Oikea mielipide: Pelien myöhästely on markkinointikikka

Pelien myöhästely on nykyään niin tavallista, että julkaisupäiväarvioihin on lauantabloggari Johannan mielestä vaikeaa luottaa ollenkaan. Miksi julkaisijat sortuvat liikojen lupailuun yhä uudelleen?

25.8.2018 06:55

Pelialan kesäkooman perinteisesti päättävä Gamescom tuli ja meni, mutta uutisrintamalla on edelleen hiljaista. Pelaajalehti.comin etusivua epätoivon vallassa selaillessani panin merkille, että tuoreimpien otsikoiden sekaan mahtui ikävän monta myöhästymisilmoitusta. Itseään antavat odottaa ainakin Biomutant, Shenmue III ja Overkill’s The Walking Dead, ja eikä trio varmasti edusta tämän kuun ainoita murheenkryynejä.

Myöhästelyistä on muistaakseni blogattu tai ainakin keskusteltu kiivaasti tällä sivustolla ennenkin, eikä faktoista enää tässä vaiheessa juuri tarvitse kiistellä. Odotetun pelin myöhästyminen harmittaa aina, mutta viivästys peittoaa aina keskeneräisen räpellyksen, jota joudutaan paikkailemaan pitkään julkaisun jälkeen. Se on kerrankin asia, josta kaikki pelaajat ovat pitkälti samaa mieltä!

Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että myöhästymisiä on viime aikoina tapahtunut hieman turhankin ennalta arvattavalla aikataululla. Todella monet varhaisen vaiheen julkaisuarviot ovat suorastaan epärealistisia. Loistavana esimerkkinä tästä toimii mainittu Shenmue III, jonka kirjaimellisesti kukaan ei odottanut aidosti ilmestyvän parin vuoden sisään joukkorahoituksestaan. Nyt peli on toiset pari vuotta myöhässä, eikä ylitsevuotavan optimistista ensiarviota ole sittemmin kommentoitu.

Toiveikkuus on toki inhimillinen piirre, mutta liikojen lupailulle lienee muitakin syitä. Julkaisupäivän paljastaminen on kenties helpoin tapa kehittää pelilleen positiivista julkisuutta, sillä julkistus pääsee lähes oletusarvoisesti otsikoihin, vaikka teoksesta itsestään ei olisi vielä paljoa sanottavaa. Samalla tyydytetään fanit, jotka ovat odottaneet konkreettista päivämäärää kuukausitolkulla hammasta purren.

Julkaisupäivä myös myy. Itsekin ennakkotilaisin mieluummin pelin, jonka tiedän ilmestyvän tulevana vuonna, kuin horisontissa harmaana häilyvän ehkä-julkaisun. Joukkorahoituskampanjoitakin on hankala saada käyntiin, jos ostajille ei ole luvata minkäänlaista saapumisarviota.

Haluaisin uskoa, että myöhästely vaikuttaisi ennakkotilausten määrään ja yleiseen innostukseen negatiivisesti, mutta en mene tästä takuuseen. Ennakkotilaus on henkinen ja joissain tapauksissa myös taloudellinen sitoumus, ja etukäteen sitoutettu surkimus on taviskuluttajaa vaikeampi karkottaa. Kenties julkaisupäiväoptimismin edut peittoavat vääjäämättömän myöhästelyn varjopuolet.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että itse arvostaisin käytäntöä erityisen paljon. Ilmiö tuntuu yleistyvän vuosi vuodelta, ja se tekee julkaisijoiden sanaan luottamisesta yhä vaikeampaa. Toivottavasti Shenmue III on kuitenkin vielä pitkään poikkeus säännön sijaan.

Johanna Puustinen

Lisää luettavaa