Näkemiin ja kiitos peleistä / Blogit / pelaaja.fi

Näkemiin ja kiitos peleistä

14.05.2007 // Kirjoittanut: LassiK
64

Tervetuloa lukemaan pitkiä jäähyväisiä.

Muistan yhä vuoden 1998 helmikuun. Kirjoitin silloin ensimmäistä kertaa peliarvosteluita, joista sain oikeaa palkkaa. Tahkosin Sid Meier's Gettysburgia ja Age of Empiresia Aamulehden Allakka-viikkoliitettä varten. En lopettanut pelaamista ennen kuin jokainen pelitila ja toiminto oli testattu. Tekstiä kirjoitin tuplat tilatusta merkkimäärästä, koska en tiennyt että sitä toimituksissa vihataan liki enemmän kuin liian lyhyttä, mutta hyvää juttua.

Yhdeksän vuotta myöhemmin kirjoitan nyt viimeistä peliarvostelua ennen kuin lopetan työskentelemisen "pelialalla". Tiistai 16. päivä on viimeinen työpäiväni Pelaajaa kustantavassa H-Townissa ja ensi viikolla aloitan Helsingin Sanomissa sähköisellä puolella kehityspäällikkönä.

Olen monesti aiemminkin miettinyt, millaista on lopettaa hommat pelialalla, jonka seuraaminen on ollut työn lisäksi elämäntapa ja harrastus. Pohdin, kirjoittaisinko jäähyväisiksi yhtä kornin testamentin kuin Mika Myllylä vuonna 2001 Lahden dopingkärynsä jälkeen. Runollisia tilityksiä on kuitenkin jo nähty pelialalla - liikaakin.

Jenkkien pelietujärjestön ESA:n Doug Lowenstein puolestaan varasti jo näyttävän saarnan mahdollisuuden. Helmikuussa 12-vuotisen uransa päättänyt peliveteraani jyrisi pelifirmoille, joita hän oli monta kertaa puolustanut. "Ensin teette pelejä, joissa on kyseenalaista. Sitten katoatte kuin tuhka tuuleen kun paska osuu tuulettimeen", hän tykitti. Olen samaa mieltä. Manhunt 2:n mahdollisuus silpoa kiveksiä irti Wii-ohjaimilla on ääliömäinen idea, jollaista pelaaminen ei kaipaa.

Lowensteinilla riitti muutenkin hyviä näkemyksiä. Hän kuumotti pelilehdistöä siitä, ettei se kykene haastamaan musiikki- ja elokuva-alan kollegoja raportoinnin tasossa. Siinä mielessä olen ylpeä erikoisjutuista, joita Pelaajassa on julkaistu viime kuukausina. Juha Wakosen ja Janne Pyykkösen jutut ovat juuri sitä, millä pelilehdet muuttuvat enemmäksi kuin kustantajien äänitorviksi ja arvosteluiden täyttämiksi kuluttajaoppaiksi.

Yhdeksän vuotta

Kun muuta vaihtoehtoa ei ole, aionkin pelata nostalgiakortin ja katsella taaksepäin asioita, mitä matkan varrella on nähty ja tehty. Siinä ajassa on nimittäin ehtinyt tapahtua paljon. Yhdeksässä vuodessa ehdittiin muun muassa aloittaa kaksi konsolipolvea, perustaa Suomeen varteenotettava kilpailija Pelit-lehdelle ja huomata, että tulevaisuuden ennustaminen on aina yhtä vaikeaa.

Omat juureni pelitoimittajana ovat vahvasti sanomalehtityössä, vaikka voin tunnustaa että lapsena kirjoitin ja keräsin kavereilta ruutupaperille kirjoitettuja peliarvosteluja, joita monistimme salaa koulun kopiokoneella fanilehdyköiksi. Ensimmäiset oikeat juttuni minulta tilasi nimittäin Aamulehden musiikki- ja tietokonetoimittaja Erik Ahonen. Näin jouduin alusta asti opettelemaan, miten peleistä kirjoitetaan myös suurelle yleisölle, joka ei viihdemuotoa intohimoisesti harrasta.

Vielä nykypäivänäkin kuilu pelaajien kielen ja maallikoiden käsitteistön välillä on turhan suuri. Harva pelaaja oivaltaa, millainen kynnys harrastuksen aloittamiselle on.

Luin myös jo aikanaan innokkaasti Pelaajan nykyisen kolumnistin, Kari Salmisen juttuja. Aloittaessani Kari jaksoi muistuttaa silloiselle hardcorelle, ettei pelaaminen ole vain panssarivaunuja ihannoivien kunpaolisinkin-kenraalien ja urheilua vihaavien peräkammarinörttien viihdettä. Salminen osui oikeaan siinä, että heksakarttojen sijaan valtavirta innostuisi lopulta pelikaraokesta, tanssimatoista, granturismoista ja GTA:sta.

1990-luvun lopulla Kari keräsi paljon vihamiehiä niiden pelaajien joukosta, jotka kokivat olonsa uhatuksi kun pelien raja-aidat muuhun viihteeseen ja kulttuuriin alkoivat kaatua. Muistan epätoivoisina vastavetoina esimerkiksi väitteen, ettei peleillä olisi mitään yhteyttä ympäröivään kulttuuriin. No, nykyisin tuskin kukaan voi kiistää ristipölytystä tapahtuneen koko viihdemuodon historian alusta alkaen, ja entistä enemmän Matrixien ja muiden jälkeen.

Sittemmin teräväsanaisen Salmisen loputon tuntemus konsolipelien historiasta tuntuu voittaneen Pelaajan lukijat puolelleen. Monille entisille vihaajille taisi olla yllätys, että Salmisesta löytyy myös kivikova hardcoreydin, joka yhä muistelee Link to the Pastin valtavaa maailmaa. Uskon että Pelaajan Mediavahti-kolumni on omalta osaltaan tuonut uusia näkemyksiä himopelaajille ja laajentanut horisontteja.

Puha ja Dreamcast

Muutenkin moniin Pelaajan nykyisistä kirjoittajista törmäsin vuonna 1999. Thomaksen kanssa ihmettelimme Segan Dreamcastin julkaisubileitä Lontoossa ECTS-pelimessuilla. Gin & Tonicien ääressä tuijotimme Bizarre Creationsin Metropolis Street Racerin tosiaikaista demonauhaa, joka viuhui läpi samojen maisemien kuin missä toimittajat tutustuivat silloiseen uuteen sukupolveen. Segan pääjohtaja Shoichiro Irimajiri saapui paikalle valamaan uskoa konsoliin, joka oli myynyt Japanissa vasta reilun miljoonan. Nykypäivään verratessa voi tosin pohtia, että jos PS3 jatkaa kotimaassaan samaa tahtia syksyyn asti, on menekki hyvin samanlainen kuin Dreamcastilla.

Pyykkönen puolestaan opiskeli Tampereen yliopistossa englannin kielen kääntämistä samaan aikaan kun itse luin filosofiaa. Nörttitunnustuksena voin kertoa, että tutustuimme Babylon 5 -korttipeliringissä, jossa ensimmäistä kertaa törmäsin Jannen äärettömään voitontahtoon. Päänsärkylääkkeitä kului, kun korttien pistemääriä ynnättiin ja laskettiin, kuka vie voiton missäkin konfliktissa.

Samaten nörttiuskottavuutta tuo, että pelasimme Baldur's Gatea nollamodeemikaapelilla yhteistyönä ja buuttasimme Thief: Dark Projectia yön pimeinä tunteina. Parhaita muistoja opiskeluvuosista en kuitenkaan paljasta täällä, vaan dramaattisimmat tarinat säästän puheeseen Jannen häissä ensi kesänä. No, sen verran on pakko mainita, että esimerkiksi eräs tärkeä tentti meinasi jäädä väliin, kun pelasimme aamuviiteen GoldenEyetä moninpelinä Jannen ja muiden kavereiden kanssa. Olin kuitenkin aamukahdeksalta täydessä iskussa - miten, sitä en vieläkään ymmärrä.

Seuraavan vuoden vappuna tapasin nykyisen puolisoni Kirsin, jolta yritin hetken salata peliharrastustani. Lopulta tulin kotiin eräänä iltana töistä ja kämppäkaverini oli päästänyt Kirsin huoneeseeni. Hän pelasi Dreamcastillani (jota en ollut jemmannut kaappiin, koska en odottanut vieraita) V-Rally 2:a. Silloin paljastui, että itse asiassa Kirsi kukisti Bowserin jo kauan kauan sitten Super Mario Brosissa. Pääsin pois pelikaapista, vaikkakaan en koskaan ole pärjännyt puolisolleni ekassa Mariossa (mikä on varmasti Finngamerin miitissä Mario-taitoni nähneiden helppo uskoa).

Jälkikäteen tuntuu siltä, että Dreamcastista minulla on jopa lämpimämmät muistot kuin Nintendo 64:stä. Oli sääli, että konsoli jäi PS2:n hypen ja sisäänrakennetun halvan dvd-soittimen jalkoihin, ja kuoli vain parissa vuodessa.

Yksi vahva muisto vuodelta 2001 on Max Paynen julkaisu. Olen aina ollut turhautunut siitä, että pelaajien käsitys on, ettei valtavirran lehdistö huomioi pelaamista. Tein jo tuolloin Aamulehteen ison kansijutun suomihitistä - ja muu iso mediakin peesasi paikalle.

Pelaaja syntyy

Vuoden 2002 aikana syntyi sitten se todellinen iso pelimedia eli Pelaaja. Ensimmäiset askeleet lehden parissa otettiin iltaa istuessa, kun sekä Puha että Huttunen olivat samaan aikaan kanssani haastattelemassa Shigeru Miyamotoa Milanossa. Yleensä isot puheet tällaisen hankkeen aloittamisesta jäävät nimenomaan vain puheiksi - mutta ei Pelaajan tapauksessa. Siitä nostan hattua Puhalle, joka kutsui porukan koolle E3-messujen jälkeen.

Samoihin aikoihin Pelaajan kanssa eli alle viisi vuotta sitten syntyi muuten myös Xbox Live. Nykyisin tuntuu siltä, että molemmat ovat vakiintuneet osaksi pelaamisen arkea.

Vuonna 2002 saatiin myös loppuun sukupolvenvaihdos kuudenteen konepolveen, kun Xbox ja GameCube tulivat Eurooppaan kamppailemaan PS2-jättiläisen kanssa. Yllättäen voimakkaimmat muistot molemmat konsolit jättivät 3d-räiskinnöillä - ensimmäinen Halo ja Cuben Metroid Prime veivät hienoihin tieteismaailmoihin, joihin vieläkin palaan mielelläni. Jatko-osat olivatkin sitten syviä pettymyksiä.

Vaikka Pelaajan alkuvuodet teinkin päätyötäni Aamulehdessä, tuntuu siltä että pienen lehden vaiheita eli voimakkaasti mukana niin Helsingin toimitusta tavatessa kuin Pelaajaboardienkin kautta. Vanhasta phpBB-yhteisöstä tuli paikka, jossa työ ja harrastus jälleen kerran menivät totaalisesti ristiin, ja paljon vapaa-aikaakin kului porukan kanssa keskustellessa.

Hiljalleen aloin myös tajuta, että pelialalla on raskasta. Päätyöni oli Allakka-viikkoliitteen pelisivun tekeminen viikosta toiseen. Jälkikäteen ajatellen tuntuu uskomattomalta, miten montaa peliä tahkosi yötyönä. Perheelliselle miehelle pelitoimittajan työ on hullutta - peliaikaa kun on mahdotonta laskea työajaksi, vaan se tapahtuu sitten toimistotuntien ulkopuolella. Joskus ihmettelin, miksi alalla ei juuri ole nelikymppisiä veteraaneja. Enää en.

Kun siirryin tekemään puhtaasti aikakauslehti- ja nettipuolen hommia, Pelaaja oli jo vakiinnuttanut asemansa vuonna 2005. Täyspäiväisesti H-Townin pariin tuleminen onkin silti tarina, joka saa odottaa hamassa tulevaisuudessa ilmestyvään muistelmakirjaan asti.

Mukaan mahtuu paljon raskasta työtä - Pelaajan ja PELAA!-lehden uudistukset, uudet tuotteet, Pelaajalehti.comin suuret muutokset ja sivuston kasvu Pelit.fi-kokoluokkaan. Koko porukka talossa tekee paljon, eikä suurin osa ajasta suinkaan ole pelailua. Työmielessä lähteminen onkin helppoa: kuten sanonta kuuluu, "ei sota yhtä miestä kaipaa" - tämä kustannustalo on jo paljon isompi kuin yksi ihminen.

"Vain" pelaajaksi

Itse pelialan jättämisessä on kuitenkin haikea fiilis. Täällä jos missä tapahtuu paljon - uusia laitteita, pelijulkistuksia, yllätysmenestyksiä, yksinoikeuksien kariutumista ja syntymistä, karuja myyntilukuja ja fanipoikien ainaista draamaa. On hienoa seurata, millaista tunteiden paloa peliuutiset saavat sivuston kommenttiketjuissa aikaan. Siinä olen yhtä mieltä Peter Mooren X06:ssa sanoman kanssa: fanisodat ovat tämän alan polttoainetta.

Toisaalta perspektiiviä on myös hyvä pitää laajemmalla kuin pelkissä peleissä. Pelit-lehden vakiopakinoitsija Nnirvi laukoi aikanaan vuonna 1999 yhden varoittavan klassikon siitä, miten kiusallista on katsoa maailmaa liian kapeasta vinkkelistä eli täysin pelaajan näkökulmasta. Kun vaakalaudalla oli Al "Epämiellyttävä totuus" Goren (katsokaa dokkari Neloselta keskiviikkona!) ja George "Irakin sota" W. Bushin valinta Yhdysvaltain presidentiksi, hän kirjoitti: "Illan pääpainajainen on se, mitä tapahtuu jos Al Gore voittaa Yhdysvaltain presidentinvaalit. Voisi kuvitella että Internetin Isä maan isänä on hyvä juttu, mutta mukana kiemurtelee valtaan senaattori Joseph Lieberman, pelien vastaisen taistelun ykkösmies jo vuosien takaa, sekä ensimmäinen nainen Tipper Gore, myös kunnostautunut samalla alalla." Okei, myönnetään että pelaaminen olisi voinut kohdata joitain vastoinkäymisiä Goren valtakaudella, mutta minun vaakakupissani ne muut asiat painavat - nykyistä maailman ja Yhdysvaltain tilaa kun ei katso kovin innoissaan. Ollakseni reilu Nikoa kohtaan on tosin myönnettävä, että lopuksi hän pehmensi: "Eikä George Bush Jr ole kuin marginaalisesti parempi vaihtoehto."

On jännittävää myös lähteä katsomaan maailmaa puhtaasti pelejä harrastavan ihmisen näkökulmasta, kun se ei enää ole työtä. Viimeisen työpäivän kunniaksi pistän tiistaina rehdisti maksullisen tilauksen Pelaajasta ja jään samalla odottamaan, että kauppojen hyllyille ilmestyy Forza 2, jotta voin mennä ostamaan sen ihan oikealla rahalla. Sitten aion paneutua siihen ainakin kuukaudeksi, ilman että niskaan vyöryy arvosteltavaa ja tsekattavaa peliä joka suunnalta.

LCD-suossa

Samalla on aika hoitaa pelipiste kuntoon. Uuden LCD-television ostaminen on osoittautunut todelliseksi painajaiseksi. Aika tuntuu olevan kypsä 1080p-tekniikalle, mutta mitä tehdä 1:1 Pixel Mappingin, natiiviresoluutioiden sun muun suhteen? Olen viettänyt liikaa aikaa eri AV-foorumeilla, ja oppinut että näidenkin laitteiden sielunelämään mahtuu paljon enemmän kuin päällepäin näkyy. Se on muistuttanut siitä, miten vaikean valinnan edessä pelaamisen juuri aloittava ihminen on. Miten joku maallikko voi ikinä selvittää kaikkia eroja Xbox 360:n, PS3:n ja Wiin välillä?

Lopulta olen päätynyt teknologialle tyypillisen kirottuun kierteeseen. Jään nimittäin odottamaan nöyrästi uusia malleja, joita tänä vuonna tulee niin Philipsiltä kuin Sonyltakin. Samsungin M8-sarja on toki jo lähellä täydellistä - lukuun ottamatta foorumeilla raportoituja ongelmia Xbox 360:n VGA-johdon kanssa. No, toivottavasti odotus palkitaan - paperilla uudet mallit lupaavat paljon uutta. Raportoin sitten Pelaajaboardeilla tilaajana siitä, miten kävi.

Onneksi Forza 2:a voi pelata pienemmältä 24-tuumaiselta ruudultani. Vasta loppukesän Mass Effect ja Bioshock kaipaavat elokuvamaisempia puitteita.

Kiitokset kaikille, jotka selvisivät tarinan loppuun saakka. Jäähyväisistä tulivat pitkät, mutta toisaalta on yhdeksän vuottakin pitkä aika.

Kommentit

Käyttäjän Kuuleri kuva
Kuuleri

Ei muuta kuin onnea ja menestystä hesarin leivissä, muista pistää PELAAJA tilaukseen että pääset boardeille heittää läppää :)

Käyttäjän jufo kuva
jufo

Toivottavasti vielä jäät tänne keskustelemaan peleistä. ;) Ihan harrastuksen pohjilta eikä työn! Onnea tulevalle!

Käyttäjän Janne80 kuva
Janne80

Lykkyä tulevalle uralle!

Käyttäjän VRSV kuva
VRSV

Onnea uudelle "uralle"! :) Ikävää että pelaaja menettää hyvän toimittajan sekä työkaverin. Vielä kerran, zemppiä!!

Käyttäjän himopelaaja kuva
himopelaaja

Mukava on ollut lukea sinunkin kirjoittamia uutisia. Onnea ja menestystä tulevaan ammattiin ja muutenkin hyviä kesän jatkoja.

Käyttäjän migge kuva
migge

"voin tunnustaa että lapsena kirjoitin ja keräsin kavereilta ruutupaperille kirjoitettuja peliarvosteluja, joita monistimme salaa koulun kopiokoneella fanilehdyköiksi."

Super kornia, mutta ei se mitään, kuuluu asiaan. :D

Tuli aika yllätyksenä tämä. Panoksesi kun on ollut melko oleellinen osa Pelaajaa ja tapasi kirjoittaa on miellyttänyt allekirjoittanutta. Elämä kuitenkin jatkuu ja ymmärrän täysin että nuori ihminen halajaa jatkuvasti uusia haasteita.

Onnea vain jatkoon ja tervetuloa siviilipelaajaksi.

Käyttäjän Maza kuva
Maza

Yeah! Lassin juttuja on ollut aina ilo lukea, kiitokset siis menneestä ja onnea tuleviin haasteisiin!

Käyttäjän TheRock kuva
TheRock

Kiitos näistä vuosista. Arvostelujasi on ollut todella mukava lukea. Yhdeksän vuotta on tosiaan pitkä aika. Onnea uuden työpaikan johdosta! :)

Käyttäjän SaGa kuva
SaGa

Hyviä jatkoja hesariin! =)
Toivottavasti jaksat ilahduttaa sillon tällöin tätä sivustoa kommenteillasi!

PS. otsikko pisti silmään mukavasti, klassikko lausahdus! =D

Käyttäjän snap kuva
snap

Lykkyä tykö vain uudelle uralle!