Naiset ja videopelit on ikuisuusaihe, joka lähtökohtaisesti ei kiinnosta minua yhtään. En ole jengipetturi, minua vain on aina kohdeltu rehdisti sekä pelaajana että jonkinlaisena puoliammattilaistoimittajana. Naisnäkökulmaa minulta kysellään aiheeseen jos toiseenkin aina kyllästymiseen saakka erilaisissa medioissa, mutta sellaista ei minulla ole tarjota. Ilmeisesti oletus on, että naisena kokemukseni videopelien parissa on jollakin tapaa erilainen.
Koko gamer girl -kulttuuri on minulle täysin vierasta. En harrasta mitään naisten tuki- tai verkostoryhmiä eikä minun ole koskaan ollut tarpeen ajatella videopelejä tai omaa pelaamistani sukupuoleni kautta. Terminä naispelaaja on oikeastaan aika ahdistava, sillä jo sen olemassaolo luo kahtiajakoa jota niin hartaasti tälläkin hetkellä pelialalla yritetään välttää. En pidä sen käytöstä omalla kohdallani, sillä se aiheuttaa tunteen siitä, että minun tulisi samaistua ryhmään johon en itse koe kuuluvani.
Ihanainen pelialan moniosaaja Sonja Ängeslevä mainitsi ohimennen Helsingin Sanomien haastattelussaan, ettei hän ole kokenut minkäänlaista vihamielisyyttä tai seksististä kohtelua pelaajana tai kehittäjänä. En mitenkään yllättynyt tästä, sillä oma kokemukseni on yhtäläinen. Suomessa videopelien ympärille on saatu hieno kulttuuri, johon olen kokenut olevani aina tervetullut. Sukupuoleni ei ole koskaan ollut erityinen asia, ja ihmettely tulee lähinnä ulkopuolisilta henkilöiltä. Eikä tämä ole minua koskaan haitannut, realistina tiedän ettei ulkoinen olemukseni vihjaa harrastuksistani juuri yhtään.
Mediassa rummutellaan tasaisin väliajoin raflaavin otsikoin huutavia vääryyksiä – vaikkapa sitä miten toimittaja kuvaa kaunista alan ammattilaista kauniiksi. On mielenkiintoista miten vähästä tasa-arvokysymyksiä voidaan tempaista. Ulkonäön kommentoinnin korrektiutta on toki aina hyvä miettiä, mutta asian esille tuominen ei automaattisesti tarkoita minkäänlaista muiden meriittien vähättelyä. Aivan kuten ei tässäkään tilanteessa tapahtunut kyseisen toimittajan osalta. Väitän, että kyseessä on ongelma, joka on suurempi lähinnä muille kuin asianosaisille henkilöille.
Tasa-arvo on asia, jonka kanssa ihmisillä on ikävä kyllä ihan todellisiakin ongelmia ja näihin tulee ehdottomasti puuttua. Olen suoraan sanottuna väsynyt tällä hetkellä jylläävään trendiin huolehtia naisten hyvinvoinnista pelialalla liiankin kanssa. Vaikka taustalla vaikuttaa tärkeä asia, menettää sen käsittely tehoaan kun jokainen väärä sana tai teko laitetaan sukupuoliväännön piikkiin. Tämänkaltainen toiminta jos joku on sitä todellista vähättelyä.
En tiedä miksi tämä asia hiertää minua niin pahasti vastakarvaan. Ehkä se on tunne siitä, miten kärpäsestä tehdään härkänen. On oikeastaan aika paksua käsitellä naisten saamaa väheksyntää jonkun minimaalisen pikkuseikan kautta, ja samalla kalastella lukijoita otsikoilla, jotka käsittelevät naispelaajia tai puolialastomia naishahmoja. Harvoin olen mieltäni oikeasti pahoittanut saamastani kohtelusta, mutta useammin olen puistellut päätäni lukiessani aiheesta.
Olen vakiovieraana eräässä kotimaisessa pelialan podcastissa, jonka tuoreimpaan jaksoon kirjoitin esittelytekstin. Tuli vähän paha mieli, kun muistin maininneeni jotakin komeasta oululaisesta toveristani. Taidankin olla vain kollegani ammattitaitoa väheksyvä sukupuolirasisti.
Jenni Ahlapuro