Seuraavat pääsarjan Pokémon-pelit ovat paljastuneet, mutta maapallo on edelleen radallaan ja linnut laulavat. Ensitrailerilla ei nähty maata järisyttäviä uudistuksia, ja aloitus-pokémonitkin ovat juuri sellaisia kuin niiden odotettiin olevan. Osaa faneista tämä miellyttää suuresti, mutta uusia tuulia toivoneet joutuivat tällä kertaa pettymään.
Keskustelu näyttäisi aiheuttavan verkossa jonkin verran skismaa fanikunnan kahden leirin välille. Sarjan vannoutuneimmat seuraajat ovat jopa kyseenalaistaneet sen, ovatko uudistuksia halajavat faneja ollenkaan, koska eivät kykene rakastamaan Pokémonia sellaisena kuin se on vuosikymmeniä ollut. Tuntuu oudolta, että positiivisen muutoksen puolesta puhuminen olisi jonkinlainen este faniudelle, mutta itse en toisaalta Pokémon-fani ole ollenkaan.
Tunnistan väittelyn piirteet kuitenkin monista muista itselleni tutummista piireistä. Oli kyseessä sitten Pokémonin tapaan mikä tahansa viihdetuotos, bändi tai vaikkapa urheiluharrastus, on siihen paneutuvilla ikävä tapa tehdä jaotteluja eri asenteiden, tapojen ja uskomusten perusteella. Me–te-ajatteluun kuuluu olennaisesti ryhmien välinen vertailu ja kenties kilpailukin, ja tätä tarvetta tyydyttääkseen ihmiset rakentavat päässään melko mustavalkoisia vastakkainasetteluja, joilla on usein heikko todellisuuspohja. Eipä siis ole ihmekään, että Pokémon-piireissä kinastellaan.
Peliharrastuksen parissa moinen ryhmäytyminen ilmenee monella muullakin tavalla, sillä sarjauskollisuus on vain pieni osa pelaajan identiteettiä. Keskustelupalstoilla on mahdotonta olla törmäämättä fanaattisiin pelaajiin, joille pc tai PlayStation on ainoa oikea pelikone. Oman ryhmän ulkopuolelle sysätään usein myös väärän lajityypin peleistä pitävät tai pelejä väärin harrastavat ihmiset, kuten vaikkapa visual novel -harrastajat tai mobiilipelaajat. Verkkopeleissä ”te”-leiman saamiseksi riittää usein väärä sukupuoli tai kansallisuus.
Erottelu ja vertailu ovat osa ihmisluontoa ja tapaamme rakentaa omaa sosiaalista identiteettiämme ja siksi täysin ymmärrettävää. Itse tosin koen, että pelialalla ruokitaan vastakkainasetteluja myös virallisilta tahoilta. Esimerkkinä on helpoin käyttää käsitettä ”core gamer”, jolla on alun perin viitattu niihin pelaajiin, jotka käyttävät huomattavan osan vapaa-ajastaan ja tuloistaan harrastukseensa.
Tätä nykyä sanaa käytetään markkinoinnissa lähinnä silloin, kun kehittäjät vannovat uskollisuutta parikymppisille, mikromaksuja inhoaville räiskintäfaneille, jotka kokevat F2P- ja mobiilipelitrendin uhkana omalle pelinautinnolleen. Core gamerin määritelmä on supistunut huomattavasti vuosien varrella, mutta tälle ryhmälle kohdistetaan silti markkinointipuheita, jotka nostavat tiettyä kastia jalustalle ja sorsivat peleistä muissa muodoissa nauttivia harrastajia. ”Ydinpelaajat, älkää huoliko – meidän pyssypelissämme ei ole automaattitähtäystä!”
Minusta itsestäni on kertakaikkisen kummallista, että näitä erotteluja tehdään edelleen muuallakin kuin uutissivustojen kommenttikentissä. Kuten kuukauden takaisessa Razer-blogissanikin totesin, tiettyjen ihmisryhmien sulkeminen markkinoinnin ulkopuolelle on omasta mielestäni huonoa bisnestä. Ydinpelaajien ja kasuaalipelaajien eron alleviivaaminen on lähes varmasti syy siihen, miksi osa niin kutsutuista kasuaaleista ei halua sukeltaa yhtään syvemmälle harrastukseensa. Sen takia tietyt pelit eivät koskaan tavoita tätä yleisöä.
Toisaalta me–te-asetteluun kuuluu oleellisesti ylpeys omasta identiteetistä, ja stereotyyppisen core gamerin egon hiveleminen varmasti uppoaa tiettyyn osaan yleisöä kuin kuuma veitsi voihin. Itseäni kiinnostaisi silti tietää, mahtavatko vastakkainasettelun lietsomisen seuraukset olla nettona positiivisia vai negatiivisia – enkä puhu nyt pelkästään myyntiluvuista. Monenko raivostuttavan nettinahistelutapauksen takana ovat pelinkehittäjät, jotka itse tahtovat vetää keinotekoisia rajoja eri pelaajaryhmien välille? Ja mikä tärkeintä, olisinko itse vähemmän vihainen maailmalle, jos minun ei tarvitsisi toistuvasti perustella oikeuttani pitää itseäni jonkin asian fanina tai pelaajana?
Johanna Puustinen
Kommentit
Samalla viivalla minkä suhteen? Sehän nyt on itsestäänselvyys, että peliajassa on huomattava ero, mutta mitä muita johtopäätöksiä meidän tästä tulisi vetää?
Minä kirjoitin aikaisemmin kommentin lisäarvosta. Jos esim. valokuvaat, niin harrastuksesi tuottaa lisäarvoa, kun taas pelaaminen ei itsessään tuota mitään, kuin ammattipiireissä.
Totta sinänsä, mutta uskoisin, että heppulin pointti oli se, että pelaaminen ei ole sama asia, kuin esim jalkapallon harrastaminen. Siinä olet sidottu aikalailla yhteen muottiin olit sitten vauva taikka vaari, mutta videopelien parissa sen sijaan voit sovitta harrastuksen täysin itsellesi sopivaksi aina lähtien siitä mitä pelejä pelaat, millä alustalla ja minkä vaikeustason esim. valitset.
Kuka vähättelee? Uskoisin, että sivustolla nimeltä "pelaaja" jokainen on pelaaja tavalla tai toisella, joten miksi täällä kukaan väheksyisi peliharrastusta? Vai onko nykyään jotenkin kontroversiaalista mainita, että ammattipelaajat ovat meitä tavan pulliaisia aika paljon kovempia luita ja hc-pelaaja-nimityksen käyttäminen heidän rinnallaan on aika naurettavaa näpertelyä?
Minusta heppulilla on tässä vissi pointti: Jokainen varmaan tykkää vetää rajan hc:n ja kasuaalin välillä juuri itselleen sopivasti, mutta harva näyttää tajuavan, että aina löytyy sinuakin hc:mpia pelaajia, joiden silmissä olet ja tulet aina olemaan säälittävä kasuaali. Ellet sitten tosiaan ole joku CS:GO maailmanmestari. Sitten on ehkä jo vähän lupa egoillakin.
Tässä juuri vedät sen rajan oman napasi ympärille. Intohimo tärkeintä, ei ne taidot tai lahjat. Joku ammattipelaaja voisi olla aiheesta vähän toista mieltä.
Eli peliajassa annetaan siimaa vain, jos ei ole mahdollisuutta pelata enempää? Mielenkiintoisia nämä tällaiset "säälipalkinnot". Eli nyt jo pelkkä halu pelata hc:nä riittää? Raja siirtyy sellaista tahtia, että kohta pelaajan määrittelemiseen tarvitaan joku opaskirja.
Taas hyvin mielenkiintoinen raja-aita. Kuka määrittelee mikä on kenellekin optimaalisin alusta? Ilmeisesti viittaat siihen, että konsoli tai pc ovat ne oikeimmat alustat ja "vähäisempiin" jos tyytyy vapaasta tahdostaan, niin ei ole enää pelaaja? Tilanteen pakosta tämäkin kuitenkin sallitaan?
Tämä alkaa kuulostaa uskonnoista tutulta apologetiikalta: Tavallaan tunnustetaan ongelmat omassa opissa, mutta sen sijaan, että kyseenalaistettaisiin koko oppi, aletaankin keksiä tällaisia spesifisiä poikkeuksia sääntöihin, joiden avulla voidaan jatkaa uskomista, vaikka logiikka huutaa kuinka vastaan.
Propsit siitä, että tunnustat vaihtoehtoisten mielipiteiden validiuden, mutta mielestäni olisi silti syytä vähän tarkastella noita omia käsityksiäsi. Vähän hatarasti mietityltä kuulostaa osa.
Jos molempien vapaa-aika on se 10 tuntia on aika selvää ettei se kitaransoitto niin hirveän tärkeää ole toiselle tai edes pääharrastus.
Kuten sanoin, harrastuksia joista on enemmän hyötyä on olemassa, mutta pelejä käytetään myös toisinaan jossain määrin esimerkiksi opetuksessa, jotkut pelit kehittävät älykkyyttä ja reaktiokykyä. Nämä pelit eivät tosin ole tehty viihdyttävyys edellä kuten valtavirtaviihde.
On monia pelejä ammattilaisuran ulkopuolella jotka vaativat valtavasti aikaa ja keskittymistä ja ovat kaukana kasuaalista. Itse olen enemmän kasuaalin puolella, joten esimerkiksi Dark Souls ei oikein maistu kun sitä ei voi okein kasuaalisti pelata.
Juu, kuten sanoin tämä on vain oma näkemykseni eikä absoluuttinen totuus. Omasta näkökulmasta piirtäminen vaatii jonkun verran tahtoa ja omistautumista että jotakuta voi kutsua piirtäjäksi, muuten piirtäjä voi olla vaikka piirtämistä vihaava talonmies joka joutui piirtämään väliaikaisen kyltin vessan oveen kadonneen tilalle.
Huilu on myös soitin, photoshop on tarkoitettu piirtämiseen tai grafiikan luomiseen, kännykän pääasiallinen toiminto on olla puhelin, jopa pelikännyköiden. Pelaajilla lienee hampaankolossa kännyköitä vastaan se että pääasiassa sieltä levisi pelejä rampauttavat mikromaksut ja loottilootat ynnä muu rahastus.
Juu, en sano että näkemyksesi on väärä tai omani oikea, vain että oma näkemykseni eroaa siitä.
Edit: Vastaisin Haerskille, mutta tuossa taisi jo enemmän tai vähemmän tulla vastattua Heppuliselle vastatessa.
Piumpaumpum, kommenttiosion lukemisen jälkeen olen taas kerran tyytyväinen siihen, etten miellä itseäni pelaajaksi. Vaikka pelaankin useita tunteja päivässä.
Uskomattoman luotaantyöntävä harrastajakunta.
Tämä. Joillekkin täällä pitää selittää omat mielipiteet prikulleen auki, ja sitten todetaan että mielipide on kuin peräreikä = jokaisella oma. Happea väliin jokaiselle mieltää kännykkä pelaajan pelaajaksi tai ei. Propsit kuitenki asiallisesta keskustelusta.
Pelaat useita tunteja päivässä ja kirjoitat Pelaaja-lehden kommenttiosastolle, muttet miellä itseäsi pelaajaksi? Olenko vielä unien jäljiltä ihan sekaisin vai mitä helvettiä minä just luin. :D
Mobiilipelaajia voitaisiin alkaa kutsumaan mopeltajiksi. Tietokonepelaajat olisivat tipeltäjiä ja konsolipelaajat vastaavasti kopeltajia.
Witcherin pelaajat olisivat wipeltäjiä.
Näin. En miellä sanomalehdestä Viivin ja Wagnerin lukevaa sarjakuvaharrastajaksi, mutten usko niin tekevän hänen itsensäkään.
Muutenkaan luettuani alun Nissen kirjasta Viiden vuoden yksinäisyys, minun on ollut vaikea hyväksyä henkilökohtaisia profilointeja, tavalla "Pelaajana olen sitä mieltä... Useita vuosia työskennelleenä minä..." Eli henkilö haluaa nostaa itsensä jalustalle tuomalla esiin oman erityisosaamisensa, samalla ulkoistaen vastuun sanomisistaan puhumalla tämän sivupersoonan kautta.
On myös helpompi nähdä casual- ja hc-pelaajat 'pelaajiksi' otsikon tapaan, kuin hc-pelaajiksi vain verkkopeleihin keskittyvät kilpapelaajat.
Itsellä on niin että nuorempana käytin lähes kaiken vapaa-ajan pelaamiseen, nykyään vain silloin kun jaksaa. Aikaa olisi, mielenkiinto on vain suunnattu eri asioihin. Miellän kuitenkin itseni pelaajaksi koska päivittäin luen peliaiheisia uutisia ja keräily kuuluu myös kuvioon.
Pelaaminen voi olla paljon kehittävämpi harrastus kuin passiivinen TV:n töllöttäminen, joten en laittaisi ihan samalle levelille Netflixin kanssa.
En kans. Jos "suorittaa nollat taulussa" niin ei mielestäni saa koko elämyksestä niin paljoa irti
Ihan kun pelaajat olisi ainoa ryhmä, jotka saa internet-palstoilla aikaiseksi paskahärdellin ilman minkäänlaista syytä. Kuuluu ihmisluontoon, kun ei ole mahdollistuutta saada lättyyn.