Minä kadehdin taitavia pelaajia. Ystäväpiirissäni on niitä ärsyttävän paljon, juuri sellaisia joille ihmiset toteavat, että kun sinäkin olet niin hyvä tässä ja tuossa. Yhteistyötilassa pelatessani suorittavat ystäväni mitä uskomattomampia urotekoja itseni ollessa todennäköisesti katuojassa odottamassa noutajaa. En ole poikkeuksellisen etevä missään, sillä impulsiivisena tekijänä kärsivällisyyteni harvoin riittää oman etenemiseni suunnitteluun tai pohdintaan. Äärimmäisen haastavia pelejä kartankin yleensä puhtaasti siksi, etten usko itseeni riittävästi niistä suoriutuakseni.
Täysin ominaispiirteideni vastaisesti olen palavasti rakastunut Bloodborneen, olkoonkin matkani sen parissa vasta muutamien tuntien pituinen. Etenemistäni leimaa täysin uudenlainen suunnitelmallisuus ja määrätietoisuus, enkä halua ottaa turhia riskejä jos voin ne mahdollisesti välttää. Haalimiani resursseja vahdin haukan tarkkuudella, enhän halua haaskata mitään, mikä voisi minua myöhemmin auttaa. Huoleton asenteeni loistaa poissaolollaan, ja nyt nautin suuresti siitä, miten tarkkaavainen pieni selviytyjä minusta on tullutkaan. Opin aina kuollessani jotakin uutta, jos en suoranaisesti itse pelistä, niin ainakin minusta. Ja kun kyseessä on Bloodborne, niin ainahan se vika on minussa.
Bloodbornesta hienon tekee se tosiasia ettei se ole oikeastaan vaikea peli. Ei ainakaan jos tietää mitä tekee. Yrityksen ja erehdyksen kautta toteutuva oppiminen on yksi tehokkaimmista ja itselleni ainakin mielekkäimmistä muodoista sisäistää niitä asioita, joita pelaajalta odotetaan tietyn tavoitteen toteutumiseksi. Toki toisto toiston jälkeen saattaa risoa kärsimättömämpää, mutta selkäytimeen jäävä palkinto on sen arvoista. Olen pitkästä aikaa saanut suurta riemua niistä pienistäkin onnistumisista tai oivalluksista, joita aikaisemmin on tullut pidettyä lähes itsestäänselvyyksinä. Näiden seikkojen valossa kyseessä on ainaisten toimintapelien virrasta poimittuna melkoinen poikkeus, joka antaa kullekin sen mitä tämä ansaitsee.
Souls-sarja – jonka jälkeläiseksi myös Bloodborne voidaan laskea – on suuremman budjetin pelisarjoista yksi virkistävimpiä konsepteja, sillä se erottuu edukseen armottomalla mutta tyypillisesti varsin reilulla mekaniikallaan. En tarvitse erityistä osaamista selviytyäkseni, sillä minun tulee vain pitää silmäni auki ja opiskella ympäristöäni sen moninaisine vihollisineen voittaakseni. Kukapa olisi arvannut, että yksi vuoden haastavimmista peleistä olisikin se, joka todella tuntuu vieneen sydämeni.
Jenni Ahlapuro