Midway Gamers Day blogi 2.

Lisää juttua Syntien kaupungista. Fiiliksiä tulevista peleistä, PlayStation3/Wii/DS Lite mahdottomia saada pelikaupoista, ongelmia Pelaajan tuotannossa, vanhat Midway-klassikot à la Rampart PS3:lla

14.9.2011 21:39

Perjantai-aamupäivä…

Hyvin alkaa. Saan puhelimeen viestin toimituspäälliköltäni rouva Hakkaraiselta, että eräs toimittajamme kaipailee aloittamaani PS3-artikkelia, jota hän työstää. Viikon viiveellä tulee ilmoitus, että hän ei saanut email-ongelmien takia liitetiedostoa. Huvitun samalla viestistä, koska selvästi sen lähettäjä on ollut hermostunut reaktiostani siihen 🙂

Olen noin yleisesti ottaen melko rauhallinen: en ole koskaan nostanut kenellekään ääntäni ainakaan työpaikalla, vaikka samaa on tehty minulle epäasiallisella tavalla. Olen kirjannut tapaukset ylös, koska jossain vaiheessa kun tilanne vaatii sitä, niin tilitän näistä tapauksista.

Anyways, olen hetkellisesti todella raivoissani, että virheen huomaamiseen on mennyt viikko. Pahinta on se, että tekstifaili on vain kotiläppärilläni, johon en pääse käsiksi… Noh, ohjeet Marikalle, että etsii failin aikaisemman version työkoneeltani ja katsotaan, mihin päästään.

Perjantai… myöhemmin.

No niin, nyt alkaa jo tuntua paremmalta. Univelkaa on paljon, mutten pysty nukkumaan 5-6 tuntia enempää aikaeron ja sänkytottumukseni takia. Nukun huonosti muualla kuin kotona.

Sovin juuri GI:n Billyn kanssa, että menemme illalla syömään, kunhan olemme molemmat saaneet kaikki työt tehtyä. Hän tulee taas kertomaan kaikenlaista kivaa tulevista peleistä, joista ei muualta saa tietää. Sekin selvisi, että God of War 2 EI jää viimeiseksi suureksi PS2-peliksi… Sonylta ja muilta on luvassa vielä tänä vuonna pari muutakin isoa PS2-jatko-osaa… Mielenkiintoista. Etenkin kun sain tietää, mitkä pelit ovat kyseessä…

Heräsin jo kello 8, ja vaikka eilisilta, ahem, vielä tuntuukin, niin nyt kun kello on kohta 13, olen jo kirjoittanut kaksi ensitestiä Pelaajaan, pari uutista lehteen ja viisi päivitystä Gamers Daysta Pelaajalehti.comiin. Sitten alan rustata tätä blogia. Siinä samalla vastailen kaikkiin työemaileihin, kirjoitan ohjeita tulevaa maaliskuun Pelaajaa varten, teen suunnitelmia lehdestä ja niin edelleen.

dsc02094.JPG

Midway teki todella fiksusti ja antoi luvan tilaisuuden matskun julkaisemiselle perjantaina kello 16 Yhdysvaltain aikaa. Näin kaikki saivat rauhassa tehdä juttunsa, eikä syntynyt kilpailua siitä, kuka ehtisi ekana sutaista setit nettiin. Jengi näyttäisi pysyneen ruodussa.

Tuntuu helvetin hyvältä, että sain noin monta juttua tehtyä. Lehtijutut ovat tietenkin paljon syvällisempia ja siellä on myös haastiksia, ja niihinkin olen tyytyväinen. On inspiroitunut olo.

dsc02099.JPG

Se harmittaa, että aika loppui kesken eilisessä tilaisuudessa, mikä on tyypillistä näissä tapahtumissa. Ja samalla älytöntä ja ärsyttävää. Lennämme maapallon toiselle puolelle ja rahaa palaa, jotta toimittajat, pelintekijät ja muut saadaan paikalle. Sitten on vain neljä tuntia aikaa pelata useita pelejä ja suorittaa haastatteluja. Jenkkitoimittajat voivat puhua pelintekijöille paljon helpommin kuin me, joten näistä tilaisuuksissa pitää ottaa kaikki hyöty irti.

Hymyilin itsekseni, kun näin Midwayn suunnitelman illalle. Ns. A-jätkät, kuten Harvey Smith ja Mark Rein, antoivat haastatteluja vain jenkkimedialle, ja meille muille puhuivat tiimien vähemmän tärkeät jäsenet. Tietenkin hyvä, että hekin pääsevät ääneen, mutta… Noh, pääsin kuitenkin puhumaan kaikkien pääjehujenkin kanssa, joten homma oli a-ok. Sanomattakin selvää, että oli helvetinmoinen kiire ja oli tehtävä valintoja.

Lord of the Rings Online: Shadows of Angmar
sai jäädä ilman huomiota meikäläiseltä, koska peli ei ilmesty Euroopassa saman jakelijan kautta. Enkä saanut pelistä ensimmäistäkään kuvaa. Ystäväni 1up.comista, Ferris, totesi minulle: ”It’s like all the other fucking MMO’s, you run around in 3rd person and fight shit”.

Muutoin ehdin pelata melkein kaikkea, ja vaikken tilaisuudessa ehtinyt haastatella Epicin Mark Reiniä ja Jeff Morrisia kuin lyhyesti, niin korjasin tilanteen huomattavasti myöhemmin yöllä Midwayn järjestämissä lopetuspippaloissa. Jeff on muuten ns. very nice guy, hän jaksaa aina puhua peleistään ja kuunnella.

Ironista, että juuri bileiden takia piti lopettaa varsinainen pelitilaisuus aikaisessa vaiheessa. Fiksua. Mä en ole tullut näin kauas vain keiton ja hyvän meiningin takia, vaan siksi, että pelit kiinnostavat aidosti ja työt tehdään aina ensin. Sen jälkeen voidaan pitää hauskaa. Kuten Dr Dre sanoi:
”Now anybody who knows Dre
Knows I’m about fast cars and alize, partyin all day
But I handle my business cuz it’s work before play”

Tutkalla

Area 51: Blacksiten demo oli tosi lyhyt, mutta se osoitti, että taistelut ainakin toimivat. Ehdin jutella hetken Harvey Smithin kanssa, jota haastattelin Pelaaja 53:n (sori viime blogin 52-typosta) Area 51 -juttuamme varten, mutta tapasin hänet nyt ensimmäistä kertaa. Mukava tyyppi ja muisti haastattelun ja kertoi, että oli pistänyt emailin koko Midwayn Austin -studiolle, että ”Hei suomalaisessa pelilehdessä on juttua pelistämme”! Heh, olemme niin eksoottisia Suomessa I guess.

dsc02103.JPG

Yksi juttu hieman vaivaa… Kaikki Unreal Engine 3:a käyttävät pelit näyttävät hieman samanlaisilta. Jopa häiritsevällä tavalla. Jotenkin pelimoottoria käyttävät pelit ovat kaikki hieman scifi-vaikutteisia ja synkkiä, jolla on myös osansa asiassa. Hour of Victory, Area 51: Blacksite ja jopa se hyllytetty Konamin PS3-peli, jonka nimeä en muista, näyttävät visuaalisesti jokainen samalta…

Testasin myös yhtä kaikkien aikojen parasta strategiapeliä eli Midwayn vanhaa legendaa Rampartia, joka tulee PS3:n nettikauppaan. Pelasin sitä PSP:llä jollakin Midwayn kokoelmajulkaisulla pari kuukautta takaperin, mutta ohjaus hieman nyki. Homma toimii paremmin PS3:lla, mutta ei silti tarpeeksi hyvin. Digital Eclipse saisi tehdä parempia konversioita, vaikka ihan hyvää jälkeä tekevät nytkin.

Melkein tuli kyyneleet silmään, kun pelasin myös Championship Sprintia, joka taisi olla Euroopan pelihalleissa Super Sprint… Katsokaa näitä kuvia. Yksi parhaimmista ajopeleistä koskaan! Tätä tuli veivattua muksuna ruotsinlaivalla, kun vanhemmat olivat juop… tanssimassa!

screenshot04.jpgscreenshot05.jpg dsc02101.JPG

Mitäs muuta… Hour of Victory. Jep. Nähty toistaiseksi. Stranglehold pc:llä, eli käytännössä Xbox 360 -versio ja pelattavissa 360-ohjaimella. Rullasi odotetun hyvin. Näyttää helvetin hyvältä, mutta odotan pääseväni pelaamaan paria kenttää putkeen nähdäkseni tarinaosuuksia ja saadakseni jonkinlaisen kuvan kokonaisuudesta.

Illalla Midway jatkoi kuvioita Rain-yökerhossa, jonka vieressä on Rio-hotelli. Sen seinällä on massiivinen Princen logo, koska hotellissa on Princen uusi 3121-klubi. Nice!

dsc00179.jpg
Midway oli teettänyt hauskoja versioita perinteisistä drinkeistä ja nimennyt ne peliensä mukaan. En maistanut ensimmäistäkään, mutta nappasin yhden tälläisen flaban messiin, sen verran hauskoja nuo olivat. Harmi etten ole pelien jälleenmyyjä, jolloin olisin hyvällä omallatunnolla voinut tyypata läpi koko listan kuten MC Taakibörsta. Nyt oli tyytyminen Pepsiin ja veteen.

Later that day…

Kello on nyt kohta 18. Kävin kiertämässä The Fashion -ostarilla parin muun toimittajan ja tutun kanssa. Todella hieno ostari, yksi parhaimmista joissa olen koskaan käynyt. Paljon hyviä kauppoja ja joulun jälkeisiä alennuksia. Outo nimi ostarilla, ei se mitenkään hirveän muotipainotteinen ollut.

Tein nopean pikagallupin pelikaupoissa. PlayStation 3 myy heti kun niitä hyllyille ilmestyy. Olemme tälläkin saitilla kertoneet turhan negatiivisesti näistä jutuista. DS Liteä ei vain saa. Ne ovat koko ajan lopussa. Jenkkikaupat saavat niitä varastoon melkein joka viiko, mutta ne menevät kuin kuumille kiville. Eikä ihme kun katsoin listaa peleistä, jotka piti Pelaajaa varten ostaa. Elite Beat Agents, Castlevania: Portrait of Ruin, Phoenix Wright 2, Hotel Dusk ja vielä joku hauska kokkauspeli, joka maksoi vain 19 $. PSP:n täysin uusi Pirates maksoi muuten sekin vain 19 $. Todella edullista.

Pistin viestin Huttuselle, että Final Fantasy XII -peliopas on hankittu. Yli 300-sivuinen opas. Huttunen voi alkaa pelata peliä läpi toista kertaa ilman, että mitään jää näkemättä. Pelaajan avustaja Wes Ehrlichman muuten oli tekemässä tätä opusta!

60 Gt:n PS3 maksaa 600 dollaria, joka on noin 420 euroa. Mieleni teki kovasti, mutta maltoin. PS3-pelithän ovat osittain aluekoodivapaita, eli sinänsä säästäisi 200 euroa jos koneen ostaisi täältä, mutta en sitten tehnyt sitä. Tosin eipä koneita ollut missään. Sonyn omat pelit ovat aluekoodivapaita, mutta jos esimerkiksi Activision ja Ubisoft haluavat julkaista pelinsä aluekoodeilla, ei Sony sille mitään voi.

dsc00183.jpg
Jenkkipelikauppojen hyllyilllä on pelilaatikoita peleistä, jotka eivät ilmesty kuukausiin tai jopa puoleen vuoteen. Nytkin PS3-hyllyllä oli Heavenly Sword ja MotorStorm ja hetken luulin jo että ne ovat myynnissä… Sitten tulen järkiini. Sama juttu kun näyteikkunassa oli PS3 ja Wii, mutta kumpaakaan ei kaupasta saanut.

Wii oli myös kysyttyä tavaraa, mutta EB Gamesin myyjän mukaan Nintendolta tulee koko ajan pieniä eriä konsoleita, joten asiakkaat kyetään pitämään tyytyväisinä. Ollessani Fashion Mallin EB-kaupassa sinne tuli vanhempi mies kysymään DS Liteä ja kuuli myyjältä eioota… Mies meni ihan masentuneeksi todeten, että laitteita ei saa mistään.

Lisää luettavaa