Pelaajalehti.comissa uskaltauduttiin viime viikolla tavanomaista rohkeammille vesille. Viikoittainen lukijakyselymme koski nimittäin tuota aiheista kutkuttavinta: seksiä. Tarkalleen ottaen gallup tiedusteli kävijöiltä näiden mielipiteitä videopeleissä nähdystä seksistä, ja noin puolet vastanneista kehtasi rehdisti kertoa toivovansa peleihinsä enemmän kiihkeitä kohtaamisia.
Olen enemmistön kanssa periaatetasolla samaa mieltä. Seksillä on vakavamminkin otettavissa viihdetuotoksissa paikkansa ja aikansa. Se palvelee fiktiossa yhtä moninaisia tarkoituksia kuin oikeassakin elämässä. Parhaimmillaan se on oleellinen osa juonenkuljetusta ja teoksen tuottamaa tunne-elämystä.
Yksi ongelma minulla ajatuksen kanssa kuitenkin on. Virtuaalipelehdintä on nimittäin penteleen kiusallista katsottavaa.
Lukijakyselyn yhteydessä käydyn keskustelun perusteella en suinkaan ole ainoa, joka tämän on huomannut. On universaali totuus, että kaikenlainen fyysinen romantiikka on virtuaalisessa muodossaan kammottavan näköistä. Käsittääkseni karmeus johtuu animoinnin vaikeudesta. Polygonihahmojen ontot kehot eivät käyttäydy kuin aitojen ihmisten vastaavat, ja kielipusuttelun kaltaiset kevätjuhlaliikkeet käyttävät kymmeniä kasvolihaksia, joita ei välttämättä ole simuloitu ollenkaan.
Yhteen muhinointikohtaukseen ei luonnollisesti voi tuhlata koko pelin animaatiobudjettia, joten lopputulos on usein pikemminkin robottimaista päiden yhteen puskemista. Hain tähän blogiin inspiraatiota BioWaren kuuluisanhirveistä kuherteluhetkistä, ja olin aidosti ja iloisesti yllättynyt, kun Mass Effect: Andromedan hahmojen huulet näyttivät todella koskettavan toisiaan satunnaisesti valitsemassani seksikohtauksessa. Suhteellisen normaalin oloista virtuaalisuutelua saatiin siis vartoa vuoteen 2017.
Koska moista on harvinaisen vaikeaa toteuttaa edes mukiinmenevästi, moni peli kiertää seksidilemman suosiolla kokonaan. Simit heiluttavat peittoa sydänten ympäröimänä, ja Fable-pelien ilotalot tarjoilevat pelaajalle vain mustaa ruutua. Moni korkeammallakin ikärajalla varustettu tapaus käyttää hyväkseen vähintään strategisia kuvakulmia ja kameraleikkauksia.
Kaikenlainen kiertely pitkälti mitätöi seksin roolin suurten tunteiden herättäjänä ja vahvan eläytymisen välineenä. Vaikka muovinukkejen muhinointi ei sykähdytä millään myönteisellä tavalla, ei kädenlämpöisellä vihjailulla päästä senkään vertaa pelaajien ihon alle. Seksuaalista jännitettä ei pureta tosielämässäkään tyydyttävästi pelkällä poskipusulla.
Toivoisin siis, että ennen kuin virtuaalista vispilänkauppaa ryhdytään normalisoimaan toden teolla, siitä saataisiin edes jotenkuten kestämiskelpoista. Liikkeenkaappausteknologia edistyy suurin harppauksin ja tulevaisuus on täällä kuulemani mukaan pian, mutta siihen asti harkitsen digitaaliselibaattia. Palataan asiaan vuonna 2025!
Johanna Puustinen