Seuraavat pääsarjan Pokémon-pelit ovat paljastuneet, mutta maapallo on edelleen radallaan ja linnut laulavat. Ensitrailerilla ei nähty maata järisyttäviä uudistuksia, ja aloitus-pokémonitkin ovat juuri sellaisia kuin niiden odotettiin olevan. Osaa faneista tämä miellyttää suuresti, mutta uusia tuulia toivoneet joutuivat tällä kertaa pettymään.
Keskustelu näyttäisi aiheuttavan verkossa jonkin verran skismaa fanikunnan kahden leirin välille. Sarjan vannoutuneimmat seuraajat ovat jopa kyseenalaistaneet sen, ovatko uudistuksia halajavat faneja ollenkaan, koska eivät kykene rakastamaan Pokémonia sellaisena kuin se on vuosikymmeniä ollut. Tuntuu oudolta, että positiivisen muutoksen puolesta puhuminen olisi jonkinlainen este faniudelle, mutta itse en toisaalta Pokémon-fani ole ollenkaan.
Tunnistan väittelyn piirteet kuitenkin monista muista itselleni tutummista piireistä. Oli kyseessä sitten Pokémonin tapaan mikä tahansa viihdetuotos, bändi tai vaikkapa urheiluharrastus, on siihen paneutuvilla ikävä tapa tehdä jaotteluja eri asenteiden, tapojen ja uskomusten perusteella. Me–te-ajatteluun kuuluu olennaisesti ryhmien välinen vertailu ja kenties kilpailukin, ja tätä tarvetta tyydyttääkseen ihmiset rakentavat päässään melko mustavalkoisia vastakkainasetteluja, joilla on usein heikko todellisuuspohja. Eipä siis ole ihmekään, että Pokémon-piireissä kinastellaan.
Peliharrastuksen parissa moinen ryhmäytyminen ilmenee monella muullakin tavalla, sillä sarjauskollisuus on vain pieni osa pelaajan identiteettiä. Keskustelupalstoilla on mahdotonta olla törmäämättä fanaattisiin pelaajiin, joille pc tai PlayStation on ainoa oikea pelikone. Oman ryhmän ulkopuolelle sysätään usein myös väärän lajityypin peleistä pitävät tai pelejä väärin harrastavat ihmiset, kuten vaikkapa visual novel -harrastajat tai mobiilipelaajat. Verkkopeleissä ”te”-leiman saamiseksi riittää usein väärä sukupuoli tai kansallisuus.
Erottelu ja vertailu ovat osa ihmisluontoa ja tapaamme rakentaa omaa sosiaalista identiteettiämme ja siksi täysin ymmärrettävää. Itse tosin koen, että pelialalla ruokitaan vastakkainasetteluja myös virallisilta tahoilta. Esimerkkinä on helpoin käyttää käsitettä ”core gamer”, jolla on alun perin viitattu niihin pelaajiin, jotka käyttävät huomattavan osan vapaa-ajastaan ja tuloistaan harrastukseensa.
Tätä nykyä sanaa käytetään markkinoinnissa lähinnä silloin, kun kehittäjät vannovat uskollisuutta parikymppisille, mikromaksuja inhoaville räiskintäfaneille, jotka kokevat F2P- ja mobiilipelitrendin uhkana omalle pelinautinnolleen. Core gamerin määritelmä on supistunut huomattavasti vuosien varrella, mutta tälle ryhmälle kohdistetaan silti markkinointipuheita, jotka nostavat tiettyä kastia jalustalle ja sorsivat peleistä muissa muodoissa nauttivia harrastajia. ”Ydinpelaajat, älkää huoliko – meidän pyssypelissämme ei ole automaattitähtäystä!”
Minusta itsestäni on kertakaikkisen kummallista, että näitä erotteluja tehdään edelleen muuallakin kuin uutissivustojen kommenttikentissä. Kuten kuukauden takaisessa Razer-blogissanikin totesin, tiettyjen ihmisryhmien sulkeminen markkinoinnin ulkopuolelle on omasta mielestäni huonoa bisnestä. Ydinpelaajien ja kasuaalipelaajien eron alleviivaaminen on lähes varmasti syy siihen, miksi osa niin kutsutuista kasuaaleista ei halua sukeltaa yhtään syvemmälle harrastukseensa. Sen takia tietyt pelit eivät koskaan tavoita tätä yleisöä.
Toisaalta me–te-asetteluun kuuluu oleellisesti ylpeys omasta identiteetistä, ja stereotyyppisen core gamerin egon hiveleminen varmasti uppoaa tiettyyn osaan yleisöä kuin kuuma veitsi voihin. Itseäni kiinnostaisi silti tietää, mahtavatko vastakkainasettelun lietsomisen seuraukset olla nettona positiivisia vai negatiivisia – enkä puhu nyt pelkästään myyntiluvuista. Monenko raivostuttavan nettinahistelutapauksen takana ovat pelinkehittäjät, jotka itse tahtovat vetää keinotekoisia rajoja eri pelaajaryhmien välille? Ja mikä tärkeintä, olisinko itse vähemmän vihainen maailmalle, jos minun ei tarvitsisi toistuvasti perustella oikeuttani pitää itseäni jonkin asian fanina tai pelaajana?
Johanna Puustinen
Kommentit
Kaikki pelaajat ovat kasuaaleja, jos he eivät tee sitä työkseen.
Jos pelaat 10 tuntia päivässä PC:llä tai 20 minuuttia kännykällä päivässä, olet ihan samalla "tasolla" kun se toinen. Kummatkin viettää omaa vapaa-aikaa pelaten pelejä, eivätkä ne tarvi mitään ihmeellisiä luonnonlahjakkuuksia pelatakseen.
Olet vain oikea HC-pelaaja / pelaaja jos saat siitä rahaa joko e-sports, twitch streemaus tai jossain muussa muodossa.
Pelaaminen ei ole harrastus, johon tarvitsee enemmän skillejä kuin johonkin muuhun. Sitä voi tehdä kaikki vauvasta vaariin ja loppupeleissä et hyödy sitä mitään kuin jostain muusta harrastuksesta.
Siksi kannattaa heittää vaan ne termit helevettiin ja nauttia pelaamisesta niin kauan kuin vielä voi.
No siinä oli täyslaidallinen hevonkakkaa sunnuntai-iltapäivälle.
Se taikasana kännykkäpelit esiintyy sen takia, koska se on verrattain samanlaista puuhastelua kuin selfien kuvaaminen Instagrammia varten.
Pelaaminen kännykällä muuttuu oikeaksi pelaamiseksi vasta siinä vaiheessa, kun älypuhelimesta tulee alustana käsikonsolin tapainen alusta, jolle julkaistaan jatkuvasti merkittävää sisältöä. Kirjoitushetkellä emme ole vielä lähelläkään sitä pistettä.
:D Voi jestas.
Ei sitä tarvi herneitä vetää nenään jos ei ole HC-gameri niinkuin ne ammattilaiset.
Me kasuaalit voidaan nauttia yhtä paljon peleistä kuin he.
Ainutta hevonkakkaa tällä sivustolla on tämä sinun jatkuva päänaukominen. Sulla ei ole nytkään mitään rakentavaa tai informatiivista sanottavaa, mutta pakko vaan päästä haukkumaan muiden kommentit ja mielipiteet. Tällaisissa tapauksissa saa ja on itse asiassa ihan suotavaa jättää vaan kommentoimatta.
Mitä tarkoitat kun sanot, että älypuhelimesta pitää tulla "käsikonsolin tapainen". Pitääkö siihen tulla tatit ja fyysiset napit? Tuo on nimittäin minun nähdäkseni ainoa varsinainen ero älypuhelimien ja käsikonsolien välillä, sen lisäksi, että älylaite toimii myös muuhun kuin pelaamiseen.
Toiseksi, mitä tarkoitat, että älypuhelimelle pitää "julkaista jatkuvasti merkittävää sisältöä"? Eli Vita ei ole enää pitkään aikaan ollut oikean pelaajan konsoli, koska sille ei ole julkaistu merkittävää sisältöä vuosikausiin? Esim. NES on myös epäkonsoli, koska se on ollut jo kymmeniä vuosia ilman jatkuvaa merkittävää sisältöä?
Määritelmässäsi on aika massiivisia aukkoja, eli oletan, että loppupeleissä kyse on vain mielipiteestäsi, eikä mistään järkiperäisestä argumentista. Pelkillä mielipiteillä ei taas ole lähtökohtaisesti mitään merkitystä.
Oli miten oli, niin kuten taas tuli osoitettua, sinäkin olet sitä mieltä, että kännykkäpeli on kuin onkin peli. Peliä voi siis pelata ja pelillä on siten myös pelaaja. Kun tätä pelaamista harrastaa jollain tavalla säännöllisesti, niin on ihan perusteltua nimittää itseään pelaajaksi/peliharrastajaksi. Teet tästä minulle ihan liian helppoa.
1. 20 minuuttia päivässä pelaava ei taatusti ole samalla viivalla kuin 10 tuntia päivässä pelaava.
2. Pelaaminen ei ole keskimäärin sen hyödyllisempi tai hyödyttömämpi harrastus kuin muutkaan, toki joistain harrastuksista voi olla enemmän hyötyä, toisista vähemmän.
3. Suurinta osaa harrastuksista voi tehdä kaikki vauvasta vaariin.
4. Totta ettei siitä ei tarvitse vetää herneitä nenään jos joku on parempi tai omistautuneempi pelaaja, mutta siitä vähän tarvitsee jos joku vähättelee pelaamista harrastuksena, varsinkin kun kyse on nettisivustosta nimeltä "Pelaaja".
5. Kaksi pelaajaa, kumpikin käyttää täsmälleen saman ajan pelaamiseen, on täsmälleen yhtä omistautunut ja intohimoinen, mutta toisella ei vaan ole ammattilaispelaajaksi tarvittavia lahjoja. Itse sanoisin että molemmat ovat HC-pelaajia. Väittäisin myös pelaajaa joka omistaa aikansa kaiken löytämiselle tai vaikeimmilla vaikeustasoilla pelin läpäisimeselle HC-pelaajaksi.
6. Luokittelen 20 minuuttia päivässä pelaavan pelaajaksi ainoastaan jos kyseessä on työssäkäyvä perheenisä tai äiti jolla ei ole muuta aikaa harrastuksille kuin se 20 minuuttia per päivä.
7. Kännykkäpelaajan luokittelen pelaajaksi jos kännykkä on ainoa vahtoehto tai paremmasta ei ole tietoa. Jos joku on oikeasti innostunut pelaamisesta sen haluaa yleensä tehdä optimaalisimmalla alustalla.
8. Jokaisella on hiukan eri käsitys mikä on pelaaja, joten en väitä näkemystäni ainoaksi oikeaksi. Suomen ulkopuolella pelaaja tuntuu olevan stigma jota halutaan välttää, termit misogyyni, rasisti, neitsyt, runkkari ja gamergate tulevat usein termin "gamer" mukana, monesti myös ulkomaiden pelimedian puolelta.
Ymmärrän kyllä taustalla olevan ajatuksesi siitä, että rajoittamalla markkinointia tiettyyn ihmisryhmään suljetaan pois mahdollisia ostajia tämän ryhmän ulkopuolelta, mutta valitettavasti tehokas markkinointi ei toimi tällä tavalla. Yritykselle on lähtökohtaisesti taloudellisesti järkevämpää keskittää hyödykkeensä/palvelunsa markkinointi tiettyyn kuluttajakuntaan ja saavuttaa sen sisällä mahdollisimman monta ostajaa, kuin sen sijaan, että markkinoinnilla yritettäisiin saavuttaa kaikki kuluttajat. Syy tähän on lähinnä se, että kuluttajilla on eri tarpeita ja kulutustottumuksia joita markkinointi pyrkii mukailemaan. Barbie-nukkeja markkinoidaan lähtökohtaisesti nuorille tytöille, koska markkina-analyytikoiden mukaan tämä on tuotteen potentiaalisin ostajaryhmä. Toki on varmastikin olemassa myös yksittäisiä aikuisia miehiä jotka saavat iloa Barbie-nukeilla leikkimisestä, mutta nämä edustavat niin pientä kuluttajakuntaa, ettei markkinoinnin kohdistaminen heihin ole yritykselle yksinkertaisesti taloudellisesti kannattavaa.
Joten jos firman tuote on esimerkiksi omistautumista vaativa FPS-peli, tai vaikkapa satoja tunteja kestävä avoimen maailman roolipeli, niin totta kai yrityksen kannattaa lähtökohtaisesti markkinoida tätä tuotetta sellaisille pelaajille, jotka ovat omistautuneita harrastukselleen ja valmiita investoimaan aikaa pelaamiselle. Puhelimella satunnaisesti Candy Crushia pelaavalle kuluttajalle markkinoidaan sitten muunlaisia pelejä.
Lähtökohtaisesti kyse ei ole siis huonosta bisneksestä, päinvastoin. Toki markkinoinnilla pyritään myös luomaan uusia tarpeita kuluttajille, ja tällä tavoin voidaan joissakin tapauksissa myös laajentaa tuotteen kohderyhmää. Usein kuitenkin yritykset hyötyvät taloudellisesti eniten siitä, että heidän markkinointi vetoaa tiettyyn kuluttajakuntaan.
Turbomuna (sana, jota en koskaan uskonut kirjoittavani), totta puhut. Markkinointia opiskelleena ja sitä myös työkseni tehneenä uskon kuitenkin vakaasti, että kohdennettua markkinointia voi harrastaa vieroittamatta muita yleisösegmenttejä tuotteesta.
Ydinpelaajille suunnitellut ominaisuudet voi esitellä muillakin tavoin kuin alleviivaamalla niiden olevan liian hardcoreja kasuaalimmille pelaajille. Pelaaja, joka tietää mitä peleiltään tahtoo, osaa kyllä noukkia nämä pointterit pressistä tai mainostekstistä ilman, että niitä hänelle rautalangasta väännetään, ja samalla vältetään kasuaalipelaajan pelästyttäminen. Ylempänä mecha teki saman huomion ja antoi hyviä esimerkkejäkin.
1: Miksi ei? Kummatkin pelaavat pelejä. Ihan sama jos soittaa 20 min vs 10 tuntia kitaraa, kummatkin harrastavat kitaransoittoa.
2: Keskimäärin se on hyödytön harrastus. Esim kokkaus, musiikki, taide(osa siitä) antavat sinulle aitoja hyödyllisiä taitoja tulevaisuuteen. Urheilussa sun kroppas tulee parempaan kuntoon. Pelaaminen voi olla samalla levelillä kun katsoa esim netflixiä.
3: Joo tämä on totta.
4: En minä sitä vähättele yhtään. Pelaaminen on rakas ja hauska harrastus minulle ja varmasti monille muille. Mutta se on silti kasuaali pelaamista, koska emme saa siitä rahaa. Ja kasuaali sana ei edes ole tässä negatiivisessa merkityksessä.
5: Tästä olen eri mieltä, mutta fair enough.
6: Onneksi he eivät tarvitse sinun luokittelua, saatika minun. Mutta jos joku harrastaa pelaamista, he ovat pelaajia. Kuten jos joku harrastaa piirtämistä, he ovat piirtäjiä.
7: Eli jos joku piirtää photoshopilla vs paperille, toinen heistä ei voi olla taiteilija? Tai jos toinen soittaa nokkahuilua ja toinen kitaraa, vain kitaran soittaja on oikea muusikko, koska se on vaikeampi soitin? Mikä ihme ihmisillä on kännykköjä vastaan... Aika siirtyä tulevaisuuteen, jossa kaikki eivät tahdo ja voi pelata kotona.
8: Joo tässä olet oikeassa, kaikilla on oma käsitys termistä.