Takaisin Karkandiin
Vihollisen helikopteri on hallinnut taistelukenttää täysin suvereenisti. Taitava lentäjä ampujansa kanssa rääkkää vastapuolen ajoneuvoja ja jalkaväkeä miten haluaa. Vihollinen vyöryy hallintapisteeltä toiselle kopterin ansiosta kuin heittämällä. Yritän monien muiden tavoin ampua sitä alas ilmatorjuntaohjuksella, mutta kokeneella pilotilla on käytössään sekä lukituksen häirintälaite että infrapunasoihtuja. Mahdollisuus osua kohteeseen on pieni.
Kopteri tykittää ohjuksillaan taas yhtä hallintapistettä, jonka luona oleva talo murenee pala palalta. Olen juuri ampunut jälleen yhden ohjuksen turhaan ja lataan uutta penseänä. Sitten tapahtuu jotakin yllättävää: näen kuinka kopteri väistää ohjusta nousemalla hieman ylös, jolloin suoraan sen takaa tullut vihollisen suihkuhävittäjä törmää siihen. Kone räjähtää ja lentää palasina eteenpäin, kopteri alkaa syöksyä kohti maata ja lopulta osuu siihen räjähtäen. Naurahdan tyytyväisenä ääneen. Taivas on ainakin hetkeksi puhdas ja vihollisen jalkaväki lyödään takaisin. Taistelun tempo on kääntynyt ja hallintapiste pysyy omien hallussa.
Kyseessä oli tietenkin yksi Battlefield 3 –sessio ja aito Battlefield-tilanne. Juuri tällaisten tapahtumien vuoksi Lassi Kurkijärvi nimitti alkuperäistä Battlefield 1942 –peliä ensimmäisessä Pelaajan numerossa suureksi sotasirkukseksi. Olen palannut pelin pariin pitkän tauon jälkeen ja olin jo unohtanut, kuinka paljon kaipasin kyseistä sotasirkusta. Kopteritapaus on vain yksi monista yllättävistä tapahtumista, joita olen tauon jälkeen kokenut.
Peliin on myös julkaistu mahdollisuus avata kaikki normaalisti pelaamalla avattava sisältö, eli aseet ja niiden lisäosat – rahalla. Jotkut ovat tästä närkästyneet ja itkeneet EA:n rahanahneuden perään. Bisnes on toki bisnestä, mutta tässä tapauksessa kyseessä on myös palvelu pelaajille. Ne, jotka ovat tahkonneet peliä alusta pitäen ovat jo ajat sitten avanneet kaiken, ja näin saavat pienen, mutta silti tuntuvan eron varusteisiinsa. Uudet pelaajat ovat lähtökohtaisesti niin taitotasoltaan, kuin varusteiltaankin alakynnessä. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni aivan ok, että ne voi avata halutessaan oikealla valuutalla.
Tämä on nimenomaan freemium- tai free-to-play –pelien yksi keskeisistä toimintamalleista: aika on rahaa. Tässäkin tapauksessa se tasoittaa pelaajien eroja vain varusteiden osalta, sillä taitoa ei voi ostaa, se on opittava pelaamalla.
Itse en silti ostoksiin sortunut. Vuosikymmenten roolipelaus ja pelisaavutusten keräily on johtanut pisteeseen, jossa oikeastaan pelissä kuin pelissä on koko ajan kerättävä jotain kokemusta, joka avaa jotain. Jos kaikki on jo avattu, oma peli-intoni syystä tai toisesta laskee tuntuvasti. Jotenkin järkeilen, että pelaamisella on oltava joku muunkin tarkoitus. Vaikka se sitten tarkoittaisikin vain virtuaalisten esineiden tai asioiden haalimista. Metsästäjä-keräilijävietti toimii näemmä vielä 2000-luvullakin…