E3-messut tulivat ja menivät jälleen, ja alkuviikosta kertyneen univelan takaisinmaksu on jo päässyt hyvään vauhtiin. Ennen kuin tämän vuoden tapahtuman annetaan vaipua kokonaan unholaan, ajattelin tarttua tilaisuuteen ja suoltaa omat ajatukseni bittipaperille, kun siihen kanava on kerran tarjottu.
 

Hyvät:

PC Gaming Show

Mahtavan PC Gamer -lehden järjestämä tilaisuus nähtiin E3-messuilla jo neljättä vuotta peräkkäin. Siitä on pelkästään tunnelmansa puolesta kasvanut yksi oman messuviikkoni odotetuimmista kohokohdista. Usein simulaatiota ja strategiaa painottava genrekattaus on juuri omaan makuuni sopiva, tahti kova ja ilmapiiri rento. PC Gaming Show oli tänä vuonna myös pitkälti ainoa esitys, jonka ammattitaitoisia ja huumorintajuisia juontajia oli aidosti ilo kuunnella. Normaalisti kiusallisuus nimittäin huokuu ruudun läpi kotisohvalle asti.

Microsoft

Kukapa olisi uskonut, että Microsoft voisi ”voittaa” E3:n vielä tämän sukupolven aikana? Xbox-leiri on ottanut otsikkomittelössä takkiin viime vuosina kerta toisensa perään, mutta tällä kertaa firma löi pöytään kovaakin kovemmat kortit: Cyberpunk 2077, Kingdom Hearts III, HaloJust Cause 4… Reiluun puoleentoista tuntiin saatiin ahdettua mieletön uusien julkistusten ja odotettujen jatko-osien ilotulitus, jota vain harva osasi odottaa. Noottia voisi antaa aitojen yksinoikeuspelien puutteesta, mutta lehdistötilaisuudesta jäi niin positiiviset jälkiolot, ettei kritiikille ole tällä kertaa juuri sijaa.
 

Pahat:

Square Enix

Square Enixin lähetys oli lyhykäisyydestään huolimatta tänä vuonna ennen kaikkea ajanhukkaa. Esityksen suurimmat vetonaulat oli jo paljastettu Xbox-lavalla vuorokautta aiemmin, ja niiden trailerit tuntuivat heppoisilta uusinnoilta. Final Fantasy VII:tä toivovat vetivät tänä vuonna täydellisen vesiperän, eikä uuden Dragon Questin turbopitkä tarinatrailerikaan oikein onnistunut tehtävässään. Videokuvaa ja pelikuvaa ”saumattomasti” yhdistelleen The Quiet Manin julkistus puolestaan nosti pintaan vanhat traumat muutaman vuoden takaisesta Need for Speedistä.

Nintendo

Olisi väärin sanoa, että Nintendon esitys olisi perustasoltaan ollut huono. Kyse on pikemminkin siitä, etteivät omat odotukseni kohdanneet todellisuuden kanssa millään tavalla. Istuin sohvan reunalla innosta kihisten uusi Animal Crossing päällimmäisenä mielessä, mutta sen sijaan sain puolen tunnin luennon uudesta Super Smash Brosista. Hyviäkin hetkiä riitti uudesta Fire Emblemistä ihanan Overcooked 2:n julkistukseen, mutta loputtomalta tuntunut Smash-jaarittelu tuntui hautaavan ne ikävästi alleen.
 

Rumat:

Sony

Vaikka Sonyn lehdistötilaisuudessa nähtiinkin lukumäärällisesti vähemmän pelejä kuin Microsoftilla, vika ei ollut julkistusten laadussa tai massassa vaan olotilassa, jonka esitys jätti jälkeensä. Ymmärrän täysin, millaista tunnelmaa Sony taiteellisilla kikkailuillaan ja musiikkiesityksillään tavoitteli, mutta toteutus jätti hiljaisine odotteluhetkineen ja fillerikeskusteluineen niin paljon parantamisen varaa, ettei lopputulosta voi millään muotoa kehua onnistuneeksi. Mututuntuma on loppupeleissä se, jolla E3:n jyvät erotellaan akanoista jälkeenpäin, enkä voi ainakaan itse väittää muistavani aamuneljän tapahtumista juuri muuta kuin tuskalliset väliajat. Paremmin ensi vuonna, Sony.

Johanna Puustinen

Lisää luettavaa