Tammikuun pääkirjoitus: Pelaamisen arvoinen / Blogit / pelaaja.fi

Tammikuun pääkirjoitus: Pelaamisen arvoinen

4.01.2023 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
2
Tammikuun pääkirjoitus: Pelaamisen arvoinen

Pääkirjoitus on julkaistu Pelaaja-lehden nyt
myynnissä olevassa tammikuun 2023 numerossa 241.

Vuodenvaihde on oiva hetki irrotella ja kokeilla jotakin uutta myös pelien saralla. Ehkäpä nyt olisi aika laajentaa pelitottumuksiaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla pelisarjaa, indiehelmeä tai lajityyppiä, johon ei ole aiemmin syventynyt? Tai ehkäpä niitä niin sanottuja kutosen tai seiskan pelejä, jotka ovat Pelaajan arvosteluasteikolla keskivertoa parempia ja pelaamisen arvoisia kokemuksia?

Huomaan itsekin usein, että varsinkin iän myötä ihminen tarttuu helposti tuttuun ja turvalliseen. Se on ymmärrettävää mutta samalla nurinkurista, sillä pelaajat ja viihteenkuluttajat tavanomaisesti janoavat positiivisia yllätyksiä. Tuttu ja turvallinen takaa yleensä tietynasteisen tyydytyksen, mutta aina ennalta luotujen odotusten puitteissa. Tätä ei toki pidä väheksyä, sillä esimerkiksi onnistunut nostalgia voi olla huomattava ja hyvinkin tärkeä mielihyvän tuottaja. Silti mieluisimmat yllätykset tulevat monesti takavasemmalta, kun sitä vähiten odottaa.

Tammikuun numerosta löytyvä listauksemme kuluneen vuoden parhaista peleistä on hyvä paikka aloittaa oman yllättäjän etsintä. Mukaan mahtui varmoja hittejä ja yllätysnimiä, mutta jokainen listalle päätynyt peli on omalla tavallaan erinomainen. Niiden avulla voi hyvin mielin testata, ovatko oman pelimaun rajat venytettävissä tai jopa rikottavissa.

Yllätyksen ei silti tarvitse olla täydellinen, sillä puutteet ja suoranaiset pettymyksetkin auttavat ymmärtämään omaa pelimakua. Monet omista kestosuosikeistani ovat olleet juuri kutosen tai seiskan pelejä, sillä niissä on usein puutteita paikkaavia kiintoisia ideoita ja omanlaista persoonallisuutta. Vieraat ja ehkäpä vanhat inhokitkin ovat tarjonneet iloisia yllätyksiä, sillä erilaiset lajityypit ovat kehittyneet – ja kehittyvät jatkuvasti – hurjaa vauhtia eteenpäin ja entistä sujuvammiksi. Ehkäpä siis kokeilen tänä vuonna uskaliaammin toisinaan vieroksumiani verkkomoninpelejä.

Kokeilemme uutta ja irrottelevaa myös Pelaaja-lehden tämänkertaisessa sisällössä. Olemme toimituksessa yhtä kiinnostuneita varsinaisten pelien lisäksi tarinoista ja ihmisistä niiden takana, mitä on pyritty heijastelemaan viimeisen puolen vuoden aikana lehden sivuilla. Tammikuu tuntuikin otolliselta hetkeltä nostaa pelintekijä kanteen asti ensimmäistä kertaa lehden historiassa.

Max Paynesta ja Alan Wakesta tutun kotimaisen Remedy Entertainmentin luova johtaja ja kirjoittaja Sami Järvi lukeutuu pelialan kiinnostavimpiin ja tunnistettavimpiin kasvoihin. Useita pelejä parhaillaan työstävällä Remedyllä on edessään kenties tärkeimmät vuotensa, ja siksi olikin kiinnostavaa uppoutua Järven taustoihin ja historiaan poikkeuksellisella ja syväluotaavalla henkilökuvalla. Kun ymmärtää ihmisiä pelien takana, ymmärtää myös, miksi pelit ovat sellaisia kuin ne ovat.

Hyviä lukuhetkiä ja pelirikasta uutta vuotta!

Ville Arvekari,
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Kommentit

Käyttäjän ELTP kuva
ELTP

Kunhan Pelaaja ei yritä väkisin mukautua. Uskollisin lukijakuntanne lienee 25-40-vuotiaita, ja striimejä haikailevat näkevät Twitchistä jo monenlaista. Toki jos kokeilu osoittautuu luontevaksi jatkeeksi, niin sinne vaan paukkuja. Kannattaa kuitenkin muistaa että esimerkisi Youtuben puolella nähty pelaajan oma videotuotanto harvemmin rikkoi edes sadan katselukerran rajaa. Isoin annettava Pelaajalla tuntuu olevankin kirjoituspuolella, ja odotankin mielenkiinnolla tarinoita itse kehittäjistä, kehitystudioista ja miksei myös pelien historiasta - suomalaisesta näkökulmasta.

Käyttäjän Hege kuva
Hege

Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Jokainen peliarvostelu on tosiaan vain yhden henkilön subjektiivinen näkemys siitä, miltä se peli tuntui juuri sillä hetkellä ja sillä aikataululla pelattuna. Se olisi hyvä yrittää muistaa itsekin, kun seurailee uusien pelien arvosteluja.