Kiistattoman hittisarjan titteli tuo mukanaan raskaan taakan. Fanikunnan odotukset ovat vuodesta toiseen korkealla ja paineet sekä taloudelliset riskit kovat. Pelit ovat sitä paitsi vain osa suuren brändin identiteettiä, sillä tunnetun nimen pitää usein pystyä kantamaan harteillaan kiihkeä oheistuotebisnes, pelin universumia toivon mukaan mielekkäästi laajentavat kirjat ja tätä nykyä yhä useammin myös elokuvasovitukset.
Kenties tunnistettavin suosion lieveilmiö on pelistudioiden ikiaikainen tapa kehitellä suurten nimikkeidensä pään menoksi mitä hämmentävimpiä sivuosia, joilla harvoin on ulkoisten seikkojen ohella mitään yhteistä sarjan rungon kanssa. Tästä on esimerkkinä muun muassa tällä viikolla uutta pelikuvaa saanut Metal Gear Survive, joka vaihtaa hiippailun zombilaumojen väkivaltaiseen harventamiseen.
Mieleeni ei muistu yhtäkään vastaavaa kokeiluhenkistä julkistusta, josta jonkin hittisarjan fanikunta olisi ollut kovin innoissaan. Ymmärrän silkan nimen myyvän pelejä, mutta tietynlaiseen meininkiin tottunutta pelaajakansaa on erittäin vaikea vakuuttaa Mega Man Soccerin kaltaisten neronleimausten kannattavuudesta. Sarjan kehittäjien visioon uskoviin faneihin moinen harkitsematon kytkös voi vaikuttaa hyvinkin raskaasti.
Toki käsitän, miksi Mega Man Soccer tai Metroid Prime Pinball on helpompi projekti kuin jokin tuulesta tempaistu urheiluräpellys. Maineikkuuden lisäksi menestyvältä sarjalta voi lainata työvoimaa, ja markkinointi on helpompaa jo olemassa olevan koneiston voimin. Ala-arvoisemmat tai sisällöllisesti kepeämmätkin peli-ideat on helpompi runnoa läpi, kun niitä tukemassa on valmiiksi rakennettu maailma.
Jos sivuosa on kuitenkin taattua rautaa pelillisesti ja sisällöllisesti, voisin kuvitella itsenäisyyden riskin olevan ottamisen arvoinen. Parhaimmillaan julkaisijalle jää käteen kaksi menestyvää nimeä yhden sijasta, ja vastaanotto saattaa jo kehitysvaiheessa olla suopeampi. Silkkihansikkaat voi hyvällä omatunnolla jättää naulaan, kun kukaan ei ole vaatimassa hienotunteisuutta emosarjaa kohtaan.
Kenties tärkein vaikuttaja epäilyttävien päätösten takana lienee kuitenkin niiden luoma illuusio emosarjansa hyvinvoinnista. Sivuosat ovat omiaan pitämään talviunille vetäytyneet tapaukset tuoreina faniensa mielessä parempaa päivää ja seuraavaa pääpeliä odotellessa. Syytä huoleen on kuitenkin silloin, kun alkuperäinen visionääri on ottanut hatkat, kehittäjäpoppoota on supistettu ja epärelevanteista sivuraiteista näyttää tulleen sarjan uusi koti. Konami, tarkoitan sinua.
Tällaisessa tilanteessa pelaajana ja fanina on vaikea ymmärtää, miksei tappiota voida myöntää hyvän sään aikana. Metal Gear -zombisekoilulle voi vielä antaa mahdollisuuden, mutta Silent Hill -pachinkoa on vaikea käsitellä minään muuna kuin loukkauksena. Nämä pelisarjat ovat syystä tai toisesta saavuttaneet viimeisen käyttöpäivänsä, eikä niiden joutsenlauluksi toivoisi jäävän kilisevä kuulakone tokiolaisella pikkurahakasinolla. Sen kohtalon välttäminen on sarjoista vastaavien tahojen velvollisuus niitä ja meitä kohtaan.
Johanna Puustinen