Sunnuntaiblogi: Rakkaudesta videopeleihin

Sunnuntaiblogissa pohditaan elämän yksinkertaisia asioita. Mistä lapsenomainen into kumpuaa ja miksi joissain peleissä on sitä jotakin?

23.8.2015 09:30

Arvostelin aikoinaan Fezin PlayStation 4-version suurella onnella ja autuudella. Pidin pelistä mahdottomasti, ja ajattelin aina jatkavani sen parissa vielä omallakin ajalla. Jostain syystä PlayStation Vitan ristitallennusominaisuus ei toiminut laitteessani, joten pelin suorittaminen jäi lopulta pelkäksi aikeeksi – ennen tätä viikkoa. 

Aloittelin Fezin alusta muutama päivä sitten, ja kuutioita onkin tullut keräiltyä suurella hartaudella ja intensiteetillä kaiken muun kiireen keskellä. Tykkään pelin tunnelmasta, audiovisuaalisesta annista sekä oivaltavista pulmista, jotka rytmittävät vaihtelevalla tasollaan tekemistä hienosti. Pelaan aivan liian vähän pelejä vapaa-ajallani ylipäätään, ja valitettavasti indie-julkaisut tuntuvat kärsivän kohdallani eniten. Fez on kuitenkin tarjonnut mukavaa vastapainoa AAA-pelien täyteiseen kesääni, vaikka pelimekaniikaltaan se ei yhtään kalpene suurempien titteleiden rinnalla. Päinvastoin, se on hieno esimerkki siitä, miten pienellä budjetilla on mahdollista tarjota suuria elämyksiä.

Sulavaa ulkoasua ja kiillotettua lopputulosta enemmän viehätyn pelien takaa löytyvistä ideoista. Koska monet suuren luokan pelit tehdään turvallisesti mahdollisimman monia kiinnostaviksi, tapaavat ne olla usein myös toinen toistensa näköisiä ja oloisia. En käy konsolisotia enkä kaipaa ylivertaista graafista kokemusta, ja siksi huomaankin usein löytäväni mielenkiintoisemmat asiat surullisen kuuluisten seiskan pelien tai indie-nimikkeiden parista. Uudet ideat, tuoreet näkökulmat ja erilaiset innovaatiot toteutuksessa kiinnostavat vaikka lopputulos ei olisikaan poikkeuksellisen onnistunut. Siksi saan suurta riemua siitä, että Fez on nerokas paitsi ajatuksen tasolla, se on sitä myös käytännössä. 

Olen saanut lapsenomaista intoani takaisin etsiessäni ja purkaessani pelin salaisuuksia. Vaikka muutamia jippoja onkin muistin perukoille jäänyt väijymään, on monet pulmat päässeet täysin unohtumaan. Valittu alusta tuo oman säväyksensä kehiin, sillä en ole päässyt omaa Vitaani käyttämään turhan usein. Itseasiassa se on jäänyt niin vähälle käytölle, että kulutin reippaasti aikaa sen paikantamiseksi asunnostamme – käyttämättömät esineet kun tuntuvat aina hukkuvan mitä kummallisempiin paikkoihin. Olen niin koukussa peliin, että kaipaisin sitä myös mobiililaitteilleni jotta voisin kikkailla eriskummallisessa maailmassa myös työmatkoillani. Tämä pelaamisen into on joskus pelitoimittajalla hukassa, sillä työstä kuin työstä muodostuu ajan saatossa arkista ahertamista. Nämä muutamat Fezin parissa vietetyt päivät kuitenkin muistuttavat tehokkaasti siitä miksi rakastan pelejä ja pelaamista niin paljon – sekä työssä että vapaalla. Ovat ne vain niin ihania.

Jenni Ahlapuro

Lisää luettavaa