Toimituksen kuulumiset: Mitä nyt taas, Metal Gear…?

Toimituksen kesäblogissa Arvekari höpisee tyhjänpäiväisiä suosikkiaiheestaan, Metal Gearista. Here we go again...

11.7.2015 10:12

Vieläkö muistatte Pelaajan toimituksen blogin huippuvuodet? Tämän kesän projekti Pelaajalehti.comissa on elvyttää vanha perinne koko köörin voimin: luvassa on enemmän tai vähemmän laadukasta tekstiä kultakin jäseneltä vuoroviikoin mitä moninaisemmista aiheista.

Koska toimituksessa on kesäviikkoina melko hiljaista, ja kotioloissakin haistelen taloyhtiöni julkisivuremontin myötä lähinnä kotipihan uutta asfalttipintaa, ajattelin höpötellä teille herrastamme Metal Gearista.

Muistan elävästi ne kaksi kertaa, kun olen henkilökohtaisesti tavannut Hideo Kojiman. Ensimmäinen oli E3 2012 -messuilla, joilla mies sattui kävelemään vastaan juuri kun satuimme tekemään Valtterin kanssa videoita Konamin messualueella. Perisuomalaiseen tapaan ajattelin antaa rennosti messuvilinässä harhailevan miehen mennä omia menojaan, mutta Valtteri lopulta sai käännytettyä pääni. Pyrin Pelaajaa edustaessani pitämään sisäisen fanipoikani aisoissa ja käyttäymään parhaani mukaan ammattimaisesti, mutta sallin tämän pienen hetken itselleni sillä verukkeella, ettei kyseessä ollut virallinen haastattelutapaaminen vaan onnekas sattuma messualueella.

Päädyin ääni ja kädet täristen pyytämään nimikirjoitusta Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriotsin Japani-version kanteen, jonka olin napannut kaiken varalta mukaan messuille. Olin siis valmistautunut mahdollisuuteen, mutta tilaisuuden tullen meinasin jänistää. Kojima ei sanonut sanaakaan, nosti hymyillen kulmakarvojaan ja kaivoi avustajansa kassista tussin, jolla hän raapusti nimensä kantta komistaneen Old Snaken kupeeseen. Matkassa keikkuneelle Capcom-kynälleni mies pudisteli leikkisästi päätään tavaramerkkivirne kasvoillaan.

Toinen kerta oli tasan vuotta myöhemmin, E3-messuilla sekin. Tapaaminen oli tällä kertaa virallisempi haastattelutilanne, joten fanipoikailut jäivät sikseen. Paikalla oli jokunen muukin eurooppalainen pelitoimittaja, ja Kojima oli ensimmäistä kertaa puhumassa kunnolla Microsoftin lehdistötilaisuudessa jo esittelemästään Metal Gear Solid V: The Phantom Painista.

Tilanne itsessään oli hieman turhauttava, kuten ryhmähaastatteluissa aina. Niissä keskustelua ei voi ohjata haluamaansa suuntaan yhtä helposti, kun muilla toimittajilla on omat kysymyksensä, joilla he haluavat saada oman Kojima-lainauksensa uutisotsikoihin. Käytäntö itsessään tosin on täysin ymmärrettävä. Vastauksissa kestää tulkkauksen takia tuplasti pidempään, minkä lisäksi messuilla on käytetettävissä vain rajattu määrä tunteja.

Muistan itse säästäneeni viimeiseksi kysymyksekseni jotakin David Hayterin korvanneeseen Kiefer Sutherlandiin liittyen, mutta aika haastatteluaika loppui ennen siihen pääsemistäni.

Miksi muistelen näitä? No, Metal Gear Solid V:n julkaisu on aivan nurkan takana ja huhuraportit Konamin ja Kojiman välirikosta leijuvat yhä kuumeisesti ilmassa. Vaikka peli itsessään oli näkyvästi esillä tämän vuoden E3-messuilla, Kojimaa ei valitettavasti messuilla nähty. Miehen nimeä ei sentään enää pyritty pyyhkimään pois, kuten Konamin uudelleenorganisointiuutisten aikoihin tehtiin, sillä uusin traileri oli näkyvästi Metal Gear -gurun itsensä editoima. Myös Kojiman ennen hyvinkin eloisa Twitter-tili näyttäisi aktivoituneen jonkin verran, joten täydessä julkisuuspimennossa hän ei tunnu enää elävän.

(Summa summarum, mikäli tapahtumat eivät ole tuttuja: Kojiman nimeä pyyhittiin Metal Gear -markkinointimateriaaleista ja Konami uudelleenorganisoi studionsa vahvemmin Konami-nimen alle. Kojiman ja tämän tiimin sanomisia rajoitettiin sosiaalisessa mediassa ja miehen odotetaan raporttien mukaan lähtevän firmasta vuodenvaihteen jälkeen, kun MGS V on julkaistu ja viimeistelty.)

Kuten odottaa saattaa, näillä näkymin miehen viimeiseksi Metal Gear Solid -traileriksi jäävä kuutisen minuuttia kestävä E3 2015 -pätkä herätti paljon kysymyksiä. Video lienee parasta lätkäistä tähän väliin blogia, sillä tästä eteenpäin jaarittelen muutamia koko sarjaa koskevia yksityiskohtia. Teitä on varoitettu, mukana saattaa olla jokusia juonipaljastuksiakin.

Se, miksi olen aina seurannut mielenkiinnolla Kojiman sanomisia ja tekemisiä, johtaa juurensa Metal Gear Solid 2: Sons of Libertyyn. Toki aiemmat Metal Gear -pelit olivat omalla kohdalla tajunnanräjäyttäviä pelikokemuksia, ja toihan ensimmäinen Metal Gear Solid aikoinaan Huttusenkin pc:n ja paljon mainostamiensa käpylehmien ääreltä pelikonsolien pariin.

Sons of Libertyn kohdalla Kojima onnistui vetämään maton alta koko pelikansalta. Trailerit esittelivät Solid Snaken mahtipontista paluuta, vaikka todellisuudessa leijonanosa pelistä pelattiin uudella hahmolla, Raidenilla. Hahmon salailussa mentiin markkinointivideoissa jopa niin pitkälle, että Snake nähtiin jopa Raidenilla pelattavissa kohtauksissa. Mikä parasta, koko tempaus oli alusta alkaen sidottu pelin teemoihin, joissa käsiteltiin muun muassa misinformaatiota ja digitaalisen tiedon sensurointia. Tätä nokkeluutta on hankalaa välittää jälkikäteen niille pelaajille, jotka eivät eläneet MGS2-ennakkohypen huumassa.

Kojima huijasi Sons of Libertyllä kaikkia, mikä joiltain osin myös kostautui. Ajatusleikin ja pelin käänteet menivät yli lukuisten pelaajien ja fanien ymmärryksen, ja monet ovatkin punoneet lankoja yhteen räpiköityään vuosia pimeydessä kuin sillit kuivalla maalla. Metal Gear Solid 3: Snake Eaterin ja Metal Gear Solid 4:n kohdalla Kojima ei lähtenyt kikkailemaan liikoja. Ne olivat kutakuinkin sitä mitä luvattiin, ja sillä sipuli.

Sen sijaan koko Metal Gear Solid V: The Phantom Painin julkistus tapahtui valheellisin elkein. The Phantom Pain esiteltiin alkujaan ilman MGS V -alkuliitettä kauhupelimäisiä elementtejä sisältäneellä trailerilla, ja sitä työsti muka ”Joakim Mogrenin” ruotsalainen Moby Dick Studios. Monille pelin kytkös oli alusta asti melko selvää, mutta tempaus antoi viitteitä siitä, että Kojimalla olisi jälleen astetta suuremmat kujeet mielessään. Totuuden paljastuttua Kojima kertoi Big Bossin matkan maailman pelastaneesta sankarista sen tuhon partaalle vieneeksi sotarikolliseksi olevan täynnä erilaisia tabuja.

Ja nyt olemme ajallisesti taas juuri tässä pisteessä, yllä olevassa E3 2015 -trailerissa. Voisin analysoida sarjan fanina jokaista yksittäistä kohtausta vaikka loputtomiin, mutta se olisi monella tavalla turhaa. Nähdystä on vaikeaa vetää johtopäätöksiä sarjan aiempiin tapahtumiin ja tiedonjyväsiin vedoten, sillä Kojima on aina muokannut tarinallisia yksityiskohtia peli peliltä kertoakseen haluamansa tarinan. Metal Gear Solid V ylipäätänsä sijoittuu sarjan mytologian hulluimpaan ja spekuloiduimpaan aikakauteen, 1980-lukuun: loka iskee tuulettimeen, minkä lisäksi kuvioissa keikkuu niin klooneja, telepaatteja, tekoälyjä ja Big Bossin osalta jopa traumoja sekä mielipuolisuutta. Mikä tahansa juonitulkinta voi osua oikeaan, taivaalta voi ropista vaikka räntäsateen lailla kissoja ja koiria.

Itse pidän tällä kertaa kiinnostavampana trailerin keskeistä sanomaa: kielen, sanojen ja identiteetin viemistä luodakseen yhtenäisemmän maailman. Se vihjaa, että pelissä on keskeisessä osassa Metal Gear Solid 2:sta tuttuja elementtejä koskien sensuuria, tiedon hallintaa ja mielikuvien luomista. Se vihjaa minulle siitä, että liikumme hyvin samankaltaisilla vesillä tarinallisesti kuin sarjan tähän asti ristiriitaisimmin vastaanotettu osa, ja sillä voi olla hyvinkin suuria yllätyksiä vetämässä mattoa jalkojemme alta.

Samalla se on saanut pohtimaan Konamin ja Kojiman hiljattaista välirikkoa, jossa heijastuu trailerin esittelemä teema. Ensimmäinen rinnastus näkyy nyt uudelleenorganisoidun Kojima Productionsin logossa, josta studion nimi on kokonaan poistettu.

– Tämä maailma yhdistyy, olen löytänyt keinon. Rotu, heimokytkökset, kansalliset rajat ja jopa omat kasvomme muovautuvat merkityksettömiksi, Big Bossin vastapelurina toimivan majuri Zeron ääni kertoo videolla ikään kuin kuvastaen Konamin uutta suuntaa ja asennetta Kojiman kansainvälistyneitä studioita kohtaan.

Monet ovatkin sanoneet, että Kojima heijastelee trailerilla omaa tilannettaan. Vaikka hullulta se tuntuukin, trailerin sanoman ja Konamin tapahtumien yhtäläisyydet tuntuvat omaan korvaani jopa liian tarkkaan harkituilta ollakseen vain Kojiman tapa purkaa turhautumistaan. Lantahan tässä jossain määrin tuoksuu, joten jotakin tässä on takana. Kysymys kuuluu, mitä se voisi olla? Voisiko vain olla, että Kojima aavistanut tilanteen jo hyvissä ajoin ja ujuttanut siitä vihjeitä pelin sisään vai johdetaanko pelaajia taas harhaan? Jää nähtäväksi.

Tästä massiivsesta pohjustuksesta huolimatta en silti pidä erityisen järkevänä tai todennäköisenä, että Konami olisi luonut alkuvuonna syntyneen vastakkainasettelun vain ja ainoastaan mainostempaukseksi. Tästä kielii jo Silent Hillsin peruuntuminen. Vaikka tällä tavalla tosielämän tapahtumat voisivat heijastella pelin sanomaa ja teemoja Metal Gear Solid 2:n tavoin, mikä firma johtaisi ihmismassoja tahallaan harhaan maalaamalla itsensä todellisuutta negatiivisempaan valoon?

Tuskin mikään, mutta hyvä tarina se ainakin olisi.

Odotan muun pelimaailman tavoin suurella mielenkiinnolla mihin kaikki nähty ja kuultu lopulta johtaa, niin Metal Gear Solid -universumissa kuin ihan oikeassakin elämässä. Yksi asia on kuitenkin varmaa: pelimaailma olisi huomattavasti tylsempi ilman Kojiman kaltaisten kehittäjien oikkuja.

The Phantom Painin julkaisuun on enää muutama kuukausi aikaa, joten kirjoitan sarjasta varmasti enemmänkin lähiaikoina. Seuraavaan kertaan, siis.

Ville Arvekari

 

Lisää luettavaa