Watch Dogs oli monelle pannukakku. Ei se itsellekään ollut täysin sitä, mitä odotin tai toivoin, mutta muistan viihtyneeni sen parissa siitä huolimatta hyvin. Ennen kaikkea pelissä oli erinomainen pohja jatko-osan kehittelylle, jolloin voimme jatkossakin saada jotain pelaamisen arvoista. Internetin ihmemaassa peliä pidettiin monellakin tapaa huonona, sillä se ei lunastanut kaikkien odotuksia täysin. Nyt pelin luova ohjaaja Jonathan Morin on väläytellyt ajatuksia tulevasta, ja varmasti moni toivoo pelin parantavan suoritustaan ensiosaan verrattuna. Minäkin.
Pelaajan arvostelussa Watch Dogs on saanut kahdeksan pistettä kymmenestä. Minä tiedän, sillä kirjoitin arvion itse viime vuoden kesäkuussa. Metacriticiä tarkastellessa linja on suhteellisen yhteneväinen, joten voidaan hyvillä mielin varmasti kaikki todeta, että peli on noin kahdeksan tai alimmillaan seitsemän pisteen peli. Itsessään siis jo hyvä suoritus ja ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta itse kyseenalaistaisin silti valintaa olla kiinnostumatta peleistä lähinnä numeroiden perusteella. En myöskään leimaisi peliä huonoksi.
Törmään jatkuvasti ajatteluun, jossa keskinkertainen tai tavanomainen ei riitä. Tarjonta nykypäivänä on niin laadukasta suurten tuotantojen AAA-pelien puskiessa esiin, ettei virheitä tunnuta sallittavan muiltakaan julkaisuilta. Perinteisesti avoimen maailman hiekkalaatikkopuolella esimerkiksi Grand Theft Auto -sarja tuntuu asettavan tietynlaista rimaa kaikille genren teoksille. Täysin ymmärrettävä efekti, ja se erinomaisen hiotulle pelisarjalle sallittakoon. Tuntuu silti ikävältä nähdä pelaajien menettävän kiinnostustaan niitä pelejä kohtaan, jotka eivät yllä täysien tai lähes täysien pisteiden tasolle.
Pelaajan asteikolla numero kuusi on vielä pelaamisen arvoinen ja seitsemän takuuvarmaa viihdettä. Kun lukuja lähtee avaamaan, on hankala ymmärtää miten näitä numeroita voidaan pitää huonon pelin merkkinä. Saan joskus kommenttia ja ihmettelyä siitä miksi en pitänyt jostain pelistä, kun annoin vain kahdeksan pistettä. Tai seitsemän. Eikös nämä luvut nimenomaan tarkoita, että pelistä on pidetty. Muutoinhan siellä komeilisi pahimmillaan jotain yhden ja viiden väliltä. En ymmärrä miten ja missä välissä arvosana-asteikon yläpäästä on tullut synonyymi pelaamisen arvoisille nimikkeille.
Minua oikeasti harmittaa, että me pelaajat ollaan monesti todella nirsoja. Minä itsekin aina satunnaisesti, vaikka tässä taas paasaan. Koen silti, että tällä ajattelulla voi jäädä jopa jostain paitsi. Teknisesti vähemmän mairitteleva toteutus voi kompensoida upealla tarinalla, tai tarjota muuten vain uniikkia tunnelmaa tai mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pieni rosoisuus puolestaan näyttäytyy monesti positiivisessakin valossa muistuttaen ettei kaikki ole kultaa mikä kiiltää. Vaikka kaikki pelit eivät jokaiselle sovikaan, on minun talveni on mennyt enemmän tai vähemmän niiden teosten parissa, jotka eivät loista arvosanojen kärkikastissa. Olen silti viihtynyt erinomaisesti ja viettänyt hauskoja hetkiä – esimerkiksi eilen kasin Destinyssä raidaten. Minä itse olisin antanut seiskan.
Jenni Ahlapuro