Vieläkö muistatte Pelaajan toimituksen blogin huippuvuodet? Tämän kesän projekti Pelaajalehti.comissa on elvyttää vanha perinne koko köörin voimin: luvassa on enemmän tai vähemmän laadukasta tekstiä kultakin jäseneltä vuoroviikoin mitä moninaisemmista aiheista.
Joko se on ohi? Kolme kuukautta on solahtanut sormien välistä nopeammin, kuin olen ehtinyt huomaamaankaan, ja istun kesätoimittajan paikallani nyt viimeistä päivää. Valehtelisin, jos väittäisin lähteväni kotiin tänään vailla haikeuden häivääkään, mutta päällimmäisenä päässä pyörii kuitenkin kiitollisuus.
Olen kiitellyt työkavereitani menneestä kesästä pitkin viikkoa lähes kiusallisen vuolaasti, mutta ajattelin laittaa ajatukseni vielä mustana valkoiselle äärimmäisen hyvästä syystä. Minulle on nimittäin tärkeää, että lukijamme näkevät henkilöt lehtemme takana samanlaisina kuin minä heidät näen: intohimoisina, välittävinä ja loputtoman ihailtavina.
Nyt en missään nimessä puhu itsestäni, vaan tälläkin hetkellä ylistävistä sanoistani autuaan tietämättöminä pakertavista kumppaneistani. He ovat huolineet kaltaiseni aloittelijan joukkoonsa avoimin mielin, ja ovat vastanneet ennen minuakin useiden suomalaisen pelialan nykyisten kasvojen ammattikasvatuksesta. Vaikka he eivät sitä myöntäisikään, on pelitoimittajuuden tulevaisuus Suomessa heille sydämen asia – niin muiden kuin itsensäkin puolesta.
Töissä minua on varoiteltu ja kielletty ryhtymästä leikkiin puolitotiseen sävyyn jo vuoden päivät, mutta Pelaajan väen teot puhuvat silti puolestaan. Hartioilleni laskettavaa painoa on kasvateltu juuri minulle sopivaan tahtiin pitkin työsuhdettani, ja tuleva syksy pitää sisällään jo valtavan suuria asioita, joita ei välttämättä laskettaisi kenen tahansa avustajan kontolle. Vaikka uudet haasteet pelottavat aina, minun on annettu kasvaa toimittajaksi juuri niissä puitteissa, jotka minua paljon kokeneemmat ovat todenneet täydellisiksi.
Pelitoimittajavitsien ja lukemattomien kauhutarinoiden valossa kesän hienoimpiin hetkiin kuuluukin juuri muutamia päiviä sitten saamani myönnytys.
– Sä tarvitset tätä kokemusta, kun sä kerran jostain syystä tosissaan tahdot pelitoimittajaksi, päätoimittaja Huttunen möläytti vihdoin eräästä ulkomaanmatkasta puhuessaan.
Tuolloin tein mielessäni pienen voitontanssin. Toisin kuin vaikkapa toimitusjohtajamme Moisio, Huttunen ei usein koe tarpeelliseksi kiitellä ja kehua ketään ylenpalttisesti, vaikka työt olisikin hoidettu hyvin. Minulle tieto siitä, että Pelaaja kulkee vierelläni matkallani määränpäähääni riittää paremmin kuin hyvin.
Väännän vielä rautalangasta, ettei tämä vaikuta vain minuun. Ehkä ylianalysoin kuulemaani ja kokemaani, mutta mielestäni lehden sitoutuminen pelialan uuteen sukupolveen merkitsee paljon. Vaikka kukaan kollegoistani tuskin on siirtymässä syrjään vielä pitkään aikaan, Pelaaja pyrkii turvaamaan lukijoidensa oikeuden rakkaudella tehtyyn, alati kehittyvään sisältöön myös tulevaisuudessa, ja juuri sen takia minäkin lehteen olen kiintynyt.
Edellisen tekstini kommenttiosiossa Mitha kertoi uskovansa jälleen siihen, että Pelaajaa todella tehdään pelaajille, eikä parempaa lukijapalautetta voisi uskaltaa edes toivoa. Tottahan se on, joka sana. Uskokaa te muutkin.
Johanna Puustinen