Sunnuntaiblogi: Viha on internetin syöpä

Me elämme yhteiskunnassa, jossa ihmiset soittelevat aseistautuneita poliiseja toistensa koteihin, uhkailevat, haukkuvat, ahdistelevat ja vihaavat. Se laittaa Sunnuntaiblogistin miettimään.

5.4.2015 09:30

Olen varmaan maailman tylsin henkinen keski-ikäinen, mutta kuluneellakin viikolla olen lähinnä hämmästellyt sitä miten inhottavia ihmiset osaavat toisilleen olla. Verkossahan tämä tuntuu olevan ihan yleinen ja vakiintunut käytäntö – surullista mutta totta. Mediassa kiinnitetään usein huomiota sukupuolitekijöihin, vaikka häirinnästä ja uhkailusta saavat osakseen niin miehet kuin naisetkin. Internet mahdollistaa monia hienoja asioita, mutta me valitsemme hyödyntää sitä myös niin väärin tavoin, että vähemmästäkin alkaa ahdistaa. Haluaisin oikeasti ymmärtää miksi näin on oltava, mutta en vain pysty siihen.

Anonymiteetin suoma suoja madaltaa kynnystä huonoon käytökseen, mutta motivaatio tarttua näppäimistöön lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään. Internetissä lyödään lyötyjä, soimataan poikkeavia näkemyksiä ja vihataan erilaisuutta. Iso osa tästä leimaa myös meille kaikille niin rakasta videopeliharrastusta, ja siihenkin tulisi vain tottua. Ei ole yhden tai kahdenkaan käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun olen kuullut neuvoja aina paksun nahan kasvattamisesta hiljaiseen hyväksyntään saakka. Sen sijaan että me haluaisimme luoda järkevää ja käyttäjäystävällistä ilmapiiriä, tyydymme lähinnä tottumaan vihamielisyyteen. Sellaista se nyt vaan internetissä on, ja muita koottuja selityksiä.

On eri asia sanoa pahasti kuin aiheuttaa toiselle ihmiselle konkreettista haittaa toimillaan. Masinoidut vihakampanjat musertavat kohteensa henkisesti, eikä uhkailujen uhrilleen tuottama pelko ole perusteetonta. Silti internetin ihmelapset haluavat kohdella toisia ihmisiä ikävimmin mahdollisin tavoin, vieden vihailmiöitä äärirajoille. Tekoja oikeutetaan ensisijaisesti kohteen omalla käytöksellä, mikä on aivan sairasta. Keitä me olemme jakamaan tuomioita muille ihmisille? Minua ärsyttää useammankin internet-persoonan olemus, mutta ette te minua näe uhkailemassa kenenkään henkeä tai yleistä turvallisuutta. Ei kukaan ansaitse sitä.

Tarvitaan vain yksi harkitsemattomasti valittu sana, teko tai parhaimmillaan jopa väärinymmärrys, ja kaikki voi muuttua radikaalisti. Joskus jopa ärsyttävä naama riittää, tai väärä sukupuoli. Syyllä ei ole oleellisesti väliä, sillä me ihmiset olemme mestareita perustelemaan itsellemme haluamiamme asioita tai tekoja. Ruudulla näkyvä nimimerkki ei välttämättä tunnu oikealta ihmiseltä, ja ehkä siksi monen on helpompi sanoa ja tehdä ikäviä asioita. Kasvotusten se on hankalaa ja kiusallista, syystäkin. En kuitenkaan pysty suhtautumaan tähän jonain hyväksyttävänä internet-ajan ilmiönä, en vaikka se ei omaa elämääni suoranaisesti koskettaisikaan. 

Jenni Ahlapuro

Lisää luettavaa