Kommenttiosio-blogi: Tyytymättömyyden talvi
Oma vuoden pelini, Horizon Zero Dawn, tekee yli puolen vuoden hiljaiselon jälkeen paluun marraskuussa ainokaisen lisäosansa myötä. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi jo täristä innosta, mutta totuus on toisenlainen.
Vaikka yhdessä viettämämme aika oli timanttista, kuukausien kuiva kausi on takonut kiilan minun ja Horizonin väliin. On vaikea palata jo kertaalleen kasaan taputellun projektin pariin, ja kipinän sytyttäminen uudelleen tulee vaatimaan poikkeuslaatuista panostusta sekä minulta että pelinkehittäjiltä. Monimutkaiset juonikuviot ja lihasmuistijäljet ovat kaikonneet aivolohkoistani, eikä pelille löydy enää paikkaa nykyhetkestäni.
Jotta voisin jälleen innostua Aloyn seikkailuista, tulevan Frozen Wilds -laajennuksen on oltava monia aikalaisiaan monin verroin suurempi ja kauniimpi. Tämän päivän valitettava trendi on syytää merkityksettömän pieniä lisäsisältöpaketteja markkinoille liukuhihnalta, eikä sitä enää juuri kyseenalaisteta. Siksi varovaista positiivisuutta herättää tieto, että Horizoniin ei ole tulossa muita laajennuksia.
Pelko siitä, että lisäosa tarjoaa samaa vanhaa uusissa vaatteissa, on kuitenkin äärimmäisen todellinen. Ongelman ydin on yksinkertainen: lumessa tarpominen ei ole riittävä pelillinen uudistus perustelemaan ostosta, kun kerran olen jo ehtinyt jatkamaan elämääni.
Mielenkiintoista on, että kevyt maisemapäivitys olisi saattanut olla minullekin tarpeeksi kutkuttava tarjous pelin julkaisun kieppeillä. En osaa itsekään sanoa, miksi rimani on nyt niin korkealla, kun varsin hyvin tiedän parin hassun tehtävän riittävän itselleni usein lisäsisällöksi. Kenties epätoivo on vahvemmin läsnä, kun läpipeluun jälkeensä jättämä menetyksen tunne kytee vielä.
Tämä epätoivo lienee myös syynä siihen, miksi niin suuri siivu lisäsisällöstä on tätä nykyä hajutonta ja mautonta tauhkaa. Ehkäpä se, ettei pelaajien heikkoutta voi Horizonin kohdalla käyttää hyväkseen enää yhtä tehokkaasti, pakottaa sen loistamaan muilla osa-alueilla. Toivo eläköön.
Johanna Puustinen