Tulevaisuuden todellisuudet

Teknologian jatkuva kehitys on eräs syistä, joka tekee pelialasta niin kiinnostavan työpaikan. Pelit sekä ne mahdollistava teknologia muuttuvat tiheään tahtiin. Kehitystä on välillä kuitenkin vaikea ennustaa, vaikka kaikki sitä yrittävätkin. Harva olisi ennen älypuhelimia kyennyt arvaamaan, minkälaisen valtavan muutoksen ne toivat elämäämme ja myös peleihin. Toisaalta kolmiulotteisuudesta ei koskaan tullut sellaista hittiä elokuvissa tai peleissä kuin 3D-viihteen nousun aikaan arvailtiin. Ja miten kävi Kinectin? Microsoft yritti panna paremmaksi Wiin supermenestykseen siivittäneestä liikeohjauksesta hylkäämällä fyysisen ohjaimen kokonaan, muttei ensimmäisellä kerralla onnistunut tekemään tekniikasta riittävän hyvää ja tarkkaa. Vasta toinen versio toimi niin hyvin kuin ensimmäistä mainostettiin, mutta se oli vehkeen maineelle jo liian myöhäistä.

Tällä hetkellä uuden teknologian kuumimpia aiheita ovat virtuaalitodellisuus, puettavat älylaitteet sekä uusimpana holografinen lisätty todellisuus, jota Microsoft esitteli tammikuussa Windows 10:n yhteydessä.  Näitä yhdistää se, etteivät ne ole vain parempia tai tehokkaampia versioita jo olemassa olevasta teknologiasta, vaan jotain, joka muuttaa merkittävästi tapaamme käyttää niitä. Pelit ovat näidenkin tekniikoiden tapauksessa ensimmäisiä, jotka niistä hyötyvät ja joihin ne etenkin kahden viimeksi mainitun tapauksessa helposti soveltuvat. Virtuaalitodellisuuden haasteista peleissä voit lukea uudesta tekijäkolumnistamme helmikuun Pelaaja-lehdessä 149.

Virtuaalista ja lisättyä todellisuutta yhdistää myös se, että ne toimivat vain päähän puettavien laitteiden avulla, mikä on erittäin iso kynnys kuluttajille. Edes pelaajat eivät innostuneet riittävästi 3D:stä pistääkseen laseja päähänsä sen vuoksi. Virtuaalinen ja lisätty todellisuus toki ovat aivan toista maata 3D:hen verrattuna – ja juuri riittävän mullistavia, että kynnys käyttää silmille laitettavia lisälaitteita ylittyy.

Kuten Kinectin tapauksessa kuitenkin saatiin huomata, uuden kuluttajakäyttöön tarkoitetun teknologian tapauksessa on helppo lupailla liikoja. Virtuaalitodellisuutta on toki päästy jo laajasti kokeilemaan, joten kyse lienee enemmänkin siitä, että sen käyttövälineet saadaan riittävän edullisiksi ja toimiviksi. Microsoftin ajaman holografisen lisätyn todellisuuden teknologiaa on toistaiseksi esitelty vain pienelle joukolle teknologiatoimittajia, jotka ovat olleet siitä tosin varsin vakuuttuneita, joten sen lupaukset eivät vaikuta mitenkään mahdottomilta. 

On huikeaa ajatella, että seuraavien parin vuoden aikana saamme koteihimme teknologiaa, jota vielä vähän aikaa sitten esiintyi lähinnä tieteiskuvitelmissa. Lentäviä autoja tai leijulautoja meillä ei vieläkään ole, mutta meille pelaajille ne eivät ole niin tärkeitä kuin pelien maailman aivan uudella tavalla avaavat innovaatiot. Jo tämä vuosi tulee näyttämään, miten onnistuneesti kovat lupaukset lunastetaan käytännössä.

Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Kirjoitus on julkaistu Pelaaja-lehden tammikuun numeron 149 pääkirjoituksena.

Lisää luettavaa