Sunnuntaiblogi: Naiskohu, huhhuh! / Blogit / pelaaja.fi

Sunnuntaiblogi: Naiskohu, huhhuh!

13.04.2014 // Kirjoittanut: Jenni Ahlapuro
32

Naiset ja videopelit on ikuisuusaihe, joka lähtökohtaisesti ei kiinnosta minua yhtään. En ole jengipetturi, minua vain on aina kohdeltu rehdisti sekä pelaajana että jonkinlaisena puoliammattilaistoimittajana. Naisnäkökulmaa minulta kysellään aiheeseen jos toiseenkin aina kyllästymiseen saakka erilaisissa medioissa, mutta sellaista ei minulla ole tarjota. Ilmeisesti oletus on, että naisena kokemukseni videopelien parissa on jollakin tapaa erilainen.

Koko gamer girl -kulttuuri on minulle täysin vierasta. En harrasta mitään naisten tuki- tai verkostoryhmiä eikä minun ole koskaan ollut tarpeen ajatella videopelejä tai omaa pelaamistani sukupuoleni kautta. Terminä naispelaaja on oikeastaan aika ahdistava, sillä jo sen olemassaolo luo kahtiajakoa jota niin hartaasti tälläkin hetkellä pelialalla yritetään välttää. En pidä sen käytöstä omalla kohdallani, sillä se aiheuttaa tunteen siitä, että minun tulisi samaistua ryhmään johon en itse koe kuuluvani.

Ihanainen pelialan moniosaaja Sonja Ängeslevä mainitsi ohimennen Helsingin Sanomien haastattelussaan, ettei hän ole kokenut minkäänlaista vihamielisyyttä tai seksististä kohtelua pelaajana tai kehittäjänä. En mitenkään yllättynyt tästä, sillä oma kokemukseni on yhtäläinen. Suomessa videopelien ympärille on saatu hieno kulttuuri, johon olen kokenut olevani aina tervetullut. Sukupuoleni ei ole koskaan ollut erityinen asia, ja ihmettely tulee lähinnä ulkopuolisilta henkilöiltä. Eikä tämä ole minua koskaan haitannut, realistina tiedän ettei ulkoinen olemukseni vihjaa harrastuksistani juuri yhtään.

Mediassa rummutellaan tasaisin väliajoin raflaavin otsikoin huutavia vääryyksiä - vaikkapa sitä miten toimittaja kuvaa kaunista alan ammattilaista kauniiksi. On mielenkiintoista miten vähästä tasa-arvokysymyksiä voidaan tempaista. Ulkonäön kommentoinnin korrektiutta on toki aina hyvä miettiä, mutta asian esille tuominen ei automaattisesti tarkoita minkäänlaista muiden meriittien vähättelyä. Aivan kuten ei tässäkään tilanteessa tapahtunut kyseisen toimittajan osalta. Väitän, että kyseessä on ongelma, joka on suurempi lähinnä muille kuin asianosaisille henkilöille.  

Tasa-arvo on asia, jonka kanssa ihmisillä on ikävä kyllä ihan todellisiakin ongelmia ja näihin tulee ehdottomasti puuttua. Olen suoraan sanottuna väsynyt tällä hetkellä jylläävään trendiin huolehtia naisten hyvinvoinnista pelialalla liiankin kanssa. Vaikka taustalla vaikuttaa tärkeä asia, menettää sen käsittely tehoaan kun jokainen väärä sana tai teko laitetaan sukupuoliväännön piikkiin. Tämänkaltainen toiminta jos joku on sitä todellista vähättelyä.

En tiedä miksi tämä asia hiertää minua niin pahasti vastakarvaan. Ehkä se on tunne siitä, miten kärpäsestä tehdään härkänen. On oikeastaan aika paksua käsitellä naisten saamaa väheksyntää jonkun minimaalisen pikkuseikan kautta, ja samalla kalastella lukijoita otsikoilla, jotka käsittelevät naispelaajia tai puolialastomia naishahmoja. Harvoin olen mieltäni oikeasti pahoittanut saamastani kohtelusta, mutta useammin olen puistellut päätäni lukiessani aiheesta.

Olen vakiovieraana eräässä kotimaisessa pelialan podcastissa, jonka tuoreimpaan jaksoon kirjoitin esittelytekstin. Tuli vähän paha mieli, kun muistin maininneeni jotakin komeasta oululaisesta toveristani. Taidankin olla vain kollegani ammattitaitoa väheksyvä sukupuolirasisti.

Jenni Ahlapuro

Kommentit

Käyttäjän Core kuva
Core

Itse on tullut kyllä nähtyä monenmoista aika hurjaakin touhua. Ei kuitenkaan ehkä Suomen piireissä, mutta kansainvälisesti eri pelien yhteisöissä. Tosin usein ongelma on mielestäni ollut "uhrissa" itsessään, joka ylikorostetusti tuo esiin sukupuoltaan ja tekee itse siitä kärpäsestä sen härkäsen. Samaan aikaan monet muut naispuoliset pelaajaystäväni saavat olla pääasiassa aivan rauhassa, koska eivät itse ajattele itseään sen kummoisena kuin ketään muutakaan pelaajaa.

Viime vuosien aikana on omiin pelipiireihin ilmestynyt yllättävänkin paljon naisia. Edelleen kuitenkin selvä vähemmistö, mutta sekä WoW-guildissani on enemmän aktiivisa naispelaajia kuin yhden käden sormia ja myös erilaisissa FPS/TPS-nettipeliyhteisöissäkin niitä tuntuu löytyvän jatkuvasti enemmän. Ennen meni TeamSpeak sekaisin kun uuden jäsenen ääni paljastuikin naisen ääneksi, mutta nyt se tuntuu olevan jo enemmän arkipäivää ja hyvä niin.

Käyttäjän hemmoheikkinen kuva
hemmoheikkinen

Mukava kuulla että Suomessa vallitsee mielestäsi tasa-arvoinen ja vakaa kulttuuri, ainakin pelialalla. Mielestäni erityisesti mielenkiintoinen pointti tekstissäsi oli tämä: "Terminä naispelaaja on oikeastaan aika ahdistava, sillä jo sen olemassaolo luo kahtiajakoa jota niin hartaasti tälläkin hetkellä pelialalla yritetään välttää. En pidä sen käytöstä omalla kohdallani, sillä se aiheuttaa tunteen siitä, että minun tulisi samaistua ryhmään johon en itse koe kuuluvani."
Hyvää tekstiä jälleen kerran! Jos viitsit heitää vielä sen peliaiheisen podcastin nimen missä olet mukana, niin olisin kiitollinen. Olisin kiinnostunut kuulemaan lisää ajatuksiasi pelimaailmasta ja sen ilmiöistä.

Käyttäjän tootsi666 kuva
tootsi666
Lainaus käyttäjältä hemmoheikkinen

Jos viitsit heitää vielä sen peliaiheisen podcastin nimen missä olet mukana, niin olisin kiitollinen. Olisin kiinnostunut kuulemaan lisää ajatuksiasi pelimaailmasta ja sen ilmiöistä.

Jepua kuulee Kfinin-podcasteissa

Käyttäjän hemmoheikkinen kuva
hemmoheikkinen
Lainaus käyttäjältä tootsi666

Lainaus käyttäjältä hemmoheikkinenJos viitsit heitää vielä sen peliaiheisen podcastin nimen missä olet mukana, niin olisin kiitollinen. Olisin kiinnostunut kuulemaan lisää ajatuksiasi pelimaailmasta ja sen ilmiöistä.

Jepua kuulee Kfinin-podcasteissa

Selvä juttu, kiitokset tootsille!

Käyttäjän Sefriol kuva
Sefriol

Komppaan Corea. Yleisesti en ole nähnyt ongelmia Suomi-piireissä ja yleisesti ottaen ongelmia esiintyy ääritapauksissa. Jos ihminen käyttäytyy normaalisti omaa sukupuoltaan korostamatta, häntä kohdellaan kuin ketä tahansa muutakin.
Yleensä kaltoinkohtelu / puhuminen lähtee juuri siitä että yrittää käyttää omaa sukupuoltaan edukseen. Muutamassa WoW-killassa tätä tullut todistettua ja yleensä tyttö saa yhtä paljon "ihailijoita" kuin vihollisia. Silti näen näiden tilanteiden olevan entistä harvemmassa. Ja hyvä niin.

Käyttäjän Hyndeman kuva
Hyndeman

Pelaajia olemme kaikki eikä sitä tarvitse mitenkään liittää sukupuoleen, mutta peleissä näkisi mieluusti enemmän naisprotagonisteja. En tiedä sitten onko oikein toivoa syvällisempiä naisia peleihin, kun miespuoleisetkin hahmot ovat useasti muskelimasojen kiiltokuvia. Oikeasti sitä toivoisi että pelin päähenkilö, nainen tai mies, olisi monikerroksinen ja jossa olisi tarttumapintaa. Mutta nyt lähti jo hieman tangentille, joten todettakoon että Jepulta taas ajattelemisen arvoinen blogahdus.

Käyttäjän gurgi kuva
gurgi

Miehenä en pysty ymmärtämään tätä seksuaalista häirintää kohdanneiden ruikutusta, mitä pahaa siinä on? Itse en panisi pahakseni jos naiset ahdistelisivat useamminkin, eikä vain silloin tällöin baarissa. Vai onko kukaan mies ikinä kohdannut vastakkaiselta sukupuolelta ei toivottua häirintää tai ainakaan niin pahaa että siitä täytyisi jatkuvasti avautua? Epäilen. Nämä ovat näitä mielenkiintoisia eri sukupuolten välisiä eroja.
Ja jos nettipelien käytös jotain häiritsee, niin ainahan ne muut pelaajat voi mutettaa tai lakata pelaamasta niiden kanssa. Ei kovaan ääneen asian esille tuomisella mitään voiteta, vaan voidaan jopa pahentaa tilannetta. Loanheitto yksinkertaisesti kuuluu nettipeleihin oli kyse sitten sukupuolesta, rodusta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai ihan vaan pelitaidoista, jos sitä ei kestä niin et itse sinne kuulu.

Lainaus käyttäjältä Sefriol

Komppaan Corea. Yleisesti en ole nähnyt ongelmia Suomi-piireissä ja yleisesti ottaen ongelmia esiintyy ääritapauksissa. Jos ihminen käyttäytyy normaalisti omaa sukupuoltaan korostamatta, häntä kohdellaan kuin ketä tahansa muutakin.
Yleensä kaltoinkohtelu / puhuminen lähtee juuri siitä että yrittää käyttää omaa sukupuoltaan edukseen. .

Näinhän se menee myös oikeassa elämässä.

Käyttäjän Jenni Ahlapuro kuva
Jenni Ahlapuro
Lainaus käyttäjältä gurgi

Miehenä en pysty ymmärtämään tätä seksuaalista häirintää kohdanneiden ruikutusta, mitä pahaa siinä on? Itse en panisi pahakseni jos naiset ahdistelisivat useamminkin, eikä vain silloin tällöin baarissa. Vai onko kukaan mies ikinä kohdannut vastakkaiselta sukupuolelta ei toivottua häirintää tai ainakaan niin pahaa että siitä täytyisi jatkuvasti avautua? Epäilen. Nämä ovat näitä mielenkiintoisia eri sukupuolten välisiä eroja.

Eiköhän nämä ole yksilön välisiä eroja. Jokaisella ihmisellä on esimerkiksi oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Se, että joku tulee vähän baarissa lirkuttelemaan on vähän eri asia kuin se, että tätä koskemattomuutta vastaan esimerkiksi hyökätään. Luentoa siitä, mitä pahaa seksuaalisessa häirinnässä on, en edes aloita. Ihan kohtalainen trollaus, mutta pystyt parempaankin.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

@Core
Olet minunkin mielestäni täysin oikeassa. En halua missään nimessä yleistää tätä näkökantaa, mutta monesti tähän keskusteluun naisten asemasta pelimaailmassa lähdetään aivan liian hyökkäävällä asenteella ja martyroidutaan jo ennen kuin ensimmäinenkään kivi on lentänyt.

Esimerkiksi pelien naissankarien vähyys nähdään automaattisesti seurauksena pelialan sovinistisuudesta, eikä oteta millään tavalla huomioon kaikkia niitä miljoonaa todennäköisempää syytä, jotka tilanteeseen ovat varmasti vaikuttaneet. Sitten odotetaan (ja ehkä jopa toivotaan) vihamielistä vastareaktiota, vaikka tosiasia on, että valtaosa pelaajakansasta on samaa mieltä: Uskon puhuvani lähes koko poppoon suulla, jos sanon, että olisi erittäin mukava nähdä enemmän naissankareita ja yleensäkin hyvin kirjoitettuja ja merkittävässä roolissa olevia naishahmoja videopeleissä.

Toive ja saavutettava etu ovat siis yhteisiä sukupuoleen katsomatta, mutta tämä vastaus ei kuitenkaan tunnu monille feministeille kelpaavan, vaan provosointia jatketaan kunnes internetin ääriaines saadaan mukaan keskusteluun ja sitten onkin aika taas repiä raflaavia otsikoita. Pohjimmiltaan äärifeminismi siis perustuu poikkeukselliseen ongelmanluontikykyyn ja taitoon provosoida. Jälkimmäinen on tärkeämpi, koska tyhjästäkin nyhjäisty ongelma muuttuu todelliseksi, jos sillä onnistuu nettoamaan tappouhkauksen tai pari.

Tämä on erityisen surullista siksi, että se loppupeleissä vain korostaa kahtiajakoa, halventaa tärkeää aihetta ja ehkä jopa aiheuttaa ongelmia niille, jotka joutuvat oikeasti kamppailemaan sukupuolisyrjinnän kanssa jokapäiväisessä elämässään. Ikävä kyllä feminismikin on eräille bisnes ja ehkä myös siksi rauhaa ja yhteisymmärrystä ei edes haluta, vaan sotaa lietsotaan jokaisen tilaisuuden tullen. Mediakin luonnollisesti ottaa välistä omansa pois uutisoimalla aiheesta aina näkyvästi ja kuuluvasti. Tavallisen mies- tai naispelaajan ei oikein auta muu kuin seurata myrskyä sivusta ja toivoa, ettei se tulisi omaan olohuoneeseen.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus käyttäjältä gurgi

Miehenä en pysty ymmärtämään tätä seksuaalista häirintää kohdanneiden ruikutusta, mitä pahaa siinä on? Itse en panisi pahakseni jos naiset ahdistelisivat useamminkin, eikä vain silloin tällöin baarissa. Vai onko kukaan mies ikinä kohdannut vastakkaiselta sukupuolelta ei toivottua häirintää tai ainakaan niin pahaa että siitä täytyisi jatkuvasti avautua? Epäilen. Nämä ovat näitä mielenkiintoisia eri sukupuolten välisiä eroja.

Paitsi, että miehenä olet useimmiten fyysisesti kykeneväinen lopettamaan epämiellyttävän tilanteen, jos se alkaa edetä ei-toivottuun suunttaan. Kylmä fakta on, että naisilla samanlaista turvaa ei luonnostaan ole.

Siinä sinulle mielenkiintoisia sukupuolten välisiä eroja.

Nostoja