Videopelien, sarjakuvien ja kirjojen elokuva- ja tv-sovitukset ovat aihe, joka jaksaa kiehuttaa kansaa tasaisella liekillä vuodesta toiseen. Reaktiot niihin ovat poikkeuksetta rajuja, ja negatiiviset mielipiteet muodostetaan tietenkin jo hyvissä ajoin ennen tuotoksen varsinaista julkaisua. Tälläkin hetkellä nettifoorumeilla kohkataan Paramountin Halo-sarjan amatöörimäisistä erikoistehosteista ja Amazonin uuden Taru sormusten herrasta -tulkinnan näyttelijöiden ihonväristä, vaikka kumpikaan kohusovituksista ei ole vielä ehtinyt olohuoneisiin asti.
Terve epäluulo on ymmärrettävää, koska huteja on mahtunut pelisovitusten joukkoon vuosien varrella myönnettävästi enemmän kuin hittejä. Tämä johtuu siitä, että interaktiivista mediaa on yksinkertaisesti todella vaikea taivuttaa Hollywood-muottiin tavalla, joka miellyttäisi sekä yleisöä että sijoittajia. Mutkia vedetään suoriksi ja juonen kanssa sävelletään kummia, jotta 80-tuntinen pelikokemus saataisiin tiivistettyä hittielokuvan mittaan. Lisäksi etulinjan näyttelijät harvoin vastaavat pelistudioiden tulkintoja sankareistaan aivan yksi yhteen, mikä on jo itsessään vaikeaa niellä.
Vapaampi tulkinta voi toisaalta olla juuri se salainen ainesosa, jota sovitus tarvitsee ollakseen katsomisen arvoinen. Pelaajassakin tuhdisti hehkutettu League of Legends -animaatiosarja Arcane laajentaa pelin maailmaa tuntuvasti ja esittää hahmokaartinsa aivan uudenlaisessa valossa. Netflixin pehmeä teini-idoliversio The Witcherin Jaskierista herättää naispuolisissa faneissaan suorastaan mielenvikaista hysteriaa, vaikka ei näytä esikuvaltaan juurikaan. Muutaman vuoden takaista Rampagea harva tuskin edes tunnisti videopelielokuvaksi, mutta tyystin aivottomana hirviömättönä sekin teki tehtävänsä. Suhteellisen tuoreita esimerkkejä tällaisista iloisista yllätyksistä riittää, vaikka kaikki tuntuvat jostain syystä muistavan vain 90-luvun kammottavan Super Mario Bros. -elokuvan.
Fanien ennakkokiukkuilussa on ehkä pohjimmiltaan kyse siitä, että monet odottavat ja vaativat sovitusprojekteilta sellaista orjallista uskollisuuden tasoa, jota ei realistisesti ole edes mahdollista saavuttaa. Tv-sarja tai elokuva ei tule koskaan näyttämään yksi yhteen videopeliltä, eivätkä kerronnan keinot ole niissä samoja, joten yhdenkään sovituksen laadusta ei voi siksi vetää luotettavia johtopäätöksiä pelkän pinnallisen vertailun pohjalta.
Tärkeämpää on pohtia sitä, tekeekö sovitus lähdemateriaalillaan jotain arvokasta. Kasvattaako se sarjan universumia tai tuoko se sitä sellaisen yleisön tietoisuuteen, joka ei peliin normaalisti syystä tai toisesta koskisi? Kertooko se kiinnostavia tarinoita tavalla, joka sopii formaattiin? Näihin kysymyksiin vastatakseen olisi toki katsottava itse teos, mikä vaikuttaa olevan monesti liikaa pyydetty. Ehkä herneen nenään vetäminen kolmen minuutin trailerin pohjalta onkin someraivoajille ajankäyttökysymys?
Johanna Puustinen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja
Pääkirjoitus on julkaistu nyt kaupoissa olevassa Pelaaja-lehden maaliskuun numerossa 231.
Kommentit
Asiaa👍 Itsekin jätän lopulliset tuomiot aina varsinaiseen katselukokemukseen, koska iloisesti voi aina yllättyä. Eihän massat halunneet Daniel Craigistakaan Bondia, kunnes Casino Royale ilmestyi ja hiljensi mölinät kertaheitolla.
(Itseäni huvittaa ehkä näissä tapauksissa usein, että joskus "uskollisuus lorelle" on vain tekosyy möykkäämiseen. Kun tyyppi vaahtoaa kuinka Amazonin LOTR polkee Tolkienin loren päälle, ja sitten samaan hengenvetoon ylistää Jacksonin leffoja, en voi kuin päästää epäuskoisen naurun ironialle.)
Sai Jacksonkin runsaasti kuraa niskaan Hobitti-elokuvillaan, jotka sortui säveltämään liikaa omiaan suhteellisen ohkaisen lastenkirjan pohjalta. En siis lähtisi maalaamaan faneja liian lavealla pensselillä, koska ovat kyllä olleet tässä suhteessa johdonmukaisia.
LOTR:eihinkin liittyi alkuun omat parranpärinänsä, mutta kyseiset leffat ovat ajan saatossa voittaneet liki kaikki puolelleen ihan puhtaasti tekemisen aitoudella ja vilpittömillä lähtökohdilla. Elokuvien tekeminen oli etupäässä Jacksonin henkilökohtainen intohimoprojekti ja itsessään lähes sovitettavan tarinan veroinen saaga, jossa Jackson kumppaneineen pisti itsensä täysillä likoon. Vaikea olla vihainen suhteellisen pienistä ja pääosin sovituksen kannalta tarpeellisista muutoksista, kun suurimman osan ajasta tekijöiden rakkaus lähdemateriaaliin paistaa pienimmistäkin yksityiskohdista.
Rings of Powerilla on aika paljon vähemmän mairittelevat lähtökohdat: Maailman rikkain mies vain yks päivä päätti, että hän haluaa oman Game of Thronesinsa. Tässä olis miljardi taalaa, mitäs isoja ip:itä olis vielä vapaana ja kuka tulis tekemään? Ai Tolkienin haudassa olisi vielä ryöstettävää? Silmarillion? En oo koskaan kuullutkaan, mutta eiköhän siitä saada meidän tuotantokoneistossa muokattua ihan pätevä LOTR-prequelrahastus.
Omasta puolestani uskon, että ihmisillä on tällaisissa asioissa aika hyvä vaisto ja lyhyestäkin trailerista ja tekijöiden haastatteluista pystyy päättelemään jo paljon. Jos huolet on turhia, niin kyllä lopputulos sitten voittaa puolelleen, mutta kyllä maailmaan siihen asti reaktioita, vastareaktioita ja vastareaktion vastareaktioita mahtuu. Sitä se Bezos sieltä rahakasojensa katveesta varmaan lähti hakemaankin, koska se on ainakin varma, että kun RoP joskus Primeen tupsahtaa, niin sekä tykkääjillä että vihaajillakin napsahtaa tilaus päälle ja Bezosin tilinauha huutaa hoosiannaa.
Kyllä siinä on vissi ero adaptoidanko mediaa ja tehdään muutoksia pakon edessä, vai muokataanko mediaa omat lähtökohdat edellä. Vähän sama kuin ero sen välillä tekeekö jotain rakkaudesta toiseen vai rakkaudesta itseensä. Rings of Powerista tietää jo tekijähaastattelujen perusteella ettei mitään lorea (ja näin koko fantasia maailmaa) kunnioittavaa ole tulossa kun Galadrielia kuvattiin nuoreksi sotilaaksi vaikka oli vain pari tuhatta vuotta LotR-tapahtumia nuorempi, ja aina ollut maagi. Taidettiin lore-vastaavakin potkia ulos tuotannosta jos oikein muistan.
Ja juuh, kyllä sekin ettei kunnioiteta sitä että kääpiönaisilla on parta on ongelma, jo ihan sen vuoksi että se tekee loresta tylsempää. Varsinkin kun tuohonkin maailmaan olisi mahtunut tarinoita joita ei juurikaan ole kerrottu, ja jonne olisi ihonvärejäkin voinut ripotella halunsa mukaan. Ylipäänsä jos ei halua seurata lorea kuin pääpiirteittäin, niin miksei vain tee omaa tarinaansa (no markkinoinnin takia tietenkin)?
Kuten Haerski kirjoitti: kyllä näissä voi yleensä jo vaistolla aistia tuleeko mitään itseä kiinnostavaa
Nyt kun palopuheisiin tuntuu taas kumpuavan inspiraatiota, niin jatkan vielä hieman Rings of Powerista:
Jos Amazonia oikeasti kiinnostaisi diversiteetti ja tasa-arvo, niin minulla olisi heille villi ehdotus: Sillä miljardilla olisi voinut ostaa esimerkiksi aika monen mustan kirjailijan teosten oikeudet ja sovittanut ne korkeiden tuotantoarvojen tv-sarjoiksi ja näin kyseinen Hollywoodin historiallisesti polkema kansanryhmä olisi saanut äänensä oikeasti kuuluville itse luomiensa tarinoiden kautta.
Mutta ei, sen sijaan väitetysti neljäsosa tuosta summasta lapioitiin 70-luvulla kuolleen katolilaisen valkoisen cis-heteromiesoletetun oletettavasti aika valkoiselle ja valmiiksi rikkaalle perikunnalle ja sitten mediaan syötetään omakehua siitä, miten nyt ollaan korjattu suuri vääryys, koska sarjassa esiintyy ensimmäinen musta haltia ja musta kääpiö.
Jos Tolkienin luoma avoimen traditionalistisia arvoja edustava maailma ei jämähtäneisyydessään ja valkoisuudessaan miellytä, niin mielipiteensä olisi voinut osoittaa tehokkaammin esimerkiksi jättämmällä lisenssin ostamatta.
Kun tyyppi vaahtoaa uudesta Galadrielista, mutta ei piittaa Faramirin tai Aragornin hahmojen persoonamuutoksista Jacksonin leffoihin, niin kyllä minun silmään tämä on ristiriitaista. Molemmissa tapauksissa on kyse tekijöiden omista visioista kirjaan verrattuna, ja sitten kyseinen tyyppi vain päättää että toinen on okei kun taas toinen on kauhea häväistys. Ja ei sillä, etteikö kyseiset elokuvat saaneet kritiikkiä, monet Tolkien-fanit edelleen inhoavat niitä mäiskeen ja muutosten takia. Mutta kuten kirjoituksen pointti onkin, niin ehkä kannattaisi odottaa että on koko teos ulkona ennen lopullisten tuomioiden jakamista. Ensifiiliksiä saa tietenkin olla, mutta kyllä on monilla mennyt täysin överiksi ja vieläpä eivät edes oikeasti tunne Tolkienin lorea, kunhan vain toistelevat mitä muut ovat sanoneet. Se nyt vain on niin vapauttavaa ja trendikästä nykyaikana vihata jotain jo lähtökohdista, ja maltillisuus on kadonnut tyystin.
En sano juuta enkä jaata vielä sarjan lopputuloksesta, mutta loressa Galadrielia on myös kuvattu amatsoniksi, joka oli erinomaisessa fyysisessä kunnossa ja osallistui sotiin. Kyllä tästä voisi ihan hyvin vetää ajatusta, että nuoruudessaan Galadriel saattoi tarttua miekkaankin. (Aikajanoista en sano mitään, koska niitähän on muutettu tarinankerronnallisista syistä.) Loppujen lopuksi kyse on tekijän visiosta, samalla tavalla kuin Jackson laittoi Arwenin tuomaan Frodon Rivendelliin, vaikka kirjoissa sen teki ihan eri hahmo. En ole innostunut Amazonin visiosta, antaa liikaa GoT-viboja, ja siinä olen samaa mieltä että diversiteetin edistämiseksi Tolkienin maailma on väärä valinta. Mutta katson ennen kuin hutkin, eihän sitä ikinä tiedä.
(Laitetaan vielä tähän loppuun, että itsehän siis kuulun kastiin joka nimenomaan rakastaa Jacksonin LOTR-trilogiaa, ja on lukenut kirjat vain kerran, koska Tolkienin paasaava tyyli niissä ei vain sovi minulle. Mutta kyllä huvittaa, että monet oikeasti pitävät Jacksonin tulkintaa syvästi uskollisena visiona, vaikka ne poikkeavat kirjoista paljonkin :D Tai sitten he vain sulkevat siltä silmänsä.)
@Nelia19
Joo, no on tullut kuultua itsekin väitteitä, ettei esim. vahvat naishahmot kuuluisi Tolkienin maailmaan. Vähän vaikea ottaa moista tosissaan, kun Lord of the Ringsissä on varmaan yksi kaikkien aikojen girl-power -hetkistä, Eowynin iskiessä miekan noitakuninkaan kitusiin.
En suoraan sanottuna muista tähän hätään millainen hahmo Galadriel oli Silmarillionissa, mutta wikistä lunttaamalla oli tämä nuorempana kunnianhimoisempi tapaus, mistä nähdään välähdys LOTR-elokuvassakin Frodon tarjotessa tälle Sormusta. Trailerissa nähdyt Assassin's Creed -loikkimiset olisin tosin jättänyt vähemmälle.
Ero tulee siitä että "RoP"-mainonnassa nimenomaan tuodaan esille näitä loreen kuulumattomia asioita. He ovat joko ylpeitä siitä etteivät kunnioita lähdemateriaalia, tai ylpeitä siitä etteivät sitä tunne. Loppujen lopuksi, vaikka uudet tarinat olisivat hyviäkin, jos ne eivät mukaudu olemassaolevaan tietoon tuosta fantasiamaailmasta, heikkenevät ne itsekin koska ristiriidat hämmentävät, ja sekoittavat sanomaa. Pääasiassa kuitenkin luotto tarinalliseen johdonmukaisuuteen katoaa jos se on heitetty ikkunasta jo lähtökodissaan, ja johdonmukaisuutta vaaditaan jos halutaan immersiota.
Galadriel muistaakseni on ollut elossa ennenkuin Ardassa (LotR-maailmassa) oli valoa, joten hänen nuoruutensa oli aika kaukana sormusten taonnasta.
Henk. koht. tykkään Tolkienin, en ehkä tarinankerronnallisesta tyylistä, vaan kirjoitusasusta, sananvalinnoista ja ilmaisuista. Ja toki itse tarinasta ja maailmasta. Myönnettäkööt että LotR tulee luettua säännöllisesti mutta harvakseltaan.
@Haerski
Yksi huomioitava asia Eowynin kohdalla on että vaikka häntä teostaan ylistetäänkin, niin hänen koko sotaanlähdön motiiveiksi kuvataan itsetuhoisuutta ja masennusta. Hän ei lähde puolustamaan elämää vaan löytämään kuoleman. Hän on iloinen vasta löytäessään itsekunnioituksensa, rakkauden ja aloittaessaan parantamaan muita. Toki elokuvat muuttavat tuota asetelmaa. Mutta toki, esim. tuo mainittu Galadriel on yksi vahvimmista hahmoista koko tuossa maailmassa, että kyllä vahvoille naisille sijaa löytyy.
Lähdemateriaali helposti muodostuu taakaksi adaptioille, ainakin itse olen sen huomannut. Olen lukenut Witcher-kirjat ja pidin niistä kovin, peleihin haluaisin jossain vaiheessa tarttua, mutta sen sarjan katsominen jäi kolmeen jaksoon - omalla kohdalla isona syynä sanoisin roolitukset. Sori Cavillin fanit, mutta tuo ei ole Geralt :D
Tolkienin fani en ole koskaan ollut, Jacksonin LotR-leffat eivät silloin nuorempana pahemmin kolahtaneet - mutta sitten tuli Hobbitit. Näistä tykkäsin ja kovasti, kantavana voimana sanoisin hahmot. Tämän jälkeen tartuin kirjoihin, LotRiin ja Hobbitiin, enkä pitänyt kummastakaan; ensimmäinen hyvin puuduttavaa luettavaa, jälkimmäinen selvästi lastenkirja, jossa hahmot eivät olleet yhtä uniikkeja persoonia mitä Jacksonin elokuvissa. Hobbit-elokuvissa on joo pitkitettyjä kohtauksia, mutta en usko että elokuva olisi kolahtanut samalla tavalla liian tiivistettynä - hahmot tarvitsevat tilaa.