Videopeliharrastuneisuus mielletään monesti nörttikulttuurin kylkeen oleellisesti liittyvänä toimintana, vaikka me olemmekin päässeet jo mukavasti kohti yhteiskuntaa jossa kaikki tuntuvat jollain tasolla pelaavan jotakin. Luonnollisesti tähän liittyy myös hämmentäviä mutta humoristisia ennakko-olettamia, joita kohtaan itsekin lähes päivittäin. Todellisuudessa harva meistä tietyn alakulttuurin edustajista asuu pimeässä kellarissa tietoteknisiä projekteja väsäten ja klingonia sulavasti haastaen, vaikka onhan se todellisuutta viihdyttävämpi mielikuva. Alla onkin muutamia yleisimpiä kuvitelmia, joita olen saanut osakseni.
Ei, en osaa vastoin yleistä luuloa koodata riviäkään, vaikka olenkin muutoin kiinnostunut tietotekniikasta. Etenkin nykyisillä työmarkkinoilla on kova it-buumi ja ohjelmointitaitoiset ihmiset ovat haluttua tavaraa. Siihen on kuitenkin selvä syy miksi itse työskentelen viestinnän ja journalismin parissa – olen täysin lahjaton koodaaja, eikä minulla ole ammatillista kiinnostusta sitä tehdäkään. Harrastuneisuuteni ja luontainen haluni ottaa asioista selvää riittää perusymmärryksen ylläpitämiseen, mutta muutoin joudun aina tuottamaan kysyjille pettymyksen. En myöskään voi hakkeroida entisen heilasi koneelle tuhoamaan nakukuviasi, joten olet yksin tämänkin ongelman kanssa.
En myöskään osaa korjata jokaista tietoteknistä ongelmaa, joka kohdalleni osuu. En ainakaan ilman Googlea. Sukulaiset, työkaverit ja kissan koiran serkun kaimat ovat kautta aikain pyytäneet apuani jos jonkinlaisissa pulmatilanteissa liittyen lähinnä tietokoneisiin tai puhelimiin. Minä kun niin kovin tykkään niistä tietokoneista, että varmasti tiedän mitä tehdä. Tosiasiassa minulla ei ole sen kummempaa eritystietämystä suosimani käyttöjärjestelmän ulkopuolella, mutta ongelmanratkontakyvyllä ja riittävillä tiedonhakutaidoilla pärjää yllättävän pitkälle. Osaaminen ei myöskään suoraan käänny laitteelta toiselle, joten en todellakaan osaa sanoa miksi mikrosi meni hajoamaan kesken kokkailun.
Kyllä, vietin lapsuuteni lähinnä nenä kirjoissa tiiviisti kiinni pysyen, kunhan ne eivät edistäneet opiskeluani millään tapaa. Peruskouluaikoina minua ei voinut hyvälläkään tahdolla kuvailla hikipingoksi, ja oppilaana olinkin varsin keskiverto. Oletettu nörttimäinen superälykkyys siis joko hyppäsi kohdallani täysin ohitse, tai jäi jonnekin laiskuuteni jalkoihin. Luen edelleen paljon, mutta mielellään mahdollisimman vähän koulukirjoja. Fantasiaeepoksetkaan eivät ole minun juttuni, ja lohikäärmeiden yli valitsen mekaanisen dinosauruksen koska tahansa. On myös kysytty että käynkö useinkin larppaamassa, ja vastaus on kuin Jupe Laamasella konsanaan – en koskaan.
Täytyy tietenkin muistaa, että harva utelias tarkoittaa pahaa, mutta kieltämättä vetää sanattomaksi kun ihan suoraan kysytään että pakenenko oman elämäni ongelmia virtuaalimaailmaan tai onko minulla vaikeuksia ylläpitää sosiaalisia suhteita. Ennakkoasenteet istuvat yllättävän tiukassa, vaikka ne huvittavia ovatkin.
Löytyykö Pelaajan lukijoilta vastaavia tarinoita?
Jenni Ahlapuro