”Luvassa on uusi interaktiivinen kokemus, joka on luotu erityisesti lapsille ja lapsenmielisille.”
Näillä sanoin Nintendo saatteli esiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä julkistetun Nintendo Labo -tuoteperheensä, jonka luovuus ja leikkimielisyys pääsivät alustavista lupauksista huolimatta yllättämään monet katsojat. Oikeaa askartelua ja virtuaalimaailmoja yhdistävä konsepti muistuttanee monia aikuisia lapsuuden huolettomista iltapäivistä, joiden ratoksi riitti pahvilaatikoista kasattu kilpa-auto tai avaruusalus.
Valloittavan puhdassydäminen lähestymistapa ei kuitenkaan pure jokaiseen kyynistyneeseen konsolikonkariin, ja verkossa Labo on luonnollisesti ehditty jo haukkua lyttyyn. Paikoittain kritiikki on täysin perusteltua, sillä Nintendon toinen toistaan oudompien lisälaitteiden historia on pitkä ja monimutkainen, ja monista Labo tuntuu virheiden toistamiselta. Pahvista maksaminen tuntuu myös epäilyttävän monia – materiaali kun ei ole kaikkein kestävin valinta riehakkaisiin leikkeihin.
Suurin valittamisen aihe vaikuttaa kuitenkin olevan pahinta mahdollista laatua. Järisyttävää pelinimikejulkistusta tai vähintään varteenotettavampaa lisäkapulaa vartoneet pelaajat ovat suorastaan henkilökohtaisella tasolla pettyneitä aidosti varsin riemastuttavaan ideaan. Koska Labo-konseptia ei ole kehitetty juuri näille kommentoijille, se vaikuttaa loukkaavan heidän henkistä hyvinvointiaan perustavanlaatuisella tavalla.
Yritän tätä nykyä välttää sukupuolipilliin puhaltamista mahdollisimman huolellisesti, mutta sen aika tuntuu jälleen tulleen. Sinä ruudun takana istuva, Nintendo-inhosta kihisevä miespuolinen tai miesoletettu henkilö, sinä ja kaltaisesi olette pelimarkkinoiden ykkösyleisö. Call of Dutyt ja Grand Theft Autot kehitetään sinut ja markkinointityöpajoissa täydellisiksi stereotyypeiksi tiivistetyt mieltymyksesi mielessä pitäen. Yli puolet pelejä pelaavista elämänmuodoista edustaa sinun leiriäsi.
Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että loput meistä olemme niitä muita, joille Labon kaltaiset luovuuden riemuparaatit, Cooking Mamat ja The Simsit on omistettu. Itse en ehkä tule pahvista rakettireppua koskaan kantamaan, mutta minun perheeseeni kuuluu pieni pelaaja, jonka vuoden kohokohta julkistus saattaa hyvinkin olla. Se, että sinä ja minä emme henkilökohtaisesti innostu askartelusta, ei tarkoita, etteikö maailmassa olisi kirjaimellisesti miljoonia lapsia, joiden silmät ajatus saa loistamaan.
Nintendo sitä paitsi varoitti katsojiaan jo hyvissä ajoin. Pikkulasten pelien vuoksi menetetyt yöunet olivat oma päätöksemme, kuten on myös niiden olemassaolosta suuttuminen. Jos vieläkin kiukuttaa, eiköhän olisi aika miettiä elämänvalintojaan noin yleisemmälläkin tasolla?
Johanna Puustinen