Toimituksen kuulumiset: Millä on kahdeksan lonkeroa ja elää meressä?

Toimituksen kesäblogissa Huttunen... No, lukekaa ihan itse.

14.8.2015 11:32

Vieläkö muistatte Pelaajan toimituksen blogin huippuvuodet? Tämän kesän projekti Pelaajalehti.comissa on elvyttää vanha perinne koko köörin voimin: luvassa on enemmän tai vähemmän laadukasta tekstiä kultakin jäseneltä vuoroviikoin mitä moninaisemmista aiheista.

Jotkut saattavat tietääkin, kuinka paljon inhoan kaikkia tukirangattomia elämänmuotoja. Ulkoinen tukiranka, kuten hyönteisillä on, tai sisäinen kuten nisäkkäillä, ovat ok, mutta kaikki muu aiheuttaa minussa välittömästi inhoreaktion – yök. Tämä tarkoittaa pitkälti kaikkea kuvottavaa, mitä merestä löytyy ja mikä jostain syystä tuntuu päätyvän aina japanilaiseen keittiöön.

Yksi tukirangaton merenelävä tekee kuitenkin poikkeuksen ja se on mustekala. Ne ovat poikkeuksellisen kiehtovia ja sympaattisia eläimiä, vaikka nilviäisiä ovatkin. Tällä voi tosin olla jotain tekemistä H.P. Lovecraftin ja tämän Cthulhu-tarinoiden kanssa. Se, miksi Cthulhu herättää minussa sympatioita, onkin sitten oma kysymyksensä psykiatreille ja muille mielenterveyden asiantuntijoille…

Mutta puhutaanpa hieman lisää mustekaloista, noista huikeista lonkeroniekoista. Ensinnäkin ne ovat poikkeuksellisen älykkäitä olentoja. Mustekaloja on vaikea pitää lemmikkeinä tai eläintarhoissa, sillä ne löytävät aina pakotien mistä tahansa akvaariosta. Tässä auttaa se, että niiden kehon ainoa ei-pehmeä osa on niiden suu, joka muodostuu kahdesta linnunnokkaa muistuttavasta kitiinileuasta. Niinpä ne voivat puristaa itsensä läpi naurettavankin pienistä koloista. Pakenemisessa auttaa myös niiden kyky oppia ja ratkoa ongelmia. Mustekalat eivät syyttä ole pisimmälle kehittyneitä selkärangattomia. Niiden tiedetään jopa kiivenneen kalastusalusten kansille availemaan laatikoita päästäkseen käsiksi rapulounaaseen.

Kehittyneisyydestä kertoo myös ihmisen kaltainen suljettu verenkierto, jossa veri palaa aina suonia pitkin sydämeen eikä päädy muiden nilviäisten tavoin kudoksiin. Mustiksilla on myös kolme sydäntä: yksi pääsydän ja kaksi apusydäntä kiduksia varten. Monet ovat myös saattaneet jo koulussa oppia, että mustekalojen silmät ovat poikkeuksellisen kehittyneet. Niiden silmät muistuttavat toiminnaltaan paljon enemmän selkärankaisten silmiä, kuin nilviäisten vastaavia. Mustekaloilla onkin poikkeuksellisen terävä näkö.

Mielenkiintoisia ovat myös mustekalan kahdeksan lonkeroa. Kehittyneen hermoston vuoksi ne toimivat osin itsenäisesti, eivätkä suoraan aivojen komentojen mukaan. Lonkeroiden imukupeissa on myös makureseptoreita, joiden avulla ne voivat maistaa mitä koskevat. Lihaksikkaat lonkerot ovat niiden pääasiallinen keino liikkua ja metsästää ja mustekalat osaavat käyttää myös työkaluja, kuten kiviä, simpukoiden avaamiseen.

Mustekalojen kyky ruiskuttaa vihollisia harhauttava väripilvi on antanut niille niiden suomenkielisen nimen, mutta se ei ole niiden ainoa tapa välttää saalistajia. Kaikki mustekalat omaavat erityiset värisolut, joiden avulla ne voivat muuttaa väritystään erittäin nopeasti, aivan kuten kameleontit maan pinnalla. Tämä lisäksi ne voivat liikkua hetkellisesti hämmästyttävän nopeasti reaktiovoimalla. Niiden kidukset sisältävä vaippaontelo sisältää myös kaksi lihaksikasta suppiloa, joista se voi puristaa vettä ulos ja liikkua nopeasti tästä aiheutuvan vesisuihkun avulla. Tämä kuluttaa kuitenkin paljon energiaa, joten mustekala käyttää sitä lähinnä pakenemiseen.

Tässä vaiheessa joku lukija voi jo viimeistään ihmetellä, että mitä hittoa minä juuri luin – mitä tekemistä tällä on pelien tai Pelaajan toimituksen kanssa? Eipä juuri mitään, mutta minä olen sen verran tylsä ja mielikuvitukseton mies, että muutakaan sanottavaa ei tähän hätään irronnut. Mustekalat ovat minua huomattavasti mielenkiintoisempia otuksia.

Miika Huttunen

Lisää luettavaa