Pokémon GO täyttää ensi viikolla kaksi vuotta, ja juhlan aihetta riittää. Peli sai juuri kauan odotetun päivityksen, joka mahdollistaa taskuhirviöiden vaihtelun kavereiden kesken. Uutuuksia on saapunut pällistelemään niin monta pelaajaa, ettei moista yleisöryntäystä ole nähty sitten julkaisuviikon.
Poistin pelin omasta puhelimestani jo sen ensimmäisenä kesänä, mutta olen kuullut uusista ominaisuuksista yllättävän hyvää siitä huolimatta, että ne ovat noin puolitoista vuotta myöhässä. Peliä kehittävä Niantic lupasi lisätä kaverikoodit peliin jo aivan tuotoksen alkutaipaleella mutta on sittemmin syyttänyt viivästyksistä milloin mitäkin hakkeriuhasta natisevaan infrastruktuuriin ja työntekijäpulaan.
En ole mobiilikehittämisen asiantuntija, mutta en silti usko hetkeäkään, että suhteellisen suppean ominaisuuden kasaamisessa olisi aidosti kestänyt kahta vuotta. Jos päivitys tosiaan olisi ollut julkaisusta lähtien studion pääprioriteetti, olisi pelin sadan miljoonan dollarin kuukausituotoilla voinut palkata yhden jos toisenkin kesähessun kirjoittelemaan koodia sitä varten.
Väitän siis, että kyse on jostain aivan muusta kuin resurssien vähyydestä. Pokémon GO on peli, jota päivitetään sen suosiosta huolimatta säännöllisen epäsäännöllisesti. Suurimmat uudistukset tuntuvat saapuvan aina parhaiden ulkoilukausien kynnyksellä, juuri kun spekulaatio pelin alamäkisyöksystä alkaa saavuttaa huippunsa. Sattumaako? Ei suinkaan.
Jos raidit, pokémonien vaihtelu ja uudet hirviösukupolvet olisi lisätty peliin sarjatulena ensimmäisen puolen vuoden aikana, uskaltaisin väittää, ettei käyttäjäennätyksiä enää rikottaisi vuonna 2018. Pelin tuskallisen hidas kehitystahti on pitkälti kiinni siitä, että sen luonne tekee siitä vahvasti sesonkituotteen. Nianticin ei yksinkertaisesti kannata panna parastaan silloin, kun elohopea painuu koko pohjoisella pallonpuoliskolla miinukselle, eivätkä poké-jahtiin uskalla kuin kaikkein omistautuneimmat fanit.
Erityisen nerokkaan sisältöstrategiasta tekee se, miten päivitykset tuodaan peliin. Uusista ominaisuuksista pääsevät lähes poikkeuksetta nauttimaan ensin pelaajat, joilla on vyönsä alla 20–30 tason edestä kokemusta. Porrastetulla ratkaisulla voidaan toki välttää palvelinten kyykkääminen, mutta sillä on muitakin hyviä puolia. Vanhat parrat houkutellaan ensimmäisinä takaisin Pokémon GOn pariin erityisetuuksia tarjoamalla, jotta fyffeä voidaan takoa loppukesän koko pelaajakunnan yhteisvoimin.
Käyristä päätellen strategia toimii, ja suorastaan ihailen Nianticia moisesta maltillisuudesta, mutta moni muu ei tunnu ymmärtävän samaa. Kuumimmat tunteet ovat ehkä hieman viilenneet viime aikoina, mutta eritoten pelin ensimmäisen vuoden aikana verkossa törmäsi harva se päivä avautumisiin, joissa studiota syytettiin pelinsä hylkäämisestä ja asiakkaidensa laiminlyömisestä siitä huolimatta, että vitkastelun päämäärä on todennäköisesti juuri päinvastainen. Uskoni pelaajiin kuluttajaryhmänä on taas ottanut osumaa – näytän nimittäin kuvitelleeni turhaan, että useammat osaisivat arvostaa kehittäjien pyrkimyksiä tehdä Pokémon GOsta perusmallin mobiilipeliä pitkäikäisempi kokemus. No, aina ei voi olla oikeassa.
Johanna Puustinen