Edellisen sukupolven aikaan olin valtaista hamstraaja. Rakastin nimittäin kerätä hyllyyni pelejä metritolkulla. Jopa digitaalisten latausten yleistyessä varastoin ihania muovikoteloita kotiini, sillä halusin syystä tai toisesta saada sen fyysisen muiston omistamistani peleistä. Pääsin tästä jossain määrin yli nykyisen konsolisukupolven ilmaantuessa olohuoneeseeni, mutta halusin pitää vanhat laitteeni pelikunnossa makuuhuoneeni pikkutelkkarin yhteydessä. En ollut valmis päästämään irti, sillä olin vakaasti siinä uskossa että suoritan vielä ne pelaamattomat pelitkin alta pois. Kuinka väärässä olinkaan.
Ensinnäkin, uuden elektroniikan hurmatessa jalkoja altani jäivät vanhat tutut laitteet jo pikkuhiljaa unholaan. Käyttöä niillä olikin ainoastaan ajatuksen tasolla ja pelitkin jäivät hyllyyn pölyyntymään. Kuukausia kestäneen käyttökatkon jälkeen sain vihdoin viime kuussa aikaiseksi pakata poloiset laatikoihinsa odottelemaan auvoisampia retropäiviä. Pääsin jopa ajattelussani niin pitkälle, että aloin kasaamaan mielessäni listaa niistä peleistä, joista voisin hyllyssäni jo luopua. Uuden sukupolven myötä omat peliostokseni ovat lähes poikkeuksetta digitaalista datavirtaa, eikä fyysisiä kappaleita enää juuri kaappiini eksy.
Microsoft muutti kaiken tämän hiljattain. Jatkossa valittuja Xbox 360:sen pelejä on mahdollista pelata myös Xbox Onella joko fyysisen levyn tai digitaalisten latausten turvin. Toki kirjasto on tällä hetkellä hyvin rajattu, mutta sen luvataan laajenevan jatkossa muun muassa pelaajien toiveita huomioiden. Kyseessä on todella mukava ominaisuus, jolla en oikeastaan tee yhtään mitään. En minä niitä vanhoja pelejä aio enkä ehdi pelata – backlogia kasvaa jo nykyisille laitteille enemmän kuin olisi tarpeen. Silti sain itseni kiinni ajattelemasta, että ehkä minä vielä tarvitsen niitä vanhoja suosikkejani. Eihän sitä tiedä josko kohta voisin pelata muutakin kuin Mass Effectiä ja Viva Piñataa! Kaikki on mahdollista!
Ei oikeasti. Microsoft on vihdoin tuonut kehiin ominaisuuden, jonka olisi minun puolestani voinut sisällyttää konsoliin kuin konsoliin heti julkaisussa. Tuolloin olisin varmasti pelannut keskeneräisiä pelejäni ennemmin uusilla laitteilla, sillä onhan se vain inhimillistä että into niiden räpeltämiseen on aivan erilainen. Aikaa on kuitenkin kulunut jo sen verran, ettei tässä vaiheessa oikeasti ole aitoa kiinnostusta palata vanhan sukupolven nimikkeiden pariin. Entistä ehompaan suorituskykyyn ja silmänkarkkiin on ehtinyt tottua jo siinä määrin, että ajan kultaamat muistot ikääntyneistä peleistä osoittautuvat todellisuudessa vähemmän ruusuisiksi. Jääköön sen selvittäminen vain ajatuksen tasolle.
Jenni Ahlapuro