Jahas, se onkin jo elokuu… ja edellisestä blogistani onkin kulunut jo melko tovi. Kesä oli pelien suhteen melko hiljaista aikaa, kuten yleensäkin. Mainio LA Noirekin ilmestyi jo toukokuussa, joskin se DLC:tä ilmestyi uusien tapausten muodossa kesän mittaan. Noin ylipäänsä pelasin kesällä enimmäkseen latauspelejä Mortal Kombatin ohella. Vanhana lapunhakkaajan viihdyin – ja viihdyn edelleen – MtG: Duels of the Planewalkersin jatko-osan eli MtG: DotP 2012:n parissa. Monet ovat valittaneet, ettei pelissä voi edelleenkään muokata pelipakkojaan tarpeeksi, mutta kuten Pelaajan arvostelussakin sanoin, onhan se nyt aika selvää, ettei korttipeliä julkaiseva Wizards of the Coast halua pissata omiin muroihinsa antamalla pelaajille pientä kertamaksua vastaan mahdollisuuden vapaaseen pakkojen rakenteluun. Sitä varten on itse korttipeli boosterpaketteineen, tai sen virtuaalinen versio. Itse olen kuitenkin jo sen verran laiska, ettei pakkojen rakentelu enää liiemmin jaksa kiinnostaa, joten minulle riittää hyvin valmiilla ja mielenkiintoisilla pakoilla pelaaminen.
Toinen lähiaikoina tahkoamani mielenkiintoinen latauspeli on toistaiseksi vain Xbox Livessä julkaistu Bastion, josta on muistaakseni tulossa myös pc-versio Steamiin. Luin ja kuulin pelistä pieniä mainintoja, jotka lähes poikkeuksetta ylistivät sitä. En kuitenkaan tullut ladanneeksi sitä ennen kuin Thomas lähes pakottamalla pakotti. Kiitos siitä, sillä muutoin tämä mestariteos olisi jäänyt kokonaan väliin! Bastion viehättää jo alkumetreiltä: pelin grafiikka on kauttaaltaan käsin piirrettyä ja sen tunnelma on vähintäänkin epätodellinen. Pelissä on selostaja, joka koko ajan kommentoi pelaajan tekemisiä ja pelin tapahtumia. Koska kyseessä on ”pelkkä” latauspeli, en kuvitellut sen monipuolistuvan alun jälkeen kovinkaan paljoa, mutta olin väärässä. Peli on omalaatuinen yhdistelmä seikkailua, toimintaa ja roolipeli, ja taistelun ytimenä ovat erilaiset päivitettävät aseet ja erikoiskyvyt, jotka luovat erittäin monipuolisen kokonaisuuden. Kun tähän lisätään erilaiset passiivisia bonuksia antavat juomat, salaperäinen juoni, hapokas maailma, toimiva pelattavuus ja paljon pelattavaa, voin vain todeta että kyseessä on sellainen pelaamisen taideteos, että jos peliä ei hanki, vihaa videopelejä.
Kolmas äskettäin pelaamani latauspeli ei ehkä ole videopelitaidetta, mutta itsessään varsin mainio old skool –arcaderäiskintä. Tämäkin olisi jäänyt väliin, mutta koska kaikki jossa mainitaan Warhammer 40.000, ansaitsee ainakin vilkauksen puolestani. Kyseinen peli on siis Warhammer 40.000: Kill Team, joka on täysin itsenäinen räiskintäpeli, mutta silti myös eräänlainen alkupala tulevaan Warhammer 40.000: Space Marineen. Kyseessä on varsin suoraviivainen räiskintä, jossa yksi tai kaksi space marine –pelaajaa räiskivät tiensä läpi orkkien risteilijän pistäen koko aluksen pakettiin. Pelattavana on neljä eri hahmoluokkaa omine aseineen, pientä kykyjen kehitystä ja sopivan vaihtelevia kenttiä. Ainakin peli herättää toiveen siitä, että Space Marine voi jopa lunastaa fanien sille antamat odotukset. Se jää kuitenkin vielä nähtäväski.
Viimeisenä pitää mainita ehkä kaikista erikoisin indie-peli, joka alun perin julkaistiin vain Xbox Live Indie Marketplacella, mikä oli siitä nihkeää, ettei kyseistä kauppapaikkaa löydy kovinkaan monesta maasta. Esimerkiksi Suomessa sitä ei ole. Tekijät kuitenkin pistivät pystyyn kolehdin ja silmänräpäyksessä saivat rahat tehdä pelistä myös paranneltu pc-versio, joka on nyt julkaistu Steamissa. Kyseessä on tietenkin Cthulhu Saves the World. Peli on eräänlainen JRPG-lite, jonka pääosassa on tuo kaikkien kosmisten kauhujen ja lonkeronaamojen kunkku, Suuri Cthulhu (tai näin kotimaisittain Kutunluu). Kieliposkessa tehty peli kertoo Cthulhun heräämisestä ja voimien menettämisestä, ja voidakseen tuhota maailman hänen täytyy ensin pelastaa se saadakseen voimansa takaisin. Peli repii paljon huumoria sekä Cthulhusta että japsiropeista noin yleensä. Kun pelillä on vielä hintaa vaivaiset pari euro (mukana tulee tekijöiden ensimmäinen peli Breath of Death), niin täytyy olla hullumpi kuin Necronomiconin kirjoittanut Abdul Alhazred, jos peliä ei hanki.
Lopuksi pitää vielä suositella minisarjaa, jonka katsoin lomalla. Kyseessä on HBO:n ja The Wire –Langalla –sarjan tekijöiden Persianlahden sodasta kertova Generation Kill, joka on jo muutaman vuoden vanhan ja meinasi jäädä minulta epämääräisen nimensä vuoksi väliin. Kyseinen sarja perustuu tositapahtumiin, sillä se pohjautuu Rolling Stonen toimittajan Evan Wrightin omakohtaisiin kokemuksiin sodassa. Mies kiinnitettiin USA:n merijalkaväen 1. tiedustelupataljoonaan näiden osallistuessa Operation Iraqi Freedomiin eturintamassa. Wright kirjoitti kokemuksistaan artikkelisarjan ja romaanin, johon sarja perustuu. Siitä tekee poikkeuksellisen mielenkiintoisen se, että Wright kuvaa sodan kulkua ja tapahtumia yksikön silmin varsin puolueettomasti. Hän ei saarnaa tai tuomitse, ylistä tai puolustele, vaan kertoo tapahtumista, kuten ne itse näki. Väriä sarjaan antaa se, että 1.tiedustelupataljoonan miesten halutaan olevan oma-aloitteisia, jonka vuoksi näille sallitaan tavallista suurempi vapaus yksilöllisyyteen. Niinpä miehistö on varsin persoonallista väkeä ja on todettava, etten ikinä olisi arvannut, kuka sotilaista näytteli sarjassa itse itseään…
Siinäpä kaikki tällä erää. Lopuksi tiivistän horinani helpommin sisäistettäväksi: katso Generation Kill, osta Bastion ja Cthulhu Saves the World. Et kadu.Kiitos.