Games Convention -blogi
Keskiviikko, 21. elokuuta
06:40 – herätys
07:30 – bussilla messuille
Sekaannusta bussikuljetusten kanssa. Hotelli on järjestänyt bussikuljetuksen messuille kello 07:30, mutta saan tiedon, että busseja lähtisi aamupäivän aikana useampiakin. Hotellilla asiasta ei kuitenkaan tiedetä. Myöhemmin selviää, että muut bussit ovat osittain Activisionin järjestämiä, joten hotellin ei pitäisikään tietää niistä. Palailen muina päivinä takaisin hotellille Activisionin bussikuljetuksella, joskaan bussin kylteissä ei lue Activisionia. Lisäksi dösässä kulkee oikeastaan kaikkia muita paitsi Activisionin edustajia. Omituista, mutta pääasia on, että pääsen sillä hotellille ja takaisin.
Menen ensiksi lehdistökeskukseen, jossa näen useita tuttuja. 1up.comilla ja gamespot.comilla on molemmilla paikalla puolisen tusinaa heppua ja kalustoa ihan käsittämättömät määrät.
Messualue on aivan massiivinen. Kaksi halli on omistettu ja rauhoitettu pelialan ammattilaisille. Toisin sanoen median ei tarvitse käydä yleisöalueella haastatteluja ja tuote-esittelyjä varten. Ensimmäisestä hallista viimeiseen käveleminen on arviolta noin kilometrin matka, ellei enemmän.
Aamupäivä menee mainiosti. Saan Nintendon maahantuojan avulla itseni Nintendon bisnesalueelle, jossa pääsen pelaamaan Super Mario Galaxya, Wii Fitiä, Zak and Wikiä ja Mario and Sonic at the Olympicsia. Pakko sanoa, että vaikka pelit ovat hyviä, niin missä ovat yllätykset? Viime vuonna sentään nähtiin Battalion Wars 2 ja Super Mario Strikers Charged. Nintendon panostus GC-messuille on laskussa, vaikka ollaan Nintendon Euroopan-osaston kotimaassa. Missä ovat Miyamoto ja kumppanit?
En joudu juurikaan jonottamaan, joten pelaaminen onnistuu hyvin. Pelaan Galaxyn demon läpi ja olen melko vakuuttunut pelin erinomaisuudesta. Kunhan lopullisen pelin kaikkien planetoidien taso on demon luokkaa.
Wii Fizzle
Wii Fit yllättää siinä mielessä, että minun tekee jopa mieli pelata sitä. Pelailen useita kertoja hauskaa mäkihyppyä, jossa pitää ensin pysytellä kyykyssä ja yrittää säilyttää painopisteensä mahdollisimman keskellä. Näytöllä näkyy risti, jonka keskustassa pitää yrittää pitää punaista palloa, joka kuvaa hyppääjän tasapainoa. Mitä keskemmällä se pysyy, sitä parempi tasapaino ja suurempi vauhti. Hyppyrin nokalla kirjaimellisesti hypätään ja sitten tasapainotellaan taas ja laskeudutaan. Tämä Wii Fit -peli on todella addiktiivinen. Teen aamupäivän ennätyksen yhteistuloksella 236 metriä (kaksi hyppyä).
Pallonpuskupeli on huomattavasti tylsempi, mutta mäkihyppy oli täyttä rautaa. Olen ihan hiessä.
Yhdessä vaiheessa amerikkalainen Nintendon edustaja vaatii nähdä valokuvia, jotka minusta otettiin pelaamassa Wii Fitiä. Kaveri on paniikissa, koska pelkää, että Wii Fit -lauta näkyy kuvissa harmaalla matolla! Luitte oikein… Nintendon yleisöalueella Wii Fit -lautoja sai kuvata vapaasti, joten pidän asiaa aika huvittavana. Tämä on tosin hyvin nintendomaista pikkutarkkuutta. Kaveri on todennäköisesti Nintendo of American tai Saksan Nintendon testiosastolta, josta yleensä lähetetään henkilöstöä tällaisiin tapahtumiin. He lievästi sanottuna jännittävät, mutta toisaalta noudattavat tarkasti heille annettuja ohjeita ja tekevät vain työtään. Näytän kännykällä napatut kuvat ja homma on ok. En olisi näin kärsimätön, ellen olisi jo nyt väsynyt.
Wii Fit -lauta näyttää halvalta muovikasalta, mutta se tuntuu jykevältä. Seistessäni laudan päällä se tuntuu kestävältä ja laadukkaalta. Se reagoi yllättävän tarkasti liikkeisiini. Homma toimii paljon paremmin kuin odotin.
Teen hetken töitä Nintendon ständin uumenissa. Messujen langaton lähiverkko yltää melkein kaikkialle, joten raahaan joka päivä läppäriä mukanani ja hyödynnän luppoajan töiden tekemiseen ja netissä kruisailuun. Macini akku kestää varsin hyvin, mutta lehdistökeskuksessa tungen sen aina verkkovirtaan kiinni, jotta saan akun iskuun.
Hei me rokataan
Päivän parasta settiä taitaa olla Rock Band -bussissa hengaileminen ja pelin pelaaminen. Rock Band on mielettömän siisti. Toki varmasti siksi, että soitamme koko ajan bändinä neljän hengen voimin. Yksin se olisi vähemmän siistiä. Saan vielä asiat hoidettua niin, että saan haastatella Harmonixin perustajaa Alexia lähemmäs tunnin ajan. Harvinaista herkkua. Istumme bussin toisessa kerroksessa suljetulla alueella ja puhumme pitkän tovin.
Tiltin Juuso veivaa liekeissä Rock Bandia. Rokkarijätkänä hän on täysin myyty pelin suhteen.
Myöhemmin kärvistelen pitkään Vivendi/Sierran ständin uumenissa. Puhelin käy kuumana, koska joudun siirtämään tapaamista pelistä x, koska pelin kanssa tai sen paljastamisen kanssa on vielä ”ongelmia”. Kyseessä on se peli, josta kerroin aikaisemmassa Sierra Gamers Weekiin keskittyneessä blogissa.
Ruokavalioni messuilla ja koko keikan aikana koostuu lähes yksinomaan bratwursteista, koska niitä on tarjolla melkein jokaisen kustantajan bisnestiloissa. Ja perunasalaattia. Sämpylöitä en viitsi ottaa käsiini, koska olen kosketellut ties mitä. Makkarasetti alkaa kyllä jo todella riittää parin päivän jälkeen.
Nestettä kuluu litroittain, sillä halleissa on todella kuuma ja hiki virtaa.
Call of Duty 4 -tapahtuma
Illan päätteeksi on Call of Duty 4 -tapahtuma, jonka olisin jättänyt väliin, jos olisin tiennyt, miten nihkeä tilaisuus olikaan kyseessä.
Tapahtumapaikka on noin 700 metrin päässä messuhalleista, mutta joudumme odottamaan Hummer-kuljetusta bilepaikalle. Hummereita ei ole kuin viisi ja jokaiseen mahtuu neljä matkustajaa. Odottelen yli tunnin, kunnes pääsen viimeisten joukossa kyytiin. En kehdannut kiilata, vaikka minulle tehtiin niin jatkuvasti. En uskalla. Porukkaa valuu jo takaisin, kun pääsen lähtemään bileisiin.
Tapahtuma oli siis kivenheiton päässä. Olisimme voineet kävellä sinne, jos olisimme tienneet, kuinka lähellä bileet olivat. Bileet ovat järjestetty hylätyssä talossa, jonka pihalla on valtava miehistönkuljetusvaunu ja ämyreistä kuuluu kaikenlaista armeijaläppää.
Demopisteitä oli aivan liian vähän ja ruoka koostuu pelkistä snäkseistä. Onneksi söin Sonyn lehdistötilaisuudessa. Pian iso määrä ihmisiä odottaa catering-oven ulkopuolella ja kaappaa kaiken ruoan, ennen kuin tarjoilija ehtii kävellä kahta metriä. Sisällä on aivan liian kuuma ja ahdasta… Tätäkö venattiin tunti? Pelaan Call of Duty 4:n demon läpi, juttelen hetken Infinity Wardin perustajan Grant Collierin kanssa ja lähden sitten todella penseänä paluumatkalle. Bussikuljetukseni on jo mennyt, joten tyytyminen on 50 euron taksiin.
Saavun hotellille 23:00 ja ryhdyn saman tien töihin. Koska wlan ei yllä hotellihuoneeseeni, teen päivityksiä ja nettiä vaativia hommia käytävällä hissien edessä, jossa signaali on parhaimmillaan. Käytävällä ei ole erityisen mukava työskennellä, minkä lisäksi sohva on röökipaikan vieressä…
Torstai, 22. elokuuta
06:50 – herätys
Ensimmäinen tapaaminen on aamuyhdeksältä Rockstarilla. Tsekkaan Midnight Club: Los Angelesin.
En enää oikein muista, mitä muuta torstaina tapahtui. Jokaisena messupäivänä sahaan edestakaisin kahden bisneshallin ja lehdistökeskuksen välillä. Jälkimmäisessä tankkaan kahvia ja istun läppärin kanssa hetkeksi alas. Katson sähköpostit, tsekkaan pelaajalehti.comin ja juttelen kollegoiden kanssa, jos ehdin. Toivottavasti laihdun edes kilon kaiken tämän ravaamisen jälkeen, mutta todennäköisesti makkarat ja Cola tekevät tehtävänsä.
Kävin katsomassa presentaatiota pelistä, jonka kanssa oli eilen säätöä. Nyt pelintekijä on paikalla puhumassa pelistään. Saamme julkaista pelistä vasta infoa marraskuussa, eli enempää en voi sanoa.
Käyn pelaamassa Turokia, joka vaikuttaa ihan pätevältä fps-peliltä, mutta kun rima on genressä niin korkealla, saa nähdä riittäkö se. Tekijäporukassa on paljon jengiä Def Jam -peleistä.
2K Gamesin uumenissa perehdyn Gearboxin Borderlandiin, joka herättää kiinnostukseni. Peli sekoittaa scifiä, Indiana Jonesia ja Mad Maxia. Yhdistelmä ei voi olla huono. Vaikuttava peli taitaa saada ääneni messujen parhaaksi peliksi tai ainakin parhaaksi yllätykseksi. Pelin pääsuunnittelija on kiskonut housunsa melkein rintaansa asti.
Activisionin porukkaa asuu samassa hotellissa kuin minä. Kaikki vihaavat hotellia, etenkin amerikkalaiset, joille perusautobaana-hotlan tarjonta on melkoinen shokki. Samassa hotellissa majailee myös muutamia Infinity Wardin jäseniä, joiden kanssa juttua löytyy, kun tulen baariin yhdelle yömyssylle. Söin illallisen hotellissa. Lohipasta oli hädin tuskin syötävää. Täältä pitää päästä pois.
Tekee niin mieli nukkua. Huoneessa on ihan törkeän kuuma, eikä ilmastointia ole. Keskityn kirjoittamaan aina 00:30 asti, kunnes en jaksa enää. Pakko nukkua.
Perjantai, 23. elokuuta
07:15 – herätys.
Nyt alkaa jo tuntua kropassa. Väsyttää. Taistelen itseni ylös, suihkuun (ei lämmintä vettä tänä aamuna, voi prkl!), aamiaiselle ja sitten bussilla messuille. Melkein nukahdan bussissa ja kun pääsen messukeskukseen, vedän kaksi kuppia kahvia ja yritän pitää itseni hereillä.
Minulla on puoli tuntia aikaa ennen ensimmäistä tapaamistani, joten kirjoitan uuden pääkirjoitukseni loppuun ja pistän Call of Duty 4 -uutisen saitille, mihin en enää edellisenä yönä pystynyt. Kirjoitan myös Kuusi peliä/1000 sanaa -osion lehteen.
Aloitin päivän tsekkaamalla Segan ja Bizarre Creationsin The Clubin, joka alkaa jopa kiinnostaa. Olin pelin suhteen melko skeptinen nähdessäni sen ensimmäistä kertaa viime vuoden E3-messuilla. Supernopea, lyhyistä kentistä koostuva ”suoritusräiskintäpeli” ei kuulostanut hyvältä, mutta nyt lähes valmista peliä katsellessani olen paljon vakuuttuneempi. Kahdeksan pelihahmoa näyttävät kaikki siisteiltä. Ne pyörittävät hyvin perinteisiä pelihahmokliseitä, mutta hahmosuunnittelu vaikuttaa onnistuneelta. Voisin tosin lyödä vetoa, että tämäkin peli siirtyy vuodelle 2008. Peli näyttää todella valmiilta, mutta jos se ilmestyisi tänä vuonna, julkaisuajankohta olisi jo kerrottu.
Sega jakaa kauppiaille hienoja Sega-laukkuja. En hyvästä yrityksestä huolimatta saa sellaista itselleni, mutta saan sentään Segan t-paidan.
Muutama tapaamiseni tänään jää tekemättä, koska haastateltavat eivät enää ole messuilla. Tiedonkulku on taas pettänyt jossakin. Käytän luppoajan hyväksi ja otan valokuvia messuista. Käyn myös juttelemassa tovin 2K:n ständin uumenissa Visual Conceptsilla olevan tuttavani Anthonyn kanssa ja teen hetken töitä takahuoneessa, koska siellä on todella mukavia sohvia. Näen myös pari tuttua Rockstarilta ja puhumme messuilla esitellyistä peleistä.
Näen myös Kazunori Yamauchin ja tuottaja/tulkki Tsubasan. Juttelemme tovin, koska emme haastattelun aikana ehtineet juurikaan puhumaan. Kazunori fiilistelee, että edessä on messujen viimeinen tapaaminen. Puhumme lisää Gran Turismon PSP-versiosta ja Tokyo Game Show’sta, mutta ei näistä sen enempää.
Saan tänään huonoja uutisia. Se jotenkin kuvastaa tätä kevättäni ja kesää. Aina on jotain. Olen ainakin oppinut sen, että kun hommat menevät hyvin, sitä pitää osata arvostaa joka hetki. Joko tulee huonoja uutisia töistä, omaan elämään liittyen tai jostakin muualta. Täydellistä aaltoliikettä koko vuosi. No, ei voi mitään. Kaiken lisäksi faija soittaa illempana ja kertoo, että hänen autonsa etulasi on murskana, koska Unkarissa vallinnut myrskyinen sää lennätti puun oksan ikkunan läpi ja peltiäkin taisi rytistyä. Vain pari viikkoa sitten kyseinen auto saatiin kuosiin sen jälkeen, kun olin kesäkuun alussa peruuttanut sen tolppaan. Faija on lomalla, joten myrsky olisi voinut jättää tämän keissin väliin.
DMX on näköjään taas peruuttanut suomenkeikkansa. Mikä yllätys.
Törmään päivän lopussa päähallissa Konamin Akiin ja Keniin, joiden kanssa vaihdan pari sanaa PESistä ja MGS4:stä. PES2008 on jo matkalla masterointiin eli peli ehtii varmasti kauppoihin lokakuun alussa. Aki sanoo, että näytän vähän siltä, että olen saanut lisää painoa ja olen väsyneen näköinen. Onhan sen totta, olen levinnyt. En sano hänelle mitään hänen ”muodikkaista” laseistaan. Totean, että täytin 30 tänä vuonna ja Aki nauraa. Ken hiljentää meidät molemmat toteamalla, että hän on kohta 40:n kerhossa. Jatkamme kukin matkaamme. Kävisin hotellin salilla, mutta missä vaiheessa?
Kirjoitan tätä bussissa, jossa on sairaan kuuma, sillä aurinko paahtaa täysillä. Ja nyt se lähtee!
Hotellilla juoksen viereiseen ostariin ja paikalliseen Döner Kebabiin. Hotellin safkoja ei voi enää vetää ja kebab irtoaa 4,50 eurolla. Vedän setin ja tuumin isoja paloja nieleskellessäni, että tämä setti tulee taatusti nopeasti ulos. Ihan hyvältä kuitenkin maistuu. Myyjäduo ei osaa englantia ja oma saksani on nicht gut. Pärjäämme jotenkin ja he kutsuvat minua amigoksi. Selvä.
Palaan hotellille ja menen käytävälle kirjoittamaan. Käyn aulassa ostamassa lisää internet-aikaa ja kuulen, että Infinity Wardin porukka on saanut tarpeekseen. He ovat saaneet huoneet keskustan hotellista ja siirtyvät sinne.
22:36. Nyt on patterit loppu. Käyn suihkussa ja jatkan hetken blogin kirjoittamista, mutta sitten en enää jaksa, vaan menen nukkumaan.
Lauantai, 24. elokuuta
07:45 – herätys
Tuntuu vähän paremmalta, kun olen saanut nukuttua hieman pidempään.
Bussimatka taittuu hitaasti, koska matkan varrella on neljän auton ketjukolari. Näen messuhallin noin kilometrin päässä, mutta matka sinne kestää yli tunnin. Päivä alkaa äärimmäisen turhauttavasti.
Ensimmäinen peli, johon pääsen käsiksi, on Killzone 2. Esittelyssä ei ole kuin minä, joten saan pelata demoa reilusti vapaassa ilmapiirissä ja heitellä kysymyksiä Guerrillalle. Olen katsonut pelin trailerit moneen otteeseen, mutta kun pääsen itse pelaamaan ja näen pelin liikkeessä, niin se on silti eri juttu.
Audiovisuaalisesti peli on huippuluokkaa. 7.1-äänimaailma jytisi kunnolla ja pelaamisessa on hyvä fiilis. Aseet tuntuvat messeviltä ja ampumisessa on munaa. Fyysisyys on tuotu tosi hyvin peliin. Meininki tuntuu miehekkäämmältä kuin Call of Duty 4:ssä, vaikka molemmissa painotetaan samaa Hollywood-realismia.
Käyn vielä pelaamassa lisää Rock Bandia. Soitan rumpuja Stone Temple Pilotsin Vasoline-biisin esityksessämme ja veivaamme vielä jonkun Rushin biisin. Huomaan paukuttavani rumpuja melko kovaa, mutta hyvin ne kestävät. En saa jalkaani lepäämään bassopedaalin päällä, vaan pidän sitä jännittyneenä pedaalin yllä, joten jalka väsyy nopeasti. Helvetin siistiä kuitenkin.
Teen taas tunnin hommia 2K:n bisnesständin uumenissa. Saan vielä laukun täyteen t-paitoja ja BioShockin pc- ja Xbox 360 -versiot, mutta huomaan vasta hotellilla, että nehän ovat saksankielisiä. Näen täällä monia tuttuja ja vakionaaman eli Karlin. 2K:n karvainen saksalaisvahvistus on legenda. Miehen viinansietokyky on huikea ja hänestä liikkuu jos jonkinlaista legendaa. Hieno tyyppi. Karl bailaa rankasti, mutta on aina iskussa messuilla ja heti aamulla kehissä.
Käyn tsekkaamassa Ratchet and Clank: Tools of Destructionia ja tapaan Insomniacin Ryanin, joka lensi eilen illalla paikalle ja häipyy jo tänään New Yorkiin jatkamaan pelin promoamista. Meidän piti käydä keitolla perjantaina, mutta aika hiljaista oli. Ehdin katsella 15 minuutin presentaation ja vaihtaa Ryanin kanssa pari sanaa ja sitten pitikin lähteä. Ryan demoaa tauotta iltakuuteen asti, jolloin hän häipyy lentokentälle. Tämä on messujen ärsyttävä piirre: sitä tapaa valtavasti tuttuja, mutta kenelläkään ei ole aikaa istua edes hetkeksi alas. Töissähän täällä ollaan, mutta silti. Valittelemme Ryanin kanssa tilannetta, ja matka jatkuu.
Teen pari tuntia hommia ennen bussikuljetuksen lähtöä. Pakko käydä mäkkärissä, koska saksalaisruoka ei iske. Blogia iskuun, Pelaajan Games Convention -matskut kuosiin, kamat laukkuun ja lepoa.
Koska olen ollut poissa toimistolta käytännössä kaksi viikkoa, syyskuun Pelaaja (jonka kannen sain tänään Lasselta, it kicks ass!) on hieman vaiheessa. Otto ja Lasse tulevat sunnuntaina töihin viemään lehden loppuun.
Loistavaa… Netti toimii, mutta jostakin syystä en saa siirrettyä kuvia blogia varten. Aargh. Meseen ja Ossilta apua. Heitän kuvat hänelle sähköpostissa ja hän lisää ne blogiin, joten suurkiitos Ossille. Aina tulee mutkia matkaan.
Tuskin maltan odottaa, että pääsen kotiin. Huomenna matkaan aamulla junalla Berliiniin ja sieltä takaisin lennolla Helsinkiin.
Se huone…
Sunnuntai, 26. elokuuta
Jatketaan sittenkin. Lähden Leipzigista junalla Berliiniin, josta nappaan bussin lentokentälle. Täällä saan odotella noin kuusi tuntia, mutta saan sentään tehtyä sen loungessa, jossa voi olla rauhassa ja tehdä töitä. Olen aikaisemmin kirjoittanut, kuinka lentokentillä tapaa usein tuttuja, ja niin tapahtuu nytkin. Törmään Ryaniin ja kolmeen muuhun Sonyn edustajaan loungessa, joten ehdimme sittenkin jutella puolisen tuntia rauhassa Ryanin kanssa.
Aina on jotain ongelmaa. Loungen langaton netti ei toimi, mutta työntekoalueella pääsee kaapelin kautta nettiin. Valitettavasti auringonvalo paistaa valtavien ikkunoiden läpi suoraan näytölleni, joten näen hädin tuskin mitä kirjoitan.