Oletteko huomanneet, että jokaista uutta pelijulkistusta seuraa tätä nykyä välitön kuorolauluharjoitus, jossa kuulutetaan kovaa ja korkealta Switch-julkaisun perään? ”Käännöskerjäämisenä” tunnettu ilmiö toistuu genreen tai kehittäjään katsomatta sellaisella varmuudella, että useampi peliaiheinen keskustelufoorumi on kokenut tarpeelliseksi kieltää sen säännöissään.
Mankuminen on toki ikiaikainen, pc-piireistäkin tuttu ilmiö, ja sille on omat pätevät syynsä. Kukapa ei tahtoisi pelata lempipelejään lempialustallaan? Switch on käsikonsoliominaisuuksineen kilpailijoitaan monin verroin kätevämpi alusta ja siispä monella tapaa ylivertainen valinta niille, jotka eivät tahdo tai voi viettää kaikkea vapaa-aikaansa televisioon liimattuna. Toisille Nintendon suosiminen on periaatekysymys, eikä periaatteissa itsessään ole mitään väärää.
Periaatteita pätevämpiä ovat kuitenkin ne monituiset käytännön syyt, joiden takia maailman jokainen peli ei vielä ole ennättänyt Switchille.
Olipa konsolin verrattaisesta parhaudesta henkilökohtaisesti mitä mieltä tahansa, fakta on, että pikku tablettiin ei mahdu rautaa aivan yhtä paljon kuin nelikiloisen turbo-Xboxin uumeniin. Vaikka peli pyörisi suhteellisen moitteettomasti vielä telakassa, ei käsikonsolikäännös olekaan enää aivan pikkujuttu. Resoluutio-ongelmat ovat kehittäjien mitättömin huoli, kun PS4-tason teos täytyy saada toimimaan pikkuruudulla ilman, että se imaisee Switchin akun tyhjiin seitsemässä sekunnissa.
Pelien kääntäminen aiemmille Nintendon konsoleille ei ole ollut ruusuilla tanssimista, ja vaikka prosessista on kuuleman mukaan tehty tällä kertaa huomattavasti suoraviivaisempi, on olemassa olevia asenteita vaikeaa muuttaa. Switch on vielä nuori konsoli, ja saattaa kestää aikansa, ennen kuin kertaalleen traumatisoituneet pelinkehittäjät uskaltavat yrittää uudelleen. Kynnys tarttua haasteeseen lienee korkea eritoten isommille toimijoille, joille projekti voi kustantaa työvoimineen vähintään kuusinumeroisen summan.
Onkin hauskaa, miten moni Switch-marisija pitää konsolia suosivia indiekehittäjiä jonkinlaisena mittarina sille, miten suurempien pelijulkaisijoiden pitäisi sitä kohdella. Kumpi lienee kustannustehokkaampaa: kahden ihmisen kehittämän 2D-tasohyppelyn parissa askartelu vai 90-tuntisen AAA-seikkailun kääntäminen 20-päisen tiimin voimin? Jos rahaa on, sitä tuppaa myös palamaan, ja EA:n ja Ubisoftin kaltaiset jätit joutuvat myös vastaamaan resurssiensa käytöstä muillekin kuin pelkästään itselleen.
Indiepelien Switchillä nauttima menestys ei myöskään auta ennustamaan, mahtaako jokin korkeamman profiilin tuotos pärjätä uudella alustalla. Menestyksen mittapuut ovat aivan eri luokkaa näiden kahden esimerkin kohdalla yllä mainituista kustannussyistä. Lisäksi on kyseenalaista, moniko todella tahtoo pelata 4K-grafiikkamehustelupelinsä pikkuruudulta puutteellisella ruudunpäivityksellä. Switch-leiri on todistettavasti äänekäs, mutta onko se tarpeeksi kookas perustelemaan käännökseen käytetyn ajan ja vaivan?
Mittaa tällä blogilla on jo monisteen verran, enkä malttaisi millään lopettaa, mutta asian ydin on varmasti jo tullut selväksi. Pelinkehittäjät eivät syrji Switchiä periaatteesta tai pelaajia tietoisesti kiusatakseen, vaan kookkaiden käännösten puutteen takaa löytyy oikeita huolenaiheita. Kuten tässä blogissa on ennenkin todettu, pelinkehittäjien uhkailu ja ahdistelu Twitterissä ei tule näitä riskitekijöitä muuttamaan. Voisimmeko kaikki siis olla ihmisiksi ja kenties tyytyä toistaiseksi siihen, että Dark Soulsia voi kohta pelata bussissa?
Johanna Puustinen