Toimituksen kuulumiset: Nokkani kullankeltainen / Blogit / pelaaja.fi

Toimituksen kuulumiset: Nokkani kullankeltainen

3.07.2015 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
3
Toimituksen kuulumiset: Nokkani kullankeltainen

Vieläkö muistatte Pelaajan toimituksen blogin huippuvuodet? Tämän kesän projekti Pelaajalehti.comissa on elvyttää vanha perinne koko köörin voimin: luvassa on enemmän tai vähemmän laadukasta tekstiä kultakin jäseneltä vuoroviikoin mitä moninaisemmista aiheista.

Kahden aiemman blogivuorolaisen hiljaisesta kiroilusta päätellen pikku kesäprojektini on tullut tarpeeseen – eiväthän nämä miehet edes muista enää, miten blogataan!

Eipä sillä, että omastakaan arjestani olisi tällä haavaa hurjasti kerrottavaa. Varsinaisten juttutöideni lomassa olen avittanut E3-saalistaan kuumeisesti setvivää Arvekaria parhaani mukaan Pelaajalehti.comin päivittäisessä pyörittämisessä – ei ehkä se kaikkein glamoröösein toimenkuva, mutta yleishyödyllisesti avuksi oleminen on loppupeleissä aina yllättävän tyydyttävää.

Tapahtumaköyhän viikon kunniaksi ja pelitoimittajaksi haikailevia lukijoitamme ajatellen suunnittelin blogimaailmasta kaikille tuttuun narsistisävyyn avaavani ajatuksiani toimittajuuteni ensiaskeleista. Kuten jo viime blogimerkinnässäni mainitsin, pidän itseäni edelleen täytenä raakileena työ- ja opiskelutaustastani huolimatta. Epävarmuus ei kuitenkaan ole tässä yhteydessä niinkään kiinni osaamattomuudesta: rustaan kyllä tekstin kuin tekstin, kun tarpeeksi pinnistän, eikä varsinainen työstämisvaihe minua koskaan ole pelottanut.

Itsevarmuutta minulta sen sijaan puuttuu. Olen jännittäjä, hurja työmatkahikoilija jonka sydän alkaa läpättää heti avustajatyöt tilaavan Kaitilan nimen ilmaantuessa puhelimen ruudulle. Jokaisen komennuksen väistämättömästi aiheuttamaa ”Hei, niin siistiä!”-reaktiota edeltää puhdas paniikkihetki: miksi nuo minut lähettävät? Kenen mielestä tämä oli hyvä idea? Miten edes selviän tästä?

Toivoisin niin, että voisin kertoa teille hermoilun hälvenneen tai ainakin vähenneen reilun neljän vuoden avustajanurani aikana, mutta valitettavasti totuus on täysin päinvastainen. Mitä kauemmin töitä teen, sitä monumentaalisempia mahdollisuuksia toimittajana saan, eivätkä perhoset vatsassa ota rauhoittuakseen.

Omalla tavallaan sanoissaan sekoileva ummikko voi sympaattisena hahmona olla myös etulyöntiasemassa. Vaikka jännitän, en vierasta: marssin haastatteluihin ja ennakkotilaisuuksiin lopulta hyvinkin rohkeasti, enkä pelkää aloittelijana kysyä näennäisen tyhmiä kysymyksiä, jos jokin mättää. Keväisessä Lego Jurassic World –tilaisuudessa kaksi muuta testaajaa luikki puolihäpeissään kiittämään minua juurikin viimeksi mainitusta – kävi ilmi, että olimme kaikki olleet jumissa samassa kentässä perheen pienimmille tarkoitetussa pelissä.

Muistan ensimmäisen peliaiheisen juttuni Turun Sanomissa kuin eilisen. Turkulaisesta indieskenestä kertovaa artikkelin nimissä uin omatoimisesti pikkuruisen Treehouse-mobiilistudion liiveihin, ja nyt suloisen vaatimattomalta vaikuttava saavutus tuntui tuolloin senastisen elämäni hienoimmalta hetkeltä. Treehousen jaetun toimistotilan keittiössä silmät pyöreinä istuskellessani päätin lopullisesti tahtovani pelitoimittajaksi.

Kovin hienoa kaikki on edelleen. Olen utelias luonne, ja nautin täysin rinnoin jokaisesta reissustani, vaikka käsiteltävät pelit itse eivät olisikaan sydäntäni lähellä. Viime kesänä kerroin harjoittelijablogissani toivovani kyynistymisen olevan vielä kaukana, eikä sen merkkejä onneksi ole näkynyt. Pelaajan vanhoja tekijöitä innokkuuteni vaikuttaa lähinnä huvittavan.

Yksi asia mieltäni painaa: miten pääsen ikinä räpistelemään keltanokan imagostani eroon? Itseluottamus varmasti kasvaa tehdessä, ja omat rutiinini löytänen viimeistään vakitöitä jostain saatuani, mutta juniorin leima on ja pysyy. Olen vielä vuodenkin jälkeen se uusi avustaja, se nuori tyttö, ensikertalainen monessa asiassa. Kiire minulla ei vielä ole, enkä varsinaisesti valita, mutta oman pikku raon raivaaminen ihailemieni ammattilaisten riveihin tuntuu ylitsepääsemättömältä. Hei, Arvekari, miten sinä tässä onnistuit?

Kannustavaksi kaavaillusta blogitekstistä muotoutui ehkä odotettua itsekriittisempi pohdintatuokio, mutta seuraavalla vuorollani lupaan kynäillä jotain kevyempää. Muiden palattua lomilta ajattelin viedä arkiteemamme huippuunsa ja pitää minuuttipäiväkirjaa toimituksen viikosta: eipähän jää enää epäselväksi, mitä kulissien takana kaiket päivät puuhataan. Mitä te tahtoisitte nähdä kesäblogisarjassamme?

P.S. Koska kesäkuun messujytkyistä on avauduttu kaikissa mahdollisissa medioissa jo silmät ja suut täyteen, sanon aiheesta vain tämän: Shenmue. Voi, Shenmue. Ymmärrättekö, Shenmue! Mitä täällä edes tapahtuu?

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Ei tuo teksti oo raskasta nähnytkään. Mukavaa luettavaa tällaiset, jossa kerrotaan realistisesti arjesta ja itsestään. Usein ihmiset (varsinkin suomalaiset) ovat aivan liikaa varautuneita ja näin rajat henkilökohtaisista asioista puhumisille ovat naurettavan korkealla. Pelkästään jännityksestä julkisesti kirjoittaminen on monille ylitsepääsemätön asia, mutta juuri sellaiset asiat kertovat, että olemme ihmisiä.

Jatkossakin vaan henkilökohtaisia blokahtamisia Pelaaja Lehden porukoilta ja miksei lukijoiltakin. Näin kokonaisuus saa uutta ilmettä ja paranee meidän kaikkien välillä.

Käyttäjän SuperNiiku kuva
SuperNiiku

Jaan täysin tuon tunteen jännittämisestä ja myös ns. yltiöpäisestä innokkuudesta. Kieltämättä kiinnostaisi tietää mitä Pelaajan kulisseissa tapahtuu, tästä on hyvä jatkaa :D

Käyttäjän Audiovarmennus kuva
Audiovarmennus

Omilla verbaalisilla lahjoilla totean vain että olet huippu! Harvoin jaksaa lukea jonnin joutavia juttuja mutta tuntuu että sinun kirjoittamana lukisin vaikka pesukoneen käyttöohjeet. Sanoisin että Kaitiloiden sun muiden penkki on tutisemassa.

Nostoja