Viime viikolla käsiteltiin keskinkertaisia seiskan pelejä ja kommenteissa käytiin vilkasta keskustelua muun muassa arvosteluista sekä tiedon keräämisestä ennen ostopäätöksen tekoa. Tällä viikolla haluaisin laajentaa ajattelua myös siihen, mikä oikeastaan on kuluttajan vastuu ja mitä me voimme vaatia pelinkehittäjiltä ja laitevalmistajilta. Videopeliharrastajat ovat asialleen intohimoisen omistautuneita, usein tunnutaankin loukkaantuvan ylitsevuotavissa määrin vääryydeksi mielletyistä asioista. Mielikuvien ja markkinamiesten lupausten varassa pelatessa moni voi unohtaa oman vastuunsa pelejä ja laitteita hankkiessaan.
Otamme kovin odotuksin vastaan tiedon tulevista huippupeleistä. Monesti suhtaudumme tähän eräänlaisena lupauksena, odotamme että tuona tiettynä ajankohtana saamme nauttia tietynlaisesta sisällöstä. Luonnollisesti myös pelistudiot olettavat ja toivovat, että kehitystyö sujuu suunnitellusti jolloin lopputulos on juuri sitä mitä pitääkin. Pelintekijät ovat tilivelvollisia kuluttajien lisäksi myös sijoittajille ja osakkeenomistajille, jolloin taloudelliset realiteetit ja suuret paineet iskevät helposti vastaan. Pelien päivittäminen jälkikäteen ei ole nykypäivänä homma eikä mikään, joten ei se ole ihmekään että vähän rosoisempikin lopputulos löytää tiensä pelikauppojen hyllyille.
Vuoden 2014 aikana on varmasti voitu jo todeta, että me emme halua pelata keskeneräisiä pelejä. Me kuitenkin mahdollistamme tämän ostamalla niitä juuri sellaisina, kuin ne julkaisussa ovat. Me ennakkotilaamme sekä markkinointiosaston että oman itsemme luomien odotusten vallassa nimikkeitä, joista emme välttämättä tiedä oikeasti mitään. Arvosteluita ei aina saa julkaista ennen pelien siirtymistä kauppojen hyllyille, joten mistä kuluttajat voisivat tätä tietoa saadakaan. Kotona ihmetellään kun olo on huijattu, olemmehan juuri ostaneet pelin joka on käytännössä kelvoton.
Ei se minunkaan mielestäni ole oikein myydä keskeneräisiä tuotteita. Harvemmin kuitenkaan teen ostopäätöksiäni minkään hankinnan osalta ilman ennakkotietoja. Koen, että kuluttajana minulla itselläni on velvollisuus ja vastuu siitä miten ja mihin käytän rahani. Jos minä tietoisesti teen päätöksen hankkia tuotteen tai palvelun vastoin mitään tietämystä sen realistisesta toiminnasta, olen minä itse valinnut toimia niin. Ja varmasti olen turhan usein näin tehnytkin.
En halua olla kriittinen keskivertokuluttajaa kohtaan. Päinvastoin toivoisin, että jokainen voisi kehittää medialukutaitoaan ja ymmärrystään nähdä myös markkinointilupausten taakse. Kyky hakea ja löytää tietoa päätöksiensä tueksi säästää loppupeleissä paljolta. Jos suitsutetusta AAA-nimikkeestä ei ole puolueetonta tietoa saatavilla julkaisupäivään mennessä, onko se pakko hankkia juuri sinä päivänä. Emmekö me voi äänestää jaloillamme ja lompakoillamme, ja yksinkertaisesti jättää hyllyyn tuotteet joiden odotetusta toiminnasta ei ole mitään takeita.
Pelaajan päätoimittaja Miika Huttunen pohti samoja teemoja joulukuun numeron pääkirjoituksessa kyseenalaistaen myös sitä, pitääkö meidän hyväksyä viallisten pelien ostaminen. En halua sanoa, että on oikein myydä viallisia pelejä, mutta me voimme silti valita ostammeko me niitä vai emme. Se on meidän vastuumme.
Jenni Ahlapuro