Nyt se on virallista: Pelaajacast on maan parhaita podcasteja. Jos aivan tarkkoja ollaan, maan toiseksi paras.
Yleisöäänestyksen perusteella taannoin Jaksohali-gaalassa jaettu tunnustus lämmitti sisuskaluja, vaikka en olekaan itse osallistunut castin tekoon kuin muutamia hassuja kertoja. Podcastit ovat minulle henkilökohtaisesti pitkälti korvaamattoman tärkeä mediamuoto, ja on mukava tietää, että Pelaaja on osunut muidenkin mielestä nappiin silläkin saralla.
Pelaajacast on itse asiassa ensimmäisiä kuuntelemiani podcasteja. Varhaisessa alkuvaiheessa cast piti minulle yksinoikeudella seuraa pitkillä koulumatkoilla, mutta vuosien varrella rintamaan on liittynyt sekalainen joukko radiokuunnelmia, peliuutiskatsauksia ja komediasarjoja. Ahmin tarinoita meikatessa ja tiskatessa – joskus jopa suihkussa. Rupattelu on talouteni jatkuva taustanauha.
Yhden menestyksestä kärsii kuitenkin aina joku toinen. Vaikka nimitän itseäni itsepetoksellisesti edelleen printtimedian rakastajaksi, työpöytäni kulmalla on tälläkin hetkellä muutaman numeron paksuinen täysin laiminlyöty pino kotiin tuoreena kannettuja pelilehtiä. Häpeä kuumottaa poskia pelkästään tätä kirjoittaessa.
Tilannetta pahentaa se, ettei vika ole lehdissä. Printtipiireissä ymmärrettiin jo vuosikymmen sitten, ettei kukaan lue aikakauslehtiä enää uutisten vuoksi, joten sisällön laatu on ennen kaikkea ollut nousujohteinen viime vuosina. Koska paine kilpailla verkkomedian kanssa on kova, painettu materiaali on pakostakin syväluotaavaa, yksinoikeuspainotteista ja ennen kaikkea kiehtovaa.
Podcastien kaltainen formaatti kuitenkin palvelee omia tarpeitani paremmin, koska aikaa ja kiinnostusta istahtaa alas lukemaan on yksinkertaisesti hyvin vähän tätä nykyä. Selailen toki puhelintani bussissa ja lounastaukoni vietän näyttöpäätteen ääressä, mutta fyysisen lehden kantaminen mukana ei tunnu omalta. Aikanaan odotin uuden Edgen tuloa kuin kuuta nousevaa – nykyään postiluukun kolahdusta ei edes kuule kuulokkeista soljuvan puheensorinan yli.
Muistikuva tuntuu esihistorialliselta, ja suurin este menneeseen palaamiselle on se, etten lukemattomuudestani huolimatta koe olevani aikaisempaa vähemmän sivistynyt tai epätäydellisempi peliharrastaja. Sammutan tiedonjanoni muilla keinoin, ja jäljelle jäävän aikani päätän käyttää muuhun kuin lehtien selailuun. Se ei ole kenenkään muun vika kuin minun.
Toimittaja minussa tietenkin tahtoisi ja toivoisi, että kaikki te tekisitte parempia ratkaisuja ja lukisitte, tilaisitte ja sokean luottavaisesti joukkorahoittaisitte kaikkia Pelaajan projekteja muuttuneesta maailmasta huolimatta. Tiedostan kuitenkin kovin hyvin itse, että moinen vaatii tietoisen periaatepäätöksen tukea sellaista mediaa, joka ei huippulaadustaan riippumatta ehkä ole enää aivan trendiaallon huipulla. Tämän takia jokainen lukija ja tilaaja on meille yhä vain arvokkaampi. Te olette sellaisia ihmisiä, jollainen itsekin haluaisin olla – mutta tänään voisin aloittaa lukemalla edes aukeaman.
Johanna Puustinen
Kommentit
Nyt on laadukasta kommentointia.
Otsikko ei ollut tarpeeksi provokatiivinen...
Koska sitä ei blogissa tarpeeksi selkeästi sanottu, niin todettakoon nyt vielä selvennyksen vuoksi että ilman lehteä ei olisi muutakaan Pelaajaa, ei näitä verkkosivuja, podcastia tai blogia. Jälkimmäisistä ei Suomen kokoisessa maassa tällainen pieni erikoismedia tule koskaan saamaan tarpeeksi tuloja, jotta niillä maksettaisiin tekijöiden palkat. Sama pätee verkkosivuihin, jotka ehkä juuri ja juuri kattaisivat yhden henkilön, jos tämä tekisi sivuston kaiken sisällön itse.
Minulle lehti on ollut aina ykkösjuttu, siksi olen tilaaja. Lehden laatu vakuutti minut jo melkein 10 vuotta sitten (ja taas tuli vanha olo) kun ensimmäistä kertaa pääsin lehteä lukemaan. Säilytän nykyään kaikki lehdet, sillä olen huomannut miten mukavaa on palata lukemaan vanhempia numeroita ja katsoa vähän mikä silloin on ollut pinnalla. Olen myös kuunnellut castiä jostain vuodesta 2012 asti, mutta en silti koe sen olevan minulle se tärkein asia jota Pelaajan toimitus tuottaa, vaan ehdottomasti lehti menee sen edelle. Cast on kyllä auttanut siinä, että koen toimituksen jäsenet tutuiksi, en varmaan muutoin olisi uskaltanut aikanaan mennä Digiexpoilla heille juttelemaan, mutta siltikin lehti on ehdoton pääsyy miksi olen tilaaja. Se tulee luettua kuukauden aikana aina kannesta kanteen.
Olen sen verran perinteinen jannu joka lukee lehdistä peliarvostelut ja käy välillä lukemassa tärkeimmät peliuutiset netistä.
Itse tilaan kolmea eri aikakauslehteä, joista jokainen tulee noin kerran kuukaudessa. Pelaajankin luen pari kertaa läpi eli silmäilen ensin (otsikot ja kiinnostavimmat luen heti) ja sitten luen lehden järjestyksessä kannesta kanteen.
Harrastan myös kaikkea kolmea asiaa, joten lehdet tukevat harrastuksiani, josta tilaaminenkin muinoin sai alkunsa. Ei printtimedia ole vielä katoamassa mihinkään, jos se vain panostaa laatuun eli pitkiin ja syväluotaaviin juttuihin sekä arvosteluihin.
Ainakaan niin kauan kuin kaltaisiani puolivanhoja jääriä on olemassa "riittävästi" ja harrastamassa asioita, niin Pelaajan kaltaisilla laadukkailla erikoislehdillä ei ole hätää.