuin täydelliseen pettymykseen, ja tämän todistaa jälleen menneen viikon kuvio. Niksivinkki lukijoille: seuraavaksi kun harkitsette käyttävänne neljä vuotta elämästänne johonkin vastaavaan, muistelkaa tätä tekstiä.

Johanna Puustinen

Lisää luettavaa