Oikea mielipide: Tehomylly on paras mylly / Blogit / pelaaja.fi

Oikea mielipide: Tehomylly on paras mylly

10.03.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
63
Oikea mielipide: Tehomylly on paras mylly

Pelaajalehti.comin lukijakyselyt tuottavat silloin tällöin mitä mielenkiintoisimpia tuloksia. Tuoreimpaan gallupiin vastanneista ylivoimainen enemmistö nimittäin väittää olevan sitä mieltä, ettei pelikoneen teho tai sen puute vaikuta pelikokemukseen. Minä väitän, että nämä henkilöt valehtelevat itselleen.

Kehtaan sanoa näin, koska vaihdoin viisi vuotta vanhan pelitietokoneeni hiljattain vihdoin uuteen, ja totesin itsekin eläneeni valheessa. Kyllähän ikäloppu nuhapumppu uusiakin pelejä pyöritti pienten graafisten uhrausten hinnalla, mutta ero tulokkaaseen on kuin yö ja päivä. Monesti suorituskyky ja visuaalinen loisto mielletään muutenkin toisensa poissulkeviksi asioiksi, mutta uusi rauta on näyttänyt minulle tien valaistukseen ja sen tajuamiseen, ettei näin ole pakko olla.

Näistä kahdesta kaunis grafiikka on minulle henkilökohtaisesti tärkeämpää. Twitter-syötteeni on täynnä herkullisia otoksia milloin mistäkin pelistä, ja hienojen virtuaalimaisemien metsästys on minulle oleellinen osa pelikokemusta avointen maailmojen aikakautena. Vanhalla koneella pelinautintoani varjosti jatkuvasti tieto siitä, että kaikki voisi olla monin verroin koreampaa.

Lukijamme ovat siinä mielessä oikeassa, etteivät pinnalliset seikat vaikuta varsinaiseen pelaamiseen. Mutta miksi grafiikalla ylipäätään mehustellaan, jos se ei muka anna pelille minkäänlaista lisäarvoa? Itse haluan nauttia peleistäni visuaalisesti siinä missä mekaanisestikin, ja vasta nyt ymmärrän, miten paljon ulkoiset parannukset todella kohentavat omaa kokemustani.

Suorituskyky on minulle sinänsä toisarvoinen mittari, sillä olen yksiselitteisesti todella huono huomaamaan pikku ryppyjä väännössä. Hetkelliset pudotukset ruudunpäivityksessä eivät yleensä tartu haaviini, joten en vietä uuden pelin ensiminuutteja optimoiden grafiikkaa muutaman lisäruudun toivossa. Osittain tämä johtuu varmasti siitä, että harvoin pelaan pelejä, joissa ruudunpäivitys on elämän ja kuoleman asia. Tappelupelipingot ja verkkoräiskijät saavat kuitenkin puolestani nillittää vääntökyvystä ja virkistystaajuuksista niin paljon kuin sielu sietää.

Tehoelitismiä suurempi mysteeri minulle onkin se, miksi moinen on niin valtava ongelma ihmisille, jotka eivät ole kanssani samaa mieltä. Aihe on yksi niistä harvoista, joista on vaikea tapella. Ketterämpi ja kauniimpi pelikokemus yksinkertaisesti on parempi.

Niin kauan kuin pelikone pystyy molempiin – ja siitähän viime viikon lukijakyselyssä oli kyse –, on mahdotonta kasata järkevää argumenttia sen ympärille, että pelaaminen olisi jollain tapaa miellyttävämpää huonommalla grafiikalla tai tahmeammalla ruudunpäivityksellä. Kaikki pelatkoon toki millä haluavat, mutta fakta on, että muskelimimmeillä on mukavampaa!

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus Gamer86

[quote="snaketus"][quote="Gamer86"][quote="Balnazzard"]No retropelaaminen on sitten asia erikseen, mutta jos mietitään jotain "uudempaa" peliä, kuten nyt vaikkapa Skyrim, tai miksei vaikka TES sarjan kolmas osa Morrowind....

Väitän että ne jotka väittävät haluavansa mielummin pelata näitä pelejä niiden alkuperäisessä kuosissa mielummin kuin modattuna PC:llä (siis jos hielle tarjottaisiin ilmaiseksi tehomyllyä ja valmiiksi täysin modattua Skyrimia tai Morrowindia, ilman että heidän itse tarvitsee vaivautua asentamaan mitään), valehetelavt kyllä itselleen (ja muille).

Vai olisiko esim. Hayarigami näiden vertailujen jälkeen eri mieltä?

https://www.youtube.com/watch?v=CgvGRC9-g1Y

https://www.youtube.com/watch?v=z06xWTeBceE

Siis joo varmasti varmasti se alkuperäinen Skyrim tai Morrowind konsolilla pelittää aivan yhtä hyvin kuin modattu PC:llä, mutta onhan tuossa nyt eroa kuin yöllä ja päivällä ja ainakin oma kokemus on se, että näissä peleissä yksityöskohtaisempi ja parempi grafiikka ja väririkkaampi maailma tekemävät pelikokemuksesta huomattavasti paremman...

Toinen hyvä vertailu, tuo vuosikymmen takainen grafiikkahuorauksen kohde, Crysis:

https://www.youtube.com/watch?v=AcKLjgWl7tM

Väittääkö joku tosissaan, että konsoliversion pelaaminen ei huonontaisi pelikokemusta yhtään PC-versioon verrattuna, kun eroa on tässäkin kuin yöllä ja päivällä? Kyllä mielestäni näissä tapauksissa kun Crysiksesta tai TES sarjan peleistä puhutaan, huomattavasti parempi ja yksityiskohtaisempi grafiikka kaikkine tehosteineen PC:llä luo huomattavasti paremmman ja tunnelmallisemman pelikokemuksen.

Sitten jos mennäään resoluutio/framerate väittelyyn niin tottakai parempi resoluutio ja ruudunpäivitys kelpaavat, mutta istelleni ei ole mikään ylitsepääsemätön ongelma pelata tuota valtaisaa Xbox 360 backlogia 720p resoluutiolla ja 30 framea sekunnissa.....silti tottakai toivon että mahdollisimman moni 360-peli saisi "Enchantment" päivityksen, sillä ovathan nuokin erot selvästi nähtävissä:

https://www.youtube.com/watch?v=YJm2RD2yHpQ&t

Mutta itselleni tuo ei ole kuitenkaan selllainen asia joka pilaisi pelikokemuksen täysin, kuten voisin kuvitella vaikka snaketuksen kohdalla...mutta myönnän toki itsekkin, että PC:llä pelatessa haluan parhaan mahdollisen kokemuksen, kaikki asetukset tapissaa, ja kuten todettua modeila voi todella saada ihmeitä aikaan. Sen verran "grafiikkahuoraa" itsestänikin löytyy, mutta esim 4K-pelaaminen PC:llä ei itselleni ole vielä mikään "must have" juttu, 1080p riittää edelleen aivan hyvin.

Konsoleilla taas pelikohtaisesti valitsisin 4k/30fps tai 1080P/30fps väliltä (siis jos pelissä on kyseinen vaihtoehto asetukissa), hyvä että PS4 Pro ja Xbox One X:n kohdalla on joissain peleissä tuotu pelaajien valittavaksi.[/quote] Modattu peli ei vaan ole se alkuperäinen.[/quote]
Mitäs väliä sillä on?[/quote] Vastasit väärin koska ei tuossa mun kommentteja ole

No kyllä mun ruudussa on? Vai mitä vidduu :D

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death
Lainaus Hayarigami

[quote]mutta kyseinen peli ei nojaakaan grafiikkaan samalla tavalla kuin nykypelit[/quote]

Nyt ajattelet "nykypelejä" aivan liian kapeakatseisesti. Kaikki nykypelit eivät tosiaankaan nojaa grafiikkaan. Nykyään tehdään todella monenlaisia pelejä, joista osa on sellaisia, jotka eivät hyödy tehoista käytännössä mitenkään (esimerkkinä monet 2D-tasohyppelyt ja -seikkailut, visual novelit, Fire Emblem -tyyppiset vuoropohjaisstrategiat, pulmapelit, rytmipelit...). Loppujen lopuksihan tässä on kyse vain siitä, millaisia pelejä kukin tykkää pelata. Jos vaatii peleiltä lähes täydellistä tosielämän simulointia, kuten Gran Turismossa tai NHL:ssä, silloin tehoja ja grafiikkaa varmasti arvostaa. Itse vain olen lähes täysin toisenlaisia pelejä pelaava nykypelaaja.

Ei kaikki, mutta väittäisin että suurin osa AAA-peleistä. Myönnän että itsekin pidän paljon esimerkiksi vaikkapa Nippon Ichin tekeleistä joissa ulkoasu ei ole se pääasia, mutta kun puhutaan esimerkiksi sellaisesta nimikkeistä kuin esimerkiksi Assassin's Creed, Last of Us, God of War, Uncharted, Batman Arkham-sarja, Tomb Raider, Farcry, GTA ynnä monet muut niin ulkoasu on tärkeä osa jokaisessa näistä.

Käyttäjän N-Gage kuva
N-Gage

NESsin Megaman 2 näyttää ja kuullostaa hyvältä edelleen, BOTW:n lagaava Korok-metsä on kammottava. Switch ei ole tehomylly. Rahalla saa hyvän peli-pc:n. Vastakkaisen sukupuolen edustajana arvostan blogiasi, exäni ovat pitäneet pelaamis- ja ohjelmointiharrastuksiani leikkimisenä.

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister
Lainaus N-Gage

NESsin Megaman 2 näyttää ja kuullostaa hyvältä edelleen, BOTW:n lagaava Korok-metsä on kammottava. Switch ei ole tehomylly. Rahalla saa hyvän peli-pc:n. Vastakkaisen sukupuolen edustajana arvostan blogiasi, exäni ovat pitäneet pelaamis- ja ohjelmointiharrastuksiani leikkimisenä.

Et vain ymmärrä Nintendon neroutta. Korok metsän tajuton lagisuus ei suinkaan johdu Switchin heikoista tehoista. Nintendo viestii pelaajalle, että nykyihminen on menettänyt kosketuksensa luontoon ja hänen tulisi ottaa metsän tunnelma sisään ja relata eli kävellä aina helvetin hitaasti metsässä ollessa.

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac
Lainaus Johanna Puustinen

Kaikki pelatkoon toki millä haluavat, mutta fakta on, että muskelimimmeillä on mukavampaa!

Ah, jälleen kerran tämä subjektiivinen mielipide esitetään mukamas universaalina totuutena. Kyllähän tuo pätee niihin ihmisiin, joille ne huippuluokan tehot ovat henki ja elämä. Tai niille, jotka jatkuvasti harmittelevat pelaavansa heikommalla raudalla. Vaan entäs ne muut? Ne ihmiset, jotka pelaavat heikommalla raudalla, mutta eivät silti koe sitä taakkana? Jotka tieten tahtoen ovat valinneet sen tavan, vaikka resurssit riittäisivät parempaankin?

Kunnolla viritetyt PC:t ovat konsoleita tehokkaampia, sitä en kiistä. Ja minäkin ymmärrän sen, että joissain 1st person shootereissa/tappelupeleissä (joita en sen koommin pelaa) niillä uupuvilla frameilla on tosiaan enemmän merkitystä, kuin vaikkapa seikkailupeleissä tai tasohyppelyissä. Kuitenkin, kyky nauttia jostain riippuu paljolti myös pelaajasta itsestään, eikä tämän viihtyvyyttä voi siten suoraan kuitata vain tehojen määrällä. Voisikin sanoa, että tehokkaammin rullaava peli on automaattisesti laadukkaampi pelikokemus PC:llä, mutta ei välttämättä mukavampi tai hauskempi. Ihmisillä kun tuppaa olemaan eri prioriteetit siitä, mikä heille on kaikista tärkeintä tai mistä ominaisuuksista he nauttivat eniten.

Mikä estää sitä konsolijonnea nauttimasta pelistään yhtä paljon kuin kaverinsa, joka puolestaan pelaa pelin tehokkaampaa versiota PC:llä? Jos peli toimii asiallisesti konsolilla (eli ei kärsi sen koommin lagista tai bugeista) eikä laitteen omistaja tunne alemmuuskompleksia tehojen takia, niin jäljelle jäävät pelin kaikki muut ominaisuudet. Ja voihan olla, että tuo konsolijonne tykästyy pelin tarinankerrontaan sekä hahmoihin jopa enemmän, kuin PC:llä pelaava kamunsa. Tai vaihtoehtoisesti ”vain” minimitehoja käyttävälle PC-pelaajalle jokin peli voi pelattavuudeltaan olla paljon kiehtovampi, kuin samaa peliä maksimitehoilla pelaavalle toverille. Tällöin nämä ihmiset ovat saaneet pelistä enemmän irti, vaikka heidän specsinsä olisivatkin huonommat. Ja entä ne ihmiset, joista peli on vaan joko keskinkertaisen lattea tai suorastaan jopa tylsä, vaikka se olisikin aivan helevetin nättiä kateltavaa heidän masiinallaan? Sellaisissa tapauksissa edes ne jumalaiset tehotkaan eivät kokemusta pelasta, jos pelin sisältö ei vain yksinkertaisesti nappaa.

En myöskään ymmärrä joidenkin PC-pelaajien tarvetta mollata konsolipelaajia ”tietämättömiksi” tai ”laiskoiksi”. Eiköhän useimmat meistä kuitenkin tiedä, mitä me tulemme missanneeksi PC-puolelta – paremmat tehot, modit, jne., kuultu on ja nähty on. Ja jos ihmisellä ei vain ole kiinnostusta perehtyä PC:n kasaamisen/säätämisen saloihin, niin kuinka ihmeessä se tekee hänestä automaattisesti ”laiskan”? Samalla logiikalla kaikki sellaiset pelaajat ovat laiskureita, jotka eivät jaksa perehtyä tavallista haastavimpiin peleihin tai hankkia jok’ikistä trophyä edes suosikkipeleistään. Kyllästyit saamaan koko ajan turpiisi Dark Soulsissa, etkä yrityksistäsi huolimatta päässyt pelin mekaniikkojen sisälle, joten lopulta vaihdoit pelin pois? Sinä laiskamato! Ai jaahas, tykkäät siis tämän pelin PS4-versiosta, muttet ole kiinnostunut perehtymään PC:n kasaamisen saloihin saadaksesi pelin entistä nätimpänä tietokoneelle? Sinä saamaton vätys!! Kuinka edes kehtaat väittää olevasi sarjan huippufani, jollet ole valmis virittämään peliä täysiin tehoihin, vaikka sinulla olisi aikaa ja rahaa moiseen?!

Tämä voi kuulostaa shokeeraavalta, mutta ihmisillä on eriävien mielipiteiden lisäksi myös eriäviä arvomaailmoja. Siis jopa sellaisista asioista, joista väittelyn molemmat osapuolet pitävät. Toiset tyytyvät tieten tahtoen vähempään/halvempaan ja keskittävät siten kiinnostuksensa, aikansa ja rahansa muihinkin juttuihin. Enkä nyt väitä tässä, että huippuluokan PC-pelaajilla ei ole muuta elämää kuin tietokoneensa, vaan, että monet konsolipelaajat syystä tai toisesta haluavat panostaa resurssinsa jonnekin muualle. Vaikkapa muihin harrastuksiin tai elämän osa-alueisiin. Onko se jotenkin väärin? Ja ennen kaikkea – mikä estää konsolipelaajia viihtymästä peliensä parissa YHTÄ PALJON (välillä kenties jopa enemmän) vaikka PC:llä tehot olisivatkin suuremmat? Sillä kuten sanottua, peleihin kuuluu muutakin kuin ne ruudunpäivitykset ja resoluutiot.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Tää oli kyllä nerokas tapa saada klikkejä sivustolle. Itsekin refreshennu tämän sivun ainakin yli 50 kertaa ja jopa puolet noista mobiililla ilman adblockia.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death
Lainaus mecha_no_maniac

[quote="Johanna Puustinen"]Kaikki pelatkoon toki millä haluavat, mutta fakta on, että muskelimimmeillä on mukavampaa![/quote]

Ah, jälleen kerran tämä subjektiivinen mielipide esitetään mukamas universaalina totuutena. Kyllähän tuo pätee niihin ihmisiin, joille ne huippuluokan tehot ovat henki ja elämä. Tai niille, jotka jatkuvasti harmittelevat pelaavansa heikommalla raudalla. Vaan entäs ne muut? Ne ihmiset, jotka pelaavat heikommalla raudalla, mutta eivät silti koe sitä taakkana? Jotka tieten tahtoen ovat valinneet sen tavan, vaikka resurssit riittäisivät parempaankin?

Kunnolla viritetyt PC:t ovat konsoleita tehokkaampia, sitä en kiistä. Ja minäkin ymmärrän sen, että joissain 1st person shootereissa/tappelupeleissä (joita en sen koommin pelaa) niillä uupuvilla frameilla on tosiaan enemmän merkitystä, kuin vaikkapa seikkailupeleissä tai tasohyppelyissä. Kuitenkin, kyky nauttia jostain riippuu paljolti myös pelaajasta itsestään, eikä tämän viihtyvyyttä voi siten suoraan kuitata vain tehojen määrällä. Voisikin sanoa, että tehokkaammin rullaava peli on automaattisesti [i]laadukkaampi[/i] pelikokemus PC:llä, mutta ei välttämättä mukavampi tai hauskempi. Ihmisillä kun tuppaa olemaan eri prioriteetit siitä, mikä heille on kaikista tärkeintä tai mistä ominaisuuksista he nauttivat eniten.

Mikä estää sitä konsolijonnea nauttimasta pelistään yhtä paljon kuin kaverinsa, joka puolestaan pelaa pelin tehokkaampaa versiota PC:llä? Jos peli toimii asiallisesti konsolilla (eli ei kärsi sen koommin lagista tai bugeista) eikä laitteen omistaja tunne alemmuuskompleksia tehojen takia, niin jäljelle jäävät pelin kaikki muut ominaisuudet. Ja voihan olla, että tuo konsolijonne tykästyy pelin tarinankerrontaan sekä hahmoihin jopa enemmän, kuin PC:llä pelaava kamunsa. Tai vaihtoehtoisesti ”vain” minimitehoja käyttävälle PC-pelaajalle jokin peli voi pelattavuudeltaan olla paljon kiehtovampi, kuin samaa peliä maksimitehoilla pelaavalle toverille. Tällöin nämä ihmiset ovat saaneet pelistä enemmän irti, vaikka heidän specsinsä olisivatkin huonommat. Ja entä ne ihmiset, joista peli on vaan joko keskinkertaisen lattea tai suorastaan jopa tylsä, vaikka se olisikin aivan helevetin nättiä kateltavaa heidän masiinallaan? Sellaisissa tapauksissa edes ne jumalaiset tehotkaan eivät kokemusta pelasta, jos pelin sisältö ei vain yksinkertaisesti nappaa.

En myöskään ymmärrä joidenkin PC-pelaajien tarvetta mollata konsolipelaajia ”tietämättömiksi” tai ”laiskoiksi”. Eiköhän useimmat meistä kuitenkin tiedä, mitä me tulemme missanneeksi PC-puolelta – paremmat tehot, modit, jne., kuultu on ja nähty on. Ja jos ihmisellä ei vain ole kiinnostusta perehtyä PC:n kasaamisen/säätämisen saloihin, niin kuinka ihmeessä se tekee hänestä automaattisesti ”laiskan”? Samalla logiikalla kaikki sellaiset pelaajat ovat laiskureita, jotka eivät jaksa perehtyä tavallista haastavimpiin peleihin tai hankkia jok’ikistä trophyä edes suosikkipeleistään. Kyllästyit saamaan koko ajan turpiisi Dark Soulsissa, etkä yrityksistäsi huolimatta päässyt pelin mekaniikkojen sisälle, joten lopulta vaihdoit pelin pois? Sinä laiskamato! Ai jaahas, tykkäät siis tämän pelin PS4-versiosta, muttet ole kiinnostunut perehtymään PC:n kasaamisen saloihin saadaksesi pelin entistä nätimpänä tietokoneelle? Sinä saamaton vätys!! Kuinka edes kehtaat väittää olevasi sarjan huippufani, jollet ole valmis virittämään peliä täysiin tehoihin, vaikka sinulla olisi aikaa ja rahaa moiseen?!

Tämä voi kuulostaa shokeeraavalta, mutta ihmisillä on eriävien mielipiteiden lisäksi myös eriäviä arvomaailmoja. Siis jopa sellaisista asioista, joista väittelyn molemmat osapuolet pitävät. Toiset tyytyvät tieten tahtoen vähempään/halvempaan ja keskittävät siten kiinnostuksensa, aikansa ja rahansa muihinkin juttuihin. Enkä nyt väitä tässä, että huippuluokan PC-pelaajilla ei ole muuta elämää kuin tietokoneensa, vaan, että monet konsolipelaajat syystä tai toisesta haluavat panostaa resurssinsa jonnekin muualle. Vaikkapa muihin harrastuksiin tai elämän osa-alueisiin. Onko se jotenkin väärin? Ja ennen kaikkea – mikä estää konsolipelaajia viihtymästä peliensä parissa YHTÄ PALJON (välillä kenties jopa enemmän) vaikka PC:llä tehot olisivatkin suuremmat? Sillä kuten sanottua, peleihin kuuluu muutakin kuin ne ruudunpäivitykset ja resoluutiot.

Unohdetaan PC hetkeksi, kuvitellaanpa vaikka että on PS4 Pro 2.0 konsoli jonka tehot ovat huipputehokkaan PC:n luokkaa ja kone on täsmälleen yhtä helppokäyttöinen kuin tavallinen PS4. Tällä konsolilla jokainen PS4-peli saa 4K-resoluution sekä 60fps ruudunpäivityksen. Omasta näkökulmastani on aivan selvää että pelit ovat parempia tällä.

Ei se mitään jos haluaa tyytyä vähempään, menee vähemmän rahaa ja tulee vähemmän pettymyksiä, mutta ei se silti tee siitä että tehot parantavat pelikokemusta valhetta.

Käyttäjän Rokkijani kuva
Rokkijani

Eikä kyse ole siitä etteikö konsoleilla voisi yhtä lailla pelaamisesta nauttia ja jokainen määrittää eri tavoin seikat, joista nauttiminen tulee. Kuten itsekin sanoin, että nautin pleikalla witcheristä, mutta tietokoneella enemmän. Jos joku kokeilee sekä pleikalla että kunnon myllyllä sitä ja sanoo pleikalla olevan kokemuksen nautittavampi jauhaa paskaa. Joskus vain ne tehot merkitsee ja suvereenisti voittaa.

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen
Lainaus mecha_no_maniac

Sillä kuten sanottua, peleihin kuuluu muutakin kuin ne ruudunpäivitykset ja resoluutiot.

Huomautan toistamiseen, että pointtini (ja monen muun pointti) täällä on, että yksi ja sama peli on yhdelle ja samalle henkilölle vertaillessa parempi (tai vaikka laadukkaampi, miten sen tosiaan tahtoo muotoilla) kokemus tehomyllyllä kuin nuhapumpulla. Siihen on vaikea laittaa vastaan ellei tosiaan erityisemmin preferoi sahalaitoja ja suttutekstuureita, kun parempaankin peli pystyisi. En väitä, että grafiikat voisivat pelastaa pelillistä pasketta.

Käyttäjän Bleach90 kuva
Bleach90
Lainaus snaketus

Tää oli kyllä nerokas tapa saada klikkejä sivustolle. Itsekin refreshennu tämän sivun ainakin yli 50 kertaa ja jopa puolet noista mobiililla ilman adblockia.

Blogin aihe on kieltämättä keskustelua aiheuttava, tämä on varmasti myös blogin kirjoittajankin tiedossa.

Itse olen sitä mieltä että grafiikka ei ole kyllä nykypelien suurin onglema, vaan pelaajien jatkuva aliarvostaminen. Nautin edelleen esimerkiksi alkuperäisen Call of Dutyn pelaamisesta enemmän kuin uudempien. Eipä se parempi grafiikka ole kertaakaan pelistä parempaa tehnyt. Eikä mielestäni tällaista keskustelua edes käyty PS2 -aikaan jolloin esimerkiksi GTA 3 oli huomattavasti nautittavampi kokemus PC:llä kuin PS2:lla pelatessa. Tuntuu että nykyään halutaan väkisin luoda jotain vastakkainasettelua eri pelikoinella pelaavien ihmisten välille. On myös hyvä välillä kaivaa se vanha pölyynytnyt PS2 komerosta ja todeta että grafiikat on hiukan menneet eteenpäin myös konsolipuolella.

Lisäksi olen sitä mieltä että PC pelaamisen kulta-aikaa oli juuri tuo 2000-luvun alku, jolloin PC:lle tuli oikeasti vain PC:lle tehtyjä pelejä. Nykyään samoista peleistä voi nauttia käytännössä joka laitteella. Toki nykyään myös moni konsoleille alunperin ilmestynyt peli on käännetty PC:lle