Yksi pelimaailman tämän hetken kuumimmista trendeistä ovat MOBA-pelien ohella digitaaliset keräilykorttipelit. Niiden isä ja äiti eli vuonna 1993 julkaistu Magic: The Gathering voi edelleen hyvin pahvisessa muodossaankin, ja korttipelin 16. perussarja julkaistiin heinäkuussa. Magicin kuolemaa on digiajan myötä ehditty ennustaa useita kertoja, mutta pelialallahan julistetaan hyvinvoivia potilaita kuolleeksi puhtaalla mutu-tuntumalla.
Uutta – ja osittain myös vanhaa – yleisöä Magic on löytänyt Duels of the Planeswalkers -pelisarjalla, joka on sekin kasvanut sittemmin vuosittaiseksi sarjaksi. Ubisoft seurasi rahan perässä Might & Magic -sarjaan perustuvan Duels of the Championsin muodossa, Magic: The Gatheringin suunnitellut Richard Garfield on avittanut menestyneen SolForge-digikeräilykorttipelin tekemisessä ja Warcraftin luonut Blizzard räjäytti pankin sivuprojektista massiiviseksi hitiksi kasvaneella Hearthstonella. Viimeisin yrittäjä on pieni saksalaisstudio, jonka mobiilialustoille julkaistu lupaava Star Admiral arvostellaan sivulla 48.
Mutta miksi lajityyppi sitten on yhtäkkiä niin suosittu? Yksi selitys on mobiilipelaamisen räjähdysmäinen kasvu, etenkin tableteilla. Kosketusruudut ovat omiaan korttipeleihin, sillä niitä pääsee edes jollain tasolla hypistelemään niin kuin oikeita kortteja. Ehkäpä tärkeämpää on kuitenkin ymmärrys, että tekoälyä on vaikea opettaa pelaamaan näitä monimutkaisia pelejä, joissa välillä pitää panna koko peli kirjaimellisesti yhden kortin varaan. Esimerkiksi Hearthstonen nerokkuus on siinä, että alun jälkeen kaikki vastustajat ovat ihmisiä, mutta ilman sen suurempia vuorovaikutusmahdollisuuksia ja automaattisella pelihaulla – onkin kuin pelaisi yksin tekoälyä vastaan, joka tässä tapauksessa on kuitenkin ihminen. Moninpelistä on riisuttu se ikävin osuus eli kosketus eläviin ihmisiin, joka on MOBA-pelien suurin ongelma.
Tämä vuoksi on päästy tilanteeseen, josta itse Magicin isä pitää. Harvoin julkisuudessa esiintyvä Garfield totesi äskettäisessä haastattelussa inhoavansa nykypelejä, koska ne vaativat niin paljon pelaajien aikaa. Hän haluaisi, että pelaajat voisivat pelata mahdollisimman monia pelejä ja löytää näin monenlaista hauskaa. Hearthstone ja monet muut digikorttipelit ovatkin erittäin nopeita pelata. Matsi ei vie MOBA-pelien tapaan tuntikausia, joskin kun niitä alkaa pelata tosissaan, aika vain katoaa johonkin.
Sosiaalisuus on kuitenkin iso osa keräilykorttipelejä. Virtuaalisia korttikokoelmia voi toki ihastella siinä missä pahvisiakin, mutta toisten pelaajien kanssa niitä ei pääse vaihtamaan. Tämä ei kuitenkaan näytä olevan este digikeräilykorttipelien menestykselle. Ne luultavasti myös toimivat portteina perinteisten keräilykorttipelien pariin, sillä virtuaalivastustajat eivät lopulta ikinä vedä vertoja naamatusten pelaamiselle tai virtuaalikortit fyysisten ”lappujen” hipelöinnille. Ainakin Pelaajan toimituksen kesken on jälleen alettu hakata oikeaakin pahvia virtuaalipelien innoittamina.
Ja voivatpa digitaaliset keräilykorttipelit olla yleisöurheilua siinä missä pahvisetkin. Tästä hyvä esimerkki on jälleen Hearthstone, jonka mestaruuskisoja käydään ympäri maailmaa esports-areenoilla. Hearthstonen ympärillä koettiin myös heinäkuun kansainvälinen pelikohu, joka sai alkunsa täältä koto-Suomesta. Tästä voi lukea lisää elokuun Pelaaja-lehden sivuilta.
Miika Huttunen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja
Kirjoitus on julkaistu Pelaaja-lehden elokuun numeron 143 pääkirjoituksena.