PlayStation 3 -testissä / Blogit / pelaaja.fi

PlayStation 3 -testissä

21.12.2006 // Kirjoittanut: Riot
28

Hyvää joulua!

Toimituksen blogeja toivottiin lisää...muistan kun tästä puhuttiin aikoinaan saitin uudistuksen palavereissa ja totesin, että siinä käy niin, että lähinnä minä kirjoittelen tänne... ja niinhän siinä on käymässä. Eipä meillä tosin ole paljoa toimittajia toimistolla, jotka voisivat kirjoittaa, mutta yritän aktivoida muitakin toimittajia tämän suhteen.

Tammikuun, eli vuoden 2007 ensimmäinen Pelaaja-lehti on paketissa. Kannessa on... enpäs kerro. Olemme kuitenkin hieman uudistaneet ajatusmaailmaamme kannen suhteen, joten jonkin verran muutoksia on luvassa.

Omasta mielestäni Pelaaja 50 ja 51 eli marraskuu ja joulukuu, etenkin joulukuu onnistuivat tosi hyvin. Mielestäni niissä on tosi hyvää sisältöä ja paljon vaihtelua. Tämä on tietenkin oma mielipiteeni, mutta mielestäni 51 on hyvä muutenkin kun vain sen takia, että siinä on arvosteltu Zelda ja käsitellään Wiitä.

Palaan lehden sisältöasioihin vielä vuotta 2006 -käsittelevässä blogissani. Tammikuun lehti on sekin mielestäni hyvä, koska mukana on useita erilaisia juttuja, jonka uskon olleen viime numeroiden vahvuus. Tosin, arvostelussa on ennätysmäärä surkeita-pelejä, mutta täytyy sanoa, että on ollut hauska lukea ja kirjoittaa näitä arvosteluja...luulen, että tulette pitämään, mitä Harro Grönbergillä on sanottavaa Jaws Unleashed -pelistä...

media3.jpg

PlayStation 3

Nopeita mietteitä PS3:sta. Toimituksessa on pidemmän aikaa ollut PlayStation 3, mutta minulla ei vain ole ollut aikaa tehdä sillä oikeastaan mitään. Aikana meni marraskuussa ja joulukuussa tammikuun ja kevään Pelaajien tekemisessä ja Wiin lanseeraushässäkässä. Nyt on kuitenkin aikaa ja vaikken saanuutkaan hommattua kaipaamaani HD-näyttöä himaan, niin olen pelaillut jo viikon ajan aktiivisesti PlayStation 3:lla.

Sixaxxis

Ohjaaminen ohjainta heiluttamalla tai liikkeentunnistus ei minua juuri kiinnosta. Miksi vaihtaa kun vanha ristiohjain plus napit -järjestelmä toimii mainiosti. Pelkäsin, että Sixaxis tuntuisi liian kevyeltä ja siten heikolta ja halvalta. Ohjaimen keveyteen tottuu nopeasti ja ohjain tuntuu ihan yhtä hyvältä kuin vanha klassikko Dualshock 2. Toimii. Tärinän puuttuminen...hmm. Koska pelaan enimmäkseen Pro Evolution Socceria niin en usein koe tärinää PS2:lla, mutta pelasin taannoin Motorstormin edistynyttä versiota ja siin tärinän puuttuminen on tosi nihkeetä. Kun auto pomppii villisti ja sitä näkee ajavansa muhkuraisella tiellä, niin olisi kiva saada siitä palautetta edes tärinän avulla. Summa summarum, ohjain on kuitenkin erittäin jees ja hyvin rullaa Tony Hawk's Pro Skater 8 -ristiohjaimella pelaten, kuten myös Ridge Racer 7. En vain pidä analogitikulla pelaamisesta.

Ohjain latautuu todella nopeasti ja yhdellä latauksella pelasin lähes viikon joka päivä, joten latinkin kesää mainiosti ainakin alussa. Ohjain pitää aina "hakea" konsolia käynnistyttäessä painamalla sen PS-nappia, jolloin yksi neljästä valosta syttyy ilmoittaakseen, että ohjain on nyt "lukossa" konsoliin.

Ridge Racer 7

Aluksi kelasin, että huoh...same old shit kuin Ridge Racer 6, joka oli valtaisa pettymys. No nyt sellaisen 7 tunnin pelaamisen jälkeen olen ihan eri mieltä. RR7:ssä on nyt rakenne ja syitä pelata uratilaa. Molemmat puuttuivat RR6:sta. Nyt on useita erilaisia ajokisoja, joten vaihtelua on himpun verran aikaisempaa enemmän. Ratojakin on mukavasti. Ridge Racer 7 myös näyttää tavallisella tv:llä todella upealta. Online-puolikin on aika liekkiä kamaa.

Mutta...nyt joulun ruuhkaan lahjoja etsimään!

Haluan toivottaa kaikille lukijoille rauhallista ja pelirikasta joulua...ja sydämestäni haluan kiittää kaikkia tilaajia ja lukijoita jotka tukevat Pelaajaa. Ilman teitä en voisi levittää pelaamisen ilosanomaa...ja lupaan, että vielä ennen vuoden loppua rustaan uuden blogin!

22.12.2006.
JATKUU! Blogi kieltämättä loppui kesken, joten jauhetaan nyt lisää PS3-asiaa, kun olen ehtinyt koneella pelata ja porukan mielestä blogi loppui kesken...no, myönnän, näinhän se teki.

Ridge Racer 7 on rautaa netissä pelattuna! Kummallisen hauskaa ja homma toimii. Tosin testipalvelimilla nyt ei verkkoviivettä juuri ikinä esiinny vähäisen pelaajamäärän takia. Netissä pelatessa tienaa kivasti krediittejä ja myös mainetta, josta on hyötyä pelatessaan yksin kotona.

DSC00119_lite.jpg

PlayStation 3 -nettiselain
Testilaitteen selaimen sai viimeinkin toimimaan viimeisimmän firmware-päivityksen jälkeen. Testi-PS3:n ominaisuudet eivät ole samaa luokkaa kuin kauppaversion. Valokuvien, elokuvien, videoiden jne. katsominen ja selailu ei ole mahdollista.

PS2- SOCOM-headsetin sain toimimaan, mutta muita USB/BlueTooth-vehkeitä en. Ikävä juttu, mutta nämä testilaitteet ovat tarkoitettu lähinnä pelien testaamiseen eivätkä muuhun. Selain toimii ihan ok, selvästi se kaipaa HD-näyttöä. Pelaajalehti.com näyttää tismalleen "oikealta" PS3:n selaimella, joskin on hieman ärsyttävää, että lähes jokaiselle saitille mentäessä kysytään halutaanko aktivoida plug-in, yleensä Flash. Varmaankin jonkin päivityksen myötä tähän saa automaattisen kyllä-vastauksen, ellei sellaista jo ole. En ehkä vain löytänyt sitä. Vasemmalla tikulla liikutellaan kursoria ja oikealla taas liikutaan selaimen ikkunan sisällä...en saanut pelaajalehti.comia kokonaan näkyviin, vaan oikealla tikulla piti hieman liikkua vasemmalle ja oikealle. Pari, ahem, riskimpää saittia toimivat hyvin ja sain ladattua näin testimielessä parit kuvat, mutta tällä PS3:lla niitä ei valitettavasti voinut selata...

Sain tehtyä PlayStation Network -tilin myöskin ja lisättyä kaksi tietämääni eurokaveria listaan. Käyttämäni PS3-nettiympäristö ei kuitenkaan ole se virallinen Euroopan PlayStation Network -vaan jonkinlainen testiverkko.

Kaverit näkyvät käyttiksen Friends-listassa ja myös mitä he pelaavat ja ovatko online. Viestien lähettäminen on yksinkertaista. Kun PS3 on verkossa ja on rekisteröinyt itselleen PlayStation Network -tilin, niin sen jälkeen kun koneen käynnistää, kirjaudutaan automaattisesti PS Networkiin. PlayStation Network tunnistaa konsolit ja käyttäjät, jotka ovat verkossa.

Peleillä on kuitenkin omat kaverilistat ja niihin luodaan oma pelihahmo, ainakin toistaiseksi. Mutta, esim. Ridge Racerissa voi lähettää pelikutsuja kaikille PS3:n Friends-listan tyypeille.

Homma voi olla pelikohtaista, eli jotkin pelit voivat suoraan käyttää PlayStation Network -tunnareita pelaajien verkkoniminä. Oli miten oli, henkilöt joiden kanssa on pelannut, jäävät PS3:n käyttikseen, joten heidät on helppo lisätä kavereiksi. Jos kaveri tulee PS Networkiin niin ruudulla välähtää siitä viesti.

Pelasin Resistancea ja ruutuun pamahti viesti PS Network -kaverilta. Peli on vain pakko lopettaa, jos haluaa lukea kaverin mahdollisesti lähetämän viestin, koska on siirryttävä PS3:n käyttikseen viestin lukeakseen. Tämä toivottavasti muuttuu jossakin vaiheessa, mutta ei mua nyt hirveästi haittaa lopettaa ainakaan Resistancea kesken, koska checkpointeja on paljon. Ainakaan ei kärsitä Xbox 360:n käyttiksen hitaudesta, kun selaa Live-valikoita pelin pyöriessä alla. Se korpeaa, kun 360:n valikot toimivat pehmeästi jos alla ei rullaa peliä.

Virtua Tennis 3
Kokeilin Virtua Tennis 3:a, joka onneksi toimi. Ehdin kuulla, että peli tarttisi uudemman käyttiksen kuin mikä testi-PS3:ani on, mutta näin ei ollut, vaan peli rullaa tuossa taustalla. Nyt kyllä harmittaa etten saanut hommattua HDTV:tä jouluksi, sillä VT3:n 1080p-grafiikkaa kyllä välkkyy aika ikävästi old school -telkussani. Hidastuksissa hahmot ovat ihan hillittömän upean näköisiä.

Kappas vain... mitä löytykään Virtua Tennis 3:n Options-valikosta..."Flicker Reduction Setting" 480i/576i -näyttötilaa käyttäville.

Vanhoilla telkuilla, jotkin HD-grafiikkaa käyttävistä peleistä välkkyvät. Grafiikka sirisee ja välkkyy johtuen korkeasta resoluutiosta . Joissakin peleissä sitä on enemmän riippuen telkkarista ja joissain ei ole lainkaan. VT3, vaikka skaalakin resoluution tv:n ominaisuuksien mukaan, grafiikka välkkyy melkolailla tavallisella telkulla. No, Flicker Reduction Setting -valikossa olevaa palkkia muokkaamalla sain välkkymisen katoamaan, joskin grafiikkaan tuli ihan pientä sameutta. Anyways, kätevä juttu ja kiva, että Segalla huomioitiin tämmöinen. Tälläisiä ongelmia tulee pakostikin kun käyttää HD-resoja tavallisessa telkussa.

DSC00117_lite.jpg

DSC00122_lite.jpg

Resistance: Fall of Man
Parantuu merkittävästi hitaan alun jälkeen. Siihen nähden, että kyseessä on julkaisupeli, niin peli on hieno suoritus. Joissakin kentissä on niin hienoa grafiikkaa, yksityiskohtaista sellaista, että sitä ihmettelee miten ovat ehtineet kyhätä tälläistä jälkeä. Etenkin kun olen nähnyt Call of Duty 3:n PlayStation 3 -version. COD3 on komea Xbox 360:lla, mutte PS3-konversio on heikko.

Toisaalta sitä kelaa, että olisiko Insomniacin kannattanut leikata pelin lyhenemisenkin uhalla pari kenttää ja yrittää tehdä toiminnasta monipuolisempaa? Toisaalta, he ovat halunneet, tehdä nimeomaan ensimmäisen persoonan räiskintäpelin.

Jengi on halunnut verrata Resistancea Gears of Wariin mikä on epäreilua, mutta vertailu on ymmärrettävä. Resistance on kuitenkin melko standardi fps, jossa vain räiskitään, mutta ainakin teknisesti homma toimii uskomattoman hyvin. Gears of Waria on tehty kolme vuotta ja sen takana on alan parasta 3d-teknologiaa ja superkokenut tiimi. Resistance tehty puolessatoista vuodessa keskeneräisellä teknologialla. Pitäisi muistaa. Silti, Resistance voisi olla reilusti parempi.

Minkäänäköistä hidastumista tai muita ongelmia ei ole, vaan peli on todella hiottu. Se on julkaisupeliksi kova saavutus. Nettipeliä en ole himassa vielä voinut kokeilla erinäisistä syistä.

Nyt vois OIKEASTI viettää joulua hei!

You_Dont_Know_Eminem_50_Cent_Cashis_Lloyd_Banks.jpg

Kommentit

Käyttäjän zoukka kuva
zoukka

Tärinän puute on mielestäni ainoa oikea puute koko vehkeessä. Mutta onneksi paskaankin tottuu, kun sitä tarpeeksi vetelee.

Mites ite kone ? Lämpeneekö, huriseeko, jökitteleekö, bugaileeko jne...

Käyttäjän marika_pelaaja kuva
marika_pelaaja

Kiitos Thomas blogista:) Minäkin haluan toivottaa kaikille lehden lukijoille ja Pelaajan avustajille oikein ihanaa joulua! Poikien niin viehkeän kuvan kera, heh!

Käyttäjän timonsteri kuva
timonsteri

nice, toiv. tiedossa paljon PS3-materiaalia. ^^

Käyttäjän TheKid kuva
TheKid

Kiitos blogista :) Näitä lukee mielellään. Tärinän puute harmittaa, mutta kait siihen tottuu ajan myötä.

Käyttäjän lemmu kuva
lemmu

Eiköhän niitä tärinäohjaimia ala jonkun kolmanen osapuolen toimesta ilmestymään vielä joskus *toivottavasti*

Sitä vartenhan tätä lehteä luotaan, että tietää koska kannattaa ostaa ja mitä. Tietenkin aina herää kiinnostus uusia konsoleita kohtaan ja pelejä, kun saa lukea teidän arvosteluita. Sitten tekee jo mieli ostaa niitä. Kalliiksi tulee tää lehden tilaus :D

Käyttäjän Wespa kuva
Wespa

Noniin tulihan sieltä vihdoin uutta blogia. Jälleen kerran kiinnostavaa luettavaa. Kyllä se Puha-setä osaa kirjoittaa. :)

Ja hyvää joulua kaikille täältäkin korvesta. :)

Käyttäjän mikholi kuva
mikholi

Hihii,minä ainakin odotan riemulla Jawsin arvostelua. Toivottavasti annoitte edes hiukan armoa tekeleelle. :)
Hyvää joulua täältä suunnalta koko toimitukseen, Keep up the good work!

Käyttäjän Pelaaja_Ossi kuva
Pelaaja_Ossi

Minunkin puolesta loistavaa joulua kaikille lukijoille. Vuosi 2006 on ollut hieno pelivuosi, mutta ensi vuosi lienee jotain vielä suurempaa, kun PS3 ja Wii pääsevät samanlaiseen vauhtiin pelirintamalla kuin Xbox 360.

Muistakaa pelata kinkunsyönnin välissä! ;)

Käyttäjän Vinski kuva
Vinski

Hyvää joulua myös sinne suuntaan! :)

Käyttäjän Eemeli Rekunen kuva
Eemeli Rekunen

Tony Hawk on mielestäni aika kauhea peli ilman tärinöitä. Grindeissä on tuntumaa kun ohjain tärisee ja jos se loppuu niin on semmoinen fiilis, että skeittaaja kaatui, tippui grindin päältä pois tms. XO ohjain ei nyt demoversion perusteella ihan kauhealta tuntunut, joten XO taitaa olla tämän sukupolven haukka kone. Ellei PS3:seen tule tärisevää Sixaxista.

Hyvää kamaa tässä taas tuli Everlastiltä, mutta vähän enemmänkin olisin jaksanut lukea. Tuntui loppuvan aivan kesken. Heti kun pääsin fiilikseen mukaan niin tulikin hyvän joulun toivotus ja se oli siinä. No, ei aina saa hyvää tekstiä niin paljon kuin sitä haluaisi.