Pelintekijöiden omassa GDC-tapahtumassa saatiin odotetusti tänäkin vuonna skandaali. Sen takana on indie-kehittäjä Phil Fish, mies Fez-pelin takana. Kun Japanilainen pelinkehittäjä kysyi Fishin mielipidettä japanilaisen pelinkehityksen tilanteesta, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Teidän pelinne haisevat!”
Vääntö jatkui tietysti Twitterissä, tapausta päiviteltiin, ja Fish vitsaili kohusta painottaen kuitenkin tarkoittaneensa mitä sanoi. Hän ei ole tietenkään mielipiteineen yksin. Japanilaisen pelintekemisen ”kuolemasta” ja alennustilasta on puhuttu jo pitkään.
On totta, että idän ja lännen pelien tyyleissä on eroa. Usein pelistä voi aistia japanilaisuuden jo valikoiden perusteella (vaikka kehittäjästä riippuu, onko se hyvä vai huono asia). Tietenkään kaikki Japanilaiset pelit eivät ole hanurista, mutta erityisesti suurempien ”AAA”-tuotantojen suhteen länsi on karannut edelle. Se on ikävä juttu idälle siksi, että ns. ”kiinnostavat keskikastin pelit” ovat pulassa aikakaudella, jolla pärjäävät vain valtavimmat hitit ja piskuiset indie-tuotannot.
Tyylillisestikin maut eivät oikein kohtaa. Lännessä massat ovat imeytyneet syvälle ruskean realismin ja sotaräiskintöjen suohon. Tälle väelle Japanin stereotyyppisin anti, kirkkaat värit ja isosilmäiset animetylleröt ovat kuin myrkkyä. Jopa kaiken yläpuolella häämöttävä Final Fantasy on ollut vaikeuksissa.
Tämä ei ole kuitenkaan mikään juhlimisen aihe, sillä mitä vähempiin käsiin pelintekeminen päätyy, sitä monotonisempaa tarjonta on. Japanilla on vielä paljon tarjottavaa Nintendon ulkopuolellakin, mutta jatkuva tuomion manaaminen ei erityisemmin edistä myyntiä. Lopunajan odotuksesta tulee helposti itseään toteuttava ennustus. Kokonaisen maan pelituotannosta ei pitäisi kuitenkaan edes puhua näin suurin siveltimenvedoin. Osa luotetuista studioista on jämähtänyt menneeseen, mutta toiset, kuten PlatinumGames, osaavat uudistaa.
Anime- ja Nintendo-estetiikalle naureskelu peittää vieläpä senkin, että idästä on tullut viime vuosina edelleen pelejä, joiden pitäisi vedota suomalaiseenkin tosipelaajaan. DS:n Infinite Space on parhaita scifiroolipelejä koskaan. Tuore Asura’s Wrath venyttää ”pelin” käsitettä, mutta se on nannaa pelaajille, joille God of Warin Kratos tuntuu liian nössöltä ja rauhalliselta kaverilta. Demon’s Souls– ja Dark Souls -sarja viime vuosien roolipelaamisen kovinta ydintä.
Yakuza-studion uusi Binary Domain näyttää puolestaan, että Japanissa osataan tehdä oikeasti länsimakuun vetoavaa räiskettä. Olisipa mukavaa, jos Asuralle ja Binarylle ei kävisi niin kuin Platinum Gamesin loistavalla Vanquishille. Sitä ei ostanut kukaan. Ehkä siksi, että kaikki uskoivat Japan Sucks -väitteen.