Toimituksen kuulumiset: Voi ei, taasko joku kesäharjoittelija?

Toimituksen kesäblogisarjan avaa harjoittelijasta avustajaksi ylennetty Johanna. Miten tähän pisteeseen on päädytty?

12.6.2015 14:19

Vieläkö muistatte Pelaajan toimituksen blogin huippuvuodet? Aika on ehkä kullannut muistot elämän kovettamien pelitoimittajien pitkäpiimäisestä jaarittelusta, mutta jonkinlaista hohtoa köörin arkinen aherrus huokuu edelleen vanhoja blogimerkintöjä selaillessa. Tämän kesän projekti Pelaajalehti.comissa on elvyttää vanha perinne koko toimituksen voimin: luvassa on enemmän tai vähemmän laadukasta tekstiä kultakin jäseneltä vuoroviikoin mitä moninaisemmista aiheista.

Idean pöydälle nostaneena kiusankappaleena sain kunnian aloittaa blogisarjan itse. Näppäimistön ääressä siis Johanna, Pelaajan toimituksen viimekesäinen harjoittelija. Harjoittelija en enää ole, en ainakaan työkavereideni silmissä, vaikka toimitusjohtajamme asiasta edelleen naljailee. Opiskelujen ohessa suoritetun, vuoden mittaisen etätyörupeaman jälkeen olen palannut kesäksi Helsinkiin kiireapulaiseksi messujen, lomien ja tiukkojen painoaikataulujen pyhää stressin kolminaisuutta helpottamaan.

Viimevuotinen harjoittelijablogini tuntui kiinnostavan lukijoitamme, joten ajattelin kertoa tällä viikolla hieman lisää siitä, miten tähän pisteeseen ajauduttiin. Koko elämäkertaani en ala blogiin raapustaa, mutta voin kertoa olleeni jo pitkään jalka visusti journalismin oven välissä: kuten viime kesänä mainitsin, sain elämäni ensimmäisen avustajanpestini jo 15-vuotiaana Turun Sanomista, minkä lisäksi olen tuottanut tekstiä satunnaisten oppilaitosten ja yliopistoseurojen julkaisuihin aina, kun tilaisuuksia on tarjottu.

Pelaaja puolestaan on painotuote, jolle olin hyvin paljon velkaa ennen tänne tuloani. Pienillä tytöillä on aina roolimallinsa: lehtitelineestä vuonna 2002 mukaan tarttuneen Pelaajan ansiosta minun vain sattuivat olemaan Puha ja Huttunen. Ihailen lehden syntytarinaa loputtomasti, ja pelkästään sen kehityksen ja menestyksen seuraaminen lähtökuopista asti on opettanut minulle paljon siitä, mitä määrätietoisuudella ja pelottomuudella elämässä voi saavuttaa. Kuten moni teistä, olen itsekin aikoinani metsästänyt toimituksen jäseniä Digiexpoilla lehti ja nimmarikynä kourassa – kaukainen ajatus töidensä parissa tuskaisena huokailevaa Huttusta nyt näytön yli katsellessa.

On sanomatta selvää, että tärisin kuin horkassa eräänä spontaanina tammikuisena päivänä lähettämääni työnhakusähköpostia laatiessa. Työkokemukseni ansiosta olin onnekas harjoittelupaikan hakija – minulla oli jo julkaistuja työnäytteitä, joita lähettää toimitukseen, ja vuodet sanomalehdessä olivat opettaneet minulle jo toimittajalta vaadittavia kykyjä. Viime kesänä takana oli myös ensimmäinen opiskeluvuosi erään lontoolaisen yliopiston journalismilinjalla, mikä tuskin ainakaan haittasi hakuani.

– Hakemuksessa oli taikasana ”ilmainen”, huomauttaa Huttunen.

Harjoittelijat harvoin nostavat aherruksestaan palkkaa. Huokaus.

Kuukauden mittaisen harjoitteluni hoidin ilmeisesti kuitenkin kunnialla, sillä säännöllisiä työkomennuksia on riittänyt viimeiselle vuodelle mukavasti. En tiedä, onko jatkunut työsuhde taitojeni vai puhtaan sitkeyteni ansiota – en ainakaan ole antanut toimituksen unohtaa olemassaoloani! Nöyrryn kuitenkin täysin minuun ladatun luoton edessä: Lontoossa olen edustanut Pelaajaa niin pelimessuilla kuin ennakkotilaisuuksissakin täydestä ummikkostatuksestani huolimatta. Joululomalla tylsyyttäni roskaruokalounaan äärellä valitellessa Arvekarin pään päälle syttyi piirretyistä tuttu hehkulamppu, ja niin sai alkunsa jo puoli vuotta kestänyt palvelukseni Pelaajalehti.comin uutistoimittajana.

Töiden, opiskeluaikataulujen ja harrastusten sovitteleminen yhteen on vaatinut luovuutta, mutta koen osoittaneeni Pelaajalle, että olen sitoutunut puuhaan. Aherrusta helpottaa se, että elän edelleen pitkää kuherruskuukautta pelitoimittajuuden kanssa: olen edelleen rehellisen innoissani kaikesta, mitä saan tehdä. Haluaisin myös uskotella itselleni, että pehmoisemmat pelimieltymykseni ja kiinnostuksenkohteeni täyttävät jonkinlaista pientä aukkoa toimituksessa: arvostelen mielelläni pelit, jotka moni muu jättäisi hyllyyn, ja tiedän alan kuvioista, joihin muut toimittajat eivät kiireiltään ehdi perehtyä.

On myös ollut ilahduttavaa huomata, miten valtavan helposti Huttusen ja Pyykkösen kaltaiset vanhat parrat ovat jälleen sopeutuneet kaltaiseeni nuorisovahvistukseen. He ovat yrittämättäänkin äärimmäisen päteviä opettajia, ja kaksikon neuvoista ja psyykkauksesta oli huimasti hyötyä esimerkiksi viimeviikkoisella, elämäni ensimmäisellä ulkomaan pressimatkalla. Arvekari puolestaan on aivan omaa luokkaansa verkkorintamalla: miten paljon voikaan ihminen oppia hakukoneoptimoinnista?

Sydäntälämmittävä fakta on se, että oma tarinani on vain yksi monista mahdollisista reiteistä tähän pisteeseen. Toivon, että inspiroin tällä nimenomaisella blogimerkinnälläni edes yhtä pelialan tulevaa tähteä samaan tapaan, kuin Pelaajan toimitus minua – vaikka omasta tähteydestäni en menisikään vielä takuuseen.

Kesän ajan tulen kirjoittamaan toimituksen blogia näillä näkymin joka toinen viikko. Kehittelen blogiaiheita jo pienessä päässäni, mutta olen myös täysin avoin ehdotuksille. Suhtautukaa minuun kärpäsenä toimituksen katossa: tämä on ainutlaatuinen tilaisuus saada näkökulmaa asioihin, jotka minua ja teitä ovat aina Pelaajan lukijoina kiinnostaneet. Kommenttiosio vartoo kysymyksiänne!

Lisää luettavaa