Pääkirjoitus on julkaistu Pelaaja-lehden nyt
myynnissä olevassa marraskuun 2022 numerossa 239
Mitä Super Mario olisikaan ilman hahmolle äänensä lainanneen Charles Martinetin riemukkaita huudahduksia? Tätä on pohdittu kuumeisesti, kun Nintendon ja Illuminationin tulevan The Super Mario Bros. Movie -animaation ääninäyttelijöiksi paljastui joukko tunnistettavia Hollywood-koomikoita. Kaartin etunenässä itse Mariona on Puisto-osaston Andy Dwyerista supersankarirainojen Tähtilordiksi kasvanut Chris Pratt. Elokuvapiireissä roolituksen on mitä luultavimmin ajateltu olevan samankaltainen kuningasidea kuin Ryan Reynolds puhuvana dekkari-Pikachuna, mutta pelaajakunnassa se kohotti kulmakarvoja, ellei jopa verenpainetta. Chris Prattin varsin paljon Chris Prattilta kuulostavaa Mario-ääntä ei voi arvioida ensitrailerin muutaman repliikin pohjalta, mutta moni olisi suonut 30 vuotta roolissa viihtyneelle ja laajan äänialan hallitsevalle Martinetille kunnian päivittää peli-ikoni uuteen muotoonsa jo ihan silkasta arvostuksesta.
Oli tapauksesta lopulta mitä mieltä tahansa, siitä kehkeytynyt keskustelu osoittaa jälleen kerran, kuinka vahvasti Marion kaltaiset pelihahmot voivat henkilöityä Martinetin kaltaisiin ääninäyttelyn ammattilaisiin. Minun olisi vaikea kuvitella esimerkiksi Uncharted-pelien veijarimaista Nathan Drakea ilman Nolan Northia, kun taas David Hayterin korvaaminen Kiefer Sutherlandilla Metal Gear Solid V:n Snakena kirpaisee vielä näin lähes vuosikymmen myöhemminkin. Roolisuoritukset eivät kenties ole yhtä keskeisiä useimpien pelien laadun kannalta kuin elokuvissa ja televisiosarjoissa, mutta itselleen rakkaiden hahmojen äänet voivat silti olla tärkeä osa niiden identiteettiä ja tunnistettavuutta. Näyttelijöillä on mahdollisuus luoda vahva tunneside hahmojen ja pelaajien välille, minkä takia on ihan ymmärrettävää, että fanit toivovat rooleihin jatkuvuutta. Tietenkään tämä ei ole aina mahdollista. Kuten niin monissa asioissa, muutos voi fanilaseista huolimatta johtaa parempaan tai olla jopa oleellinen. Jatkuvasti kehittyvän teknologian myötä peleihin voi jäljentää näyttelijän koko roolisuorituksen vain äänen sijaan, ja erilaiset lähestymistavat vaativat näyttelijöiltä erilaisia ammattitaitoja. Toisinaan – ikävimmissä merkeissä – osapuolten tahtotilat, muuttuvat visiot tai jopa palkkatoiveet eivät kohtaa.
Jälkimmäisestä saatiin aivan tuoreeltaan sotkuiseksi muovautunut esimerkki, kun luotinoita Bayonettan alkuperäinen ääninäyttelijä Hellena Taylor avautui tuoreen Bayonetta 3:n julkaisun alla päätöksestään olla palaamatta rooliin hänelle tarjotun neljäntuhannen dollarin kokonaispalkkion takia. Tapaus muuttui vaikeaksi, kun faktat eivät menneet aivan niin kuin ulostulo antoi aluksi ymmärtää, mikä asetti jälkeenpäin kaikki osapuolet ikävään asemaan. Bayonettan uudeksi ääneksi valikoitunut Jennifer Hale joutui tapauksen takia nettikirjoittelijoiden kohteeksi, siitä huolimatta, että hänellä on alan kuumimpina niminä vankka historia pelinäyttelijöiden palkka-aktivistina.
Vaikka tapauksesta paljastuu jatkuvasti uusia käänteitä, se on silti nostanut esiin tärkeitä keskusteluja ääninäyttelijöiden asemasta. Muidenkin näyttelijöiden kommentit tapaukseen muistuttavat, etteivät pelien tähtiroolienkaan palkkiot ole aina sitä, mitä monet odottaisivat. Korvauksista on vuosien aikana rapakon takana jopa lakkoiltu, joten asioista olisi sitäkin tärkeämpää puhua sivistyneesti oikeilla nimillä ja faktojen valossa.
Alalla on vielä matkaa kuljettavanaan. Tien pitäisi luonnollisesti alkaa kunnioittavasta kohtelusta – kaikkia osapuolia kohtaan. Myös fanilasien läpi katsottuna.
Ville Arvekari,
Pelaaja-lehden päätoimittaja