Kaiken piti olla niin yksinkertaista. PlayStation 3:n piti jyrätä Xbox 360 ylivertaisilla tehoilla, samaan tapaan kuin PSP:n piti jättää Nintendon ruma ankanpoikanen eli Nintendo DS epäonnistuneiden innovaatioiden tunkiolle.
Kaikki tietävät nyt kuinka jälkimmäisessä kävi: DS Liten myötä ankanpoikanen nousi lopullisesti siivilleen ja varsinkin uusi valkokuorinen laitemalli vastaa osuvasti lastensadun joutsenta. PSP:n pelivalikoima kaipaisi sen sijaan kipeästi huippuhittejä, joita loistavan julkaisuvalikoiman jälkeen ei ole näkynyt. Vaikka LocoRoco on loistava peli, se ei tunnu saavan ansaitsemaansa huomiota lifestyle-käsikoneella. Eniten aikaa omassa PSP:ssäni onkin kuluttanut lähes täydellinen taskupeli, Football Manager Handheld, joka tosin ei vilauta pelikoneen 3d-kykyjä laisinkaan. UMD-leffojen floppaaminen ei puolestaan yllättänyt, paitsi ehkä totaalisuudessaan.
Mutta niin, entä tuo ensimmäinen kohta: pystyykö PS3 sittenkään pistämään kampoihin Xbox 360:n syksylle? Ennen E3-messujen Sonyn lehdistötilaisuutta olisin ollut valmis sijoittamaan Microsoftin uusimman koneen Dreamcast-kategoriaan, mutta Sonyn tiedotustilaisuuden pelikuvan ja messudemojen jäätyä kauas vuoden 2005 fantasioista tilanne tuntuukin nyt vähintään tasaväkiseltä.
Yksikään valmistaja ei ole onnistunut dominoimaan kolmea konsolisukupolvea peräkkäin. Siinä valossa DFC Intelligence -analyytikkofirman viimeisin raportti on tylyä luettavaa. Sen mukaan parhaassa tapauksessa PS3 saavuttaa Euroopassa puolet PS2:n konemyynnistä. Toki tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa, mutta DFC:n raportti sanoo ääneen sen mitä monet pelialan ihmiset spekuloivat iltaisin mukien äärellä. Sony on menestyksensä vanki: PS2:een pitäisi yhä panostaa, PS3:lla pitäisi haastaa vanhan Xboxin jo hylänneen Microsoftin Xbox 360 ja samalla PSP:n pitäisi kampittaa DS:n kasvavaa suosiota. Munat jakautuvat jo aika moneen koriin, riittääköhän niitä?
Osa PS3-skeptisyydestä on varmasti vain ihmisten halua nähdä jättiläisten kaatuvan. Suuri syy on kuitenkin siinä, että kone on tulossa ulos pian, mutta silti tuntuma laitteeseen on yhä abstrakti. Sonyn olisi hyvä tiedottaa laitteesta enemmän – toivottavasti ja todennäköisesti informaatiovyöry alkaakin kun heinäkuun ja elokuun alkupuolen lomailu on ohi.
Ja toki Sonylla on positiivisiakin uutisia. Sen mukaan PS3:n kehitysyksiköitä on maailmalla jo yli 10 000, mikä on enemmän kuin minkään aikaisemman PlayStation-pelikoneen yksiköitä. Onko syynä kuitenkin se, että uuden sukupolven kehitys on vaativampaa puuhaa kuin aiempien ja siksi yksiköitä tarvitaan tiimeille enemmän, vai vyöryykö PS3:lle kohta valtavasti pelejä – ja juuri pelejä Xbox 360:n ensimmäiseltä keväältä puuttui.
Xbox 360:n pelitarjonta on kuitenkin nyt vahvassa nosteessa. Test Drive Unlimited, Dead Rising, Saint’s Row ja NHL 2K7 ovat kaikki vakuuttavia uuden sukupolven pelejä. Niiden ja nyt viikoittain päivittyvän Live Arcaden ansiosta konsoli tuntuu ensimmäistä kertaa investoinnin arvoiselta. Taustalla häämöttävät Gears of War, Crackdown ja minua E3:ssa ilahduttanut Viva Pinata.
Innostusta Xbox 360:n pelaamiseen on tuonut myös muuton yhteydessä hankkimani välimuodon HDTV eli Dellin 2407WFP -monitori. 24 tuumaa on toki pudotus vanhasta 32:n tuuman kuvaputkitelkkarista, mutta tilaa – ja muutossa kannettuja kiloja – säästyi huomattavasti. Täytyyhän se myöntää, että korkeampi resoluutio tuo paljon moneen peliin. Esimerkiksi Project Gotham Racing 3 näyttää sittenkin paljon mukavammalta kuin tavallisessa televisiossa. En silti suostu uskomaan, etteikö tavallisten televisioiden SDTV-tarkkuudella saisi aikaan parempaa grafiikkaa, jos siihen panostettaisiin. Kuten olen monta kertaa sanonut, dvd-tasoinen pelikuvakin riittäisi.
Mitä HDTV-tarkkuuksiin muuten tulee, Dellin monitori on 1080p-yhteensopiva, eli se on mukavasti turvattu tulevaisuuteen PS3:lla pelaamiseen. Olen katsellut muutamia leffoja 1080p-resoluutiossa ja huikealtahan tavara näyttää. Tetsuya Mizuguchi hehkuttaa Gamesindustry.bizin haastattelussa että korkearesoluutio on elokuvan uusi mullistus, mutta niin pitkälle en menisi. Hyvä leffa on hyvä leffa matkatelevisiossakin ja huono leffa huono THX-teatterissakin. Sitä paitsi korkeaa resoluutiota on filmiltä ihailtu vuosikymmenet elokuvateattereissa, jotka yhä pistävät kotikokemusta 10-0.
Xbox 360:lla pelaamisesta täytyy mainita vielä saavutuksista. Alkuun pidin niitä typerinä, mutta eilen Live Arcadesta ostamaani Galagaa pelatessani mietin niiden tuovan pari hauskaa ajatusta pöytään. Yksi Galagan saavutuksista on täydellisen ”Challenging Waven” läpipelaaminen – siis kentän, jossa pitää tuhota liuta ennaltamäärätyissä kuvioissa lentäviä vihollisaluksia. Ilman saavutuksen tuomaa houkutusta en varmasti olisi jaksannut tavoitella nappisuoritusta ja räjäyttää kaikkia vihollisia.
Parhaimmillaan pelintekijät voivat myös tuoda saavutuksien avulla pelaajalle uusia tavoitteita, jotka risteävät tyypillisestä tavasta pelata peliä. Paras esimerkki näistä on yhä Geometry Wars 2:n pasifistisaavutus, jonka saa vain pelaamalla minuutin pelin alusta ampumatta kertaakaan.
Saavutukset tuovat myös fiilistä, että pelin on todella pelannut läpi. Kun Galagan kaikki achievementit oli kuitannut, retroarcaden saattoi jättää silleen – ellei tietysti olisi halunnut tavoitella vielä huippupisteitä Live-leaderboardeilla. Samalla jäi kuitenkin fiilis siitä, että läpäisystä oli ”hyötynyt” jotain – vaikkakin vain Gamerpointseja. Mielenkiintoista psykologiaa, sanoisin.
Pelaamisen ohella olen seurannut mielenkiinnolla kansainvälistä keskustelua pelilehdistön tilasta ja toimintatavoista. Paras kirjoitelma aiheesta oli Chuck Klostermanin teksti Esquire-lehdessä. Klosterman peräänkuuluttaa pelitoimittajia, jotka pelien ominaisuuksien listaamisen kuvailevat miltä pelaaminen tuntuu ja mitä pelit merkitsevät. Ongelmankin hän tuo selkeästi esille: millaisilla käsitteillä kuvailla interaktiivista kokemusta, kun jokainen pelaaja luo oman tarinansa?
Galagan pelaaminen merkitsi esimerkiksi minulle ensisijaisesti nostalgiakokemusta. Lapsena pelasin nimittäin sitä erittäin paljon paikallisen juottolan kulmassa ollella automaatilla. Muistan vieläkin tupakansavun tuoksun paidassa, kun koulun jälkeen oli käynyt veivaamassa kolikkopeliä ja käveli kotiin pikkumetsän halki. Jälkikäteen voisin huolehtia lapsuuden pasiiivisesta tupakoinnista, mutta ennemmin tupakan savu muistuttaa minua yhä lapsen mielikuvista avaruuden ruudinsavusta. En tosin koskaan ruvennut tupakoimaan.
Samaten Galagassa vaikuttaa yhä sen aikaisille peleille ominainen yksin kaikkia vastaan -fiilis ja loppumattoman vihollisen aiheuttama ahdistus. Alienit tulevat kamikazena päälle, ja heille yhden aluksen menettäminen on aivan eri asia kuin yhden putoaminen pelaajan vaivaisesta kolmen aluksen varastosta.
Viimeisenä, muttei vähäisinpänä esitän avunpyynnön Melukylän hedelmätarhalta. Olen onnistunut kasvattamaan Animal Crossing: Wild Worldissä omenoita, appelsiinejä ja kookoksia. Onko kenelläkään kylää jossa kasvaisi päärynöitä, kirsikoita ja persikoita?! Vierailisin mieluusti – pudota tietoa kommenttiosioon jos apua löytyy 🙂 Eläimet kiittävät jo etukäteen – Animal Crossing on loistavaa vartti päivässä -viihdettä jo useamman kuukauden ajalta.