11.7
Olen tätä kirjoittaessani noin 11:sta kilometrin korkeudessa British Airwaysin lennolla San Franciscoon. Työstämme Lassin kanssa Pelaajaan syväluotaavaa raporttia Electronic Artsista. Olen vierailemassa torstaina EA:n pelien esittelytilaisuudessa, joka keskittyy kustantajan loppuvuoden tarjontaan.
Samalla käyn haastattelemassa juttuamme varten useita EA:n edustajia. Haastattelujen järjestäminen ei ole yksinkertaista puuhaa ison yrityksen kanssa. Pitää kertoa kuka haastattelee, miksi, mitä kysytään ja niin edelleen. Pelaaja kuitenkin tunnetaan ja se helpottaa pyyntöjen toteuttamista.
EA Showcase 06 -tilaisuudesta olen kovasti innoissani. Toisaalta olen lähes aina lapsellisen inostunut peleistä vieläkin ja etenkin tapahtumista, joissa pääsee ensimmäistä kertaa käsiksi uusiin peleihin. Olen 10 vuoden aikana ehtinyt olla monissa niissä mukana: osa on ollut hienoja, osa surkeita, mutta mitä niistä saa irti, on aina itsestä kiinni.
Torstaina pelattavissa on sellainen peli kuin Need for Speed Carbon PlayStation 3:lla ja Wiillä. Ehdottomasti kaksi mielenkiintoisinta versiota kyseisestä pelistä. Kaikenlaista muutakin mukavaa on luvassa, joista kerrotaan elokuun Pelaajassa, mutta myös pelaajalehti.comissa tällä viikolla.
Nyt kun läppärin akussa on vielä virtaa, taidankin kirjoittaa Miami Vice: The Gamen arvostelun.
…eipä siitä mitään tule, koska edessä istuva henkilö vääntää tuolinsa niin paljon taaksepäin kuin se vain on mahdollista, joten hänen tuolinsa selkämys on lähes kiinni naamassani seuraavat 10 tuntia. Ah, lentämisen iloja 🙂
Niinpä minulle ei jää tilaa käyttää läppäriä…pyydän miestä ystävällisesti siirtämään tuolinsa selkänojaa eteenpäin, mutta tämä toteaa pahoitellen, että hänen edessään oleva henkilö on säätänyt tuolinsa samalla tavalla ja siksi hänenkin on tehtävä niin. Selvä. Läppäriä ei sitten pahemmin lennolla käytetty. Perkele.
Kulutan aikaani New Super Mario Brosin ja Phoenix Wrightin (kakkoskeissi on jo aika vaikea!) parissa ja lehtien lukemiseen. Katson koneessa Bruce Willisin 16 Blocks -leffan, joka on ihan pätevä. Todella hyytyneen näköinen, vanha Bruce suojelee Mos Defin näyttelemää todistajaa, jota yrittävät tappaa Willisin oman kyttäpiirin likaisia puuhia harrastavat etsivät. Brucella on 16 korttelia kuljettavana poliisilaitokselta oikeussaliin. Willis on kyllä suvereeni näissä dena-etsivärooleissa. Miehen meininki The Last Boy Scout leffassa on ihan legendaarista…”one of them plastic keys huh?”.
Sitten katson aivan hirvittävän amerikkalaisen jalkapalloleffan She’s The Man. Aika hissuu. Voi jestas sentään. Amanda Bynesin näyttelemä Viola-mimmi haluaa pelata futista yliopiston miestenjoukkueessa, joten hän muuntautuu mieheksi leikkaamalla hiuksensa ja lisäämällä pulisongit…ja näyttää silti täysin tytöltä ja noin 14-vuotiaalta. Silti kaikki luulevat häntä kundiksi, koska hän heittää ns. äijäläppää ja iskee mimmejä. Ei tässä homassa ole minäänlaista uskottavuutta. Huoh. This movie is what in the US they call ”sucks ass”. Leffan futisosuudet ovat pateettisia… yksikään pääosanäyttelijöistä ei osaa pelata futista ja se pistää todella pahasti silmään. Ohjaaja on varmasti amerikkalainen, kuten koko tuotantoryhmä. Vinnie Jones on eksynyt mukaan, selvästi rahan perässä ja voin vain kuvitella hänen huvittuneita ilmeitään leffan futisosuuksia kuvattaessa. Leffan päättävässä matsissa Viola ampuu rankkarin, jonka veska torjuu, mutta kimpoavan pallon puskee takaisin Violan joukkueen pelaaja, josta Viola vetää megasaksarin maaliin…joopa joo. Matsin aikankin pistetään sellaisia harhautuksia että Zizoukin kalpenisi. Ei futis ole tuollaista. Ja jengi katsoo koko ajan palloon liikkuessaan, ei ympärilleen.
Todella huvittavaa väärällä tavalla. Otetaas täs pari Keijo Ruusperia kipua hellittämään.
Perillä
Selviän uupuneena hotellille, joka sijaitsee moottoritien vieressä. Nappaan purtavaa ja saan soiton ystävältäni Dougilta IGN:ltä, joka kertoo, että illalla järjestetään Xbox Live Arcade -bileet. Koska minun on on totuttava aikaeroon ja siksi pysyteltävä hereillä myöhään, päätän käydä tilaisuudessa.
Sitä ennen käyn IGN:n uudessa toimistossa. Tutustun siellä IGN:llä urheilupeleistä kirjoittavaan hauskaan heppuun nimeltä Jon Miller. Jauhamme hänen kanssaan futiksesta ja jatkamme Xbox Live Arcade -tilaisuudessa keskutelua. Entinen EGM-toimittaja Kathleen on hänkin paikalla aiheuttaa shokin…hänen mahastaan kasvaa PIENI KOIRA! Yikes! Ah, mutta se onkin vain koiranpentu, joka on jemmassa hänen takkinsa sisällä. Tilaisuus on hauska ja pienimuotoinen. Tutustun viimeinkin Major Nelsoniin.
Enpäs olen aiemmin nähnyt tuollaista piiss(k)iä…
22:00 olen jo valmis nukkumaan hotellilla.
12.7
Herään 06:00 ja alan tekemään töitä. Hommat eivät lopu, kun olen toimistolta poissa, mutta itse asiassa pidän työn tekemistä tien päällä. Siinä on jotakin romanttista tehdä hommia hotellihuoneessa ja tunnun olevan tehokkaampi reissussa, kuin toimistolla. Emaileja riittää. Kirjoitan yhtä haastattelua varten kysymyksiä ja teen taustatyötä sitä varten, sekä päivitän saitille uutisen Xbox Live Arcadesta.
Vedän jenkkiaamiaisen 08:00 pintaan ja muistelen kaiholla Lassin ja Jannen kanssa E3:sten aikana syömiämme aamiaisia. Mieleeni tulee Simpsons-jakso, jossa Homer kiskoo useita eri chipsejä suuhunsa dipin kera, kunnes sydän meinaa pysähtyä rasvan määrän takia…Homer kiskoo vähän Duff-olutta ja sydän alkaa taas toimimaan.
Sitten teen vielä pari tuntia tutkimustyötä netissä lähipäivien haastatteluja varten, jotta kaikki menisi nappiin.
Pitääkin tässä mainita, että otin taksin haastattelupaikalle ja katselin kuskin ensiksi olevan keski-ikäinen blondi nainen. Kun istun auton sisään ja matka taittuu alan tulla toisiin aatoksiin. Onpas Isot kädet…hmm, ja äänikin on vähän möreä…hm, ei voi olla…muodotkin on kohdallaan…hm, mutta nuo kasvot…joo, onko tuo peruukki…Motherfucker! Sehän naiseksi pukeutunut vanhempi mies. En kehtaa sanoa hänelle, että et näytä lainkaan hullummalta, vaikka olet ilmiselvästi mies. Erm.
Perjantai-aamuna ilmestyvät pelaajalehti.comiin ekat raportit Electronic Artsin syksyn peleistä.