Marraskuun pääkirjoitus: Rillit huurussa tulevaisuuteen

Pelaaja-lehden päätoimittaja Miika Huttusen pääkirjoitus marraskuulle 2016.

4.11.2016 11:00

Rillit huurussa tulevaisuuteen

Virtuaalitodellisuus on ollut kuluttajien saatavilla jo alkuvuodesta siitä lähtien, kun Oculus Rift ja HTC Vive viimein ilmestyivät kauppoihin. Ne ovat kuitenkin huipputeknologiansa vuoksi kalliita paketteja, etenkin jos pitää hankkia vielä niiden pelejä pyörittävä tehokas tietokone, joten suuren yleisön laitteina niitä ei voi pitää. Näiden laitteiden kohdeyleisöä ovatkin olleet lähinnä edelläkävijät ja teknologiaharrastajat, eivät niinkään keskivertopelaajat.

PSVR on erilainen tapaus. Se on jo itsessään puolet halvempi kuin Oculus tai Vive, ja sitä pyörittävä pelikone löytyy monelta jo valmiiksi kotoa. Sen menekistä voidaan toistaiseksi toki esittää vain arveluita, ennen kuin Sony julkistaa virallisia myyntilukuja, mutta Sonyn Euroopan-johtaja Jim Ryan on sentään todennut, että PSVR:ää ennakkotilattiin satojatuhansia kappaleita. HTC on puolestaan paljastanut, että Viveä on myyty tähän mennessä kiitettävät 140 000 kappaletta, mikä ei ole lainkaan hassummin liki tonnin hintaiselta laitteelta. Joka tapauksessa kaikki kolme valmistajaa ovat myyneet kaikki laitteet, jotka ne vain ovat saaneet valmistettua. Kysyntää siis riittää jokaisella.

Silti juuri PSVR:ää on pidetty sinä laitteena, joka lyö virtuaalitodellisuuden läpi suuremmalle yleisölle. Tähän vaikuttavat tietenkin hankintahinta ja helppokäyttöinen alusta, mutta myös se, että Sonylla on jo valmiina toimiva maailmanlaajuinen PR-koneisto, jota se on rakentanut ensimmäisestä PlayStationista lähtien. Se on näkynyt PSVR:n moninkertaisessa mediahuomiossa Viveen tai Oculusiin verrattuna. Silti edes PSVR:n parhaana pelikokemuksena pidetyn Batman: Arkham VR:n saama palstatila pelimedioissa ei ole päässyt samalle tasolle perinteisten suurten pelien kanssa. Tekemistä siis vielä riittää. Silti jo tässä vaiheessa on selvää, että virtuaalitodellisuus on tullut jäädäkseen. Jää tietenkin vielä nähtäväksi, kuinka iso osa siitä tulee Sonyn ja PlayStationin tulevaisuutta. 

Kyynisimmät ovat yrittäneet nähdä VR:ssä samaa kuin vielä muutama vuosi sitten hehkutetussa pelien ja television kolmiulotteisuudessa, joka hiipui hyvin nopeasti ilmestymisensä jälkeen. Kummassakin pitää laittaa päähän ylimääräiset lasit ja hankkia lisäelektroniikkaa kokemuksen mahdollistamiseksi, mutta siihen samankaltaisuudet jäävätkin. VR-lasit ovat vielä 3D-lasejakin monimutkaisempia ja kookkaampia, mutta niiden antama kokemus on niin mullistava, että se on kaiken vaivan arvoista. Samaa ei voi sanoa 3D-laseista ja -televisioista.

PSVR:n jatkon kannalta suhteen suurin haaste ovat pelit. VR:lle löytyy monenlaista käyttöä niiden ulkopuolellakin, mutta koska PSVR:n alusta on pelikonsoli, laitetta myydään ennen kaikkea pelien voimalla. Alkuvalikoimassa myyntivaltti on vain laadustaan huolimatta lyhyeksi jäävä Batman, joten lisää kaivataan nopeasti.

Todellinen haaste on sen sijaan pelien aiheuttama pahoinvointi, jonka voimakkuus vaihtelee suuresti ihmisestä toiseen. On mielenkiintoista nähdä, onko se vain tottumiskysymys vai suuri ongelma pelintekijöiden ratkaistavaksi, sillä se koskee kaikkia virtuaalitodellisuuslaitteita ja niiden valmistajia.

Toimituksen tunnelmat PSVR:stä ja sen peleistä voit lukea marraskuun Pelaaja-lehdestä.

Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Pelaaja-lehden marraskuun numerossa 170, joka on nyt kaupoissa!

Pelaaja-lehti 170 nyt kaupoissa!

Lisää luettavaa