Kommenttiosio-blogi: Vastentahtoista fanipoikuutta
Erään aikakauden päätös koitti kuun vaihteessa, kun Sony ilmoitti 11-vuotiaan PlayStation 3:n tulleen tiensä päähän. Vanhus oli sukupolvessaan pisimpään liukuhihnoilla pysynyt konsoli, joten tuotantolinjojen sulkeutuessa viimeisen kerran pannaan piste myös pitkälle pätkälle pelaamisen historiaa.
Edellisestä sukupolvesta luopuminen on sen pitkäikäisyyden vuoksi ollut vaikeaa niin pelaajille kuin pelinkehittäjillekin. Japanissa julkaistiin pelejä PlayStation 3:lle vielä viime vuoden lopulla, ja uutiset muinaismuiston kuolemasta on otettu raskaasti lännessäkin. Verkossa on viime päivinä tullut vastaan useita lämpimänsävyisiä muisteluketjuja, ja suruliputusta on harrastettu pelimediassakin hartaudella.
On ollut siis erikoisen kummallista todeta, ettei menetys ole saanut minua tuntemaan pienintäkään haikeuden värähdystä. Omat muistoni PlayStation 3:sta ovat parhaimmillaankin hajanaisia ja sumeita, kuten välähdyksiä poikaystävän sängynpäädyssä pelatuista ilmaisista demoista ja PlayStation Homessa muiden nimissä vietetyistä hetkistä. Selkeimmän muistijäljen lienee jättänyt alkuperäisen pallogrillimallin hämmentävän epäkäytännöllinen muotoilu, joka herätti minussa konsolin julkistuksen aikaan suurta hilpeyttä.
Aukosta sivistyksessäni voi päällisin puolin syyttää puhtaasti merkkilojaaliutta. Viime sukupolven huippuvuosina olin uskollinen Xbox-fanityttö, vakaa valinnassani rakkaan konsolini ennenaikaiseen tuhoon asti.
Fanaattisuuteni ei kuitenkaan johtunut sokeasta uskosta vihreän ristin voimaan, sillä olin olosuhteiden uhri. Sukupolvien murroskautena olin vielä visusti peruskoulussa ja täysin riippuvainen vanhempieni varallisuudesta. Kahden konsolin omistaminen oli konsepti, johon minulla ei ollut kosketuspintaa. Oman mielenrauhani taatakseni uskottelin itselleni siis vuosien ajan, että tekemäni ostopäätös oli kaikin puolin paras mahdollinen ja konsolini luonnollisesti ylivertainen.
PlayStation 3:n viimeisten päivien inspiroimaa keskustelua tarkastellessani ryhdyin pohtimaan, kuinka monet kaihon tai kaunan ilmaukset saattavat johtua juuri samanlaisista syistä. Kuinka moni todella on valitsemalleen logolle lojaali puhtaasti tehon tai tarjonnan ansiosta? 12-vuotiaan itseni kärsimys on vain yksi monista tilanteista, jollaisessa aidan toiselle puolelle ei voi syystä tai toisesta vilkuilla, vaikka tahtoisi.
Vaikka varaa paremmin varusteltuun viihdekeskukseen olisikin, voi haluttomuus vaihtaa leiriä johtua esimerkiksi sosiaalisista paineista. Fanius yhdistää ihmisiä, ja on etuoikeus voida sitoa rakastamansa asia osaksi omaa identiteettiään. Fanikunnat ovat kuitenkin usein myös tuomitsevaista ja suojelunhaluista sakkia, joten viestin täytyy olla yksioikoinen ja selkeä.
Kovan luokan faniksi tunnistautuminen vaatii tietynlaista omistautumista, ja nykypäivänä toisen konsolivalmistajan kelkkaan hyppäämisestä voi olla jopa todellista haittaa. Peliseura ja vaivalla hankitut saavutukset jäävät toiselle alustalle, jolloin ennen kovin yhtenäinen kokemus pirstaloituu. Tilanne on jättiyhtiöille toki mitä suotuisin. Esimerkiksi Applen ekosysteemi perustuu puhtaasti asiakkaiden käsien sitomiseen niin tiiviisti, ettei lähtö maksa vaivaa.
Joukkoon mahtuu toki aina niitä, jotka sulkevat silmänsä muilta vaihtoehdoilta vapaaehtoisesti. Silti konsolit ovat yleistäen edelleen tarpeeksi suuren kaliiberin hanke, että aidan toisella puolella rehottava ruoho on ymmärrettävistä syistä pelottava näky. Mustavalkoisen me vastaan te -ajattelun voisi jopa sanoa olevan perusteltua niin kauan kuin sen varjolla ei lähde ristiretkelle jokaisen tilaisuuden tullen. Jokainen fanipoika ei ole logiikan hylännyt hullu, eivätkä kaikki ole sitä vapaasta tahdostaan – annetaan siis kaikkien kukkien kukkia.
Johanna Puustinen
Kommentit
Vaikka nuorempana kallistuin Playstationin suuntaan konsolivalinnoissani, niin en silti kokenut ikinä tarvetta ruveta vannomaan oman konsolin erinomaisuuden puolesta. Lähinnä itselläni oli halu päästä testaamaan kaikkea mahdollisimman monia eri konsoleita ja pelejä.
Todella hyvä kirjoitus, en itse olisi sitä välttämättä pystynyt yhtä hyvin kirjoittamaan mutta pystyn yhtymään moneen asiaan tässä. Hyvää työtä!
On kuitenkin olemassa myös se porukka, johon jokin pelilaite ja sen pelivalikoima eivät vain yksinkertaisesti vetoa. Itselläni se on aina ollut Xbox. En ole koskaan pitänyt Xboxeista laitteina eikä niiden pelivalikoima yksinkertaisesti kiinnosta. Monille varmaan sama juttu Nintendon konsolien kanssa. Jos Mario, Metroid ja Zelda eivät kiinnosta, niin ei ole mitään syytä hankkia koko laitetta.
Itse olen aikalailla pleikkari miehiä, olen omistanut ps1 asti kaikki pleikat, mutta on myös ollu ihan eka xbox kuin myös 360 myös mutta aina se pleikkari on ollut se ykkönen ja onea en tule ikinä ostaa enkä kuluta enään rahaa enkä aikaa muihin alustoille, PS4 löytyy kun myös Vitaa ja ps3 pelaan vieläkin myös välillä.
Siksi jotta voisi kasvaa mieheksi, pitää ensin menettää fanipoikuus...
Se puhdistava tunne, kun omistat kolmen valmistajan laitteet, etkä edes tunne syyllisyyttä...
Kyllähän jotkut miehet riitelee myös esim. automerkeistään ja eri urheilujoukkueista. Kaikenlainen merkkien, bändien, tiimien yms. fanittaminen ei ole ikään sidonnaista, vaan sitä harrastaa eri-ikäiset idiootit, johan se on tällä saitillakin huomattavissa ettei siitä parannu oli minkä ikäinen tahansa.
Kuin myös. Forza sarja ja varsinkin Horizon spin offit on semisti kiinnostunut, mutta nyt kun niitä pääsin pc:llä koittamaan, niin jäi ekaksi ja vikaksi. Ei mitään jakoa oikeille simuille pc:llä ja Gran Turismolle. Joten Xbox ei edelleenkään sytytä ja nyt vielä vähemmän kun ei edes varsinaista konsolia tarvitse pelien pelaamista varten (jos nyt jotain mielenkiintoista onnistuvat tuomaan tarjolle joskus) ja ovat vielä yö ja päivä parempia pc:llä vaikka syöpänä onkin UWP. Xboxilla vain ei ole paljoa annettavaa jos dude bro shooterit ei kiinnosta ja Forzakin on autopeleistä se huonoin mitä olen pelannut.
Itsekin tuli kyllä ostettua X360 sen hinnan, eli hyvän tarjouksen takia. Kosketuspintaa oli myös siihen enemmän, sillä vaikka olinkin kaverilla pelannut PS3:sta, niin veljellä oli X360, jolla hakattiin Gears 1 & 2. Tuli myös pelattua Lost Planet, joka oli aikoinaan kova teos.
Myöhemmin ostin myös PS3:n mutta sinne ei ole jäänyt kuin alle viisi peliä, joista ei ole tullut remasteria PS4:lle. Samoin tuo valinta osui kohdalleen muutenkin, sillä en ole ikinä tykännyt käyttää PS3:sta. Se on jotenkin niin ärsyttävää. Tuskin asia olisi toisin vaikka olisinkin ostanut PS3:n boksin sijaan. Todisteena olkoon vaikka se, että nykyisessä sukupolvessa se on taas Xbox, jolla on järkyttävä käyttis, jota on ärsyttävä käyttää.
Olen aina ollut Xbox-pelimiehiä ja joskus tehnyt muutamia syrjähyppyjä Pleikkarin suuntaan. En tiedä yhtäkään parempaa pelisarjaa kuin Forza, Halo ja Gears Of War. Olen siis hyvin paljon tykännyt Xboksin yksinoikeuksista.
Tänä vuonna tilanne on eri. Halo Wars 2 oli ihan ok peli, mutta Nintendo ja Sony on vienyt Xboksia tänä vuonna kuin härkää narussa. Sonyn Horizon: Zero Dawn on oikea mestariteos, niin kuin Nintendon Zeldakin.
Toivottavasti loppu syksy olisi parempi Xboksille, sillä en tykkää Pleikan käyttiksestä ja muutenkin suurin osa kavereistani on siirtynyt Onelle, niin sillä on sit kivempi pelata pelejä.