Torstai/Perjantai, Tokyo Game Show 2008
Käykää katsomassa www.wowlehti.fi ja muistakaa, että World of Warcraft -lehtemme ilmestyy perjantaina kauppoihin!
Kiitokset Pyykkösen Jannelle ja Minnalle loistavasti tehdystä työstä WoW-lehden parissa!
Kuunnelkaa/ladatkaa uusin Pelaajan podcast-lähetys, jossa käsitellään Tokyo Game Show’ta ja monta muutakin asiaa. Te, jotka käytätte iTunesia, toivottavasti mahdollisimman moni, laittakaa kommenttia iTunesissa Pelaajacastista. Olisin todella kiitollinen.
Aikaisemmat Tokyo Game Show -blogit.
Tokyo Game Show blogi 1.
Tokyo Game Show blogi 2.
Tokyo Game Show blogi 3.
Torstai-ilta menee blogeja kirjoittaessa ja rustaan saitille parikin uutista. Tekniset ongelmat tulevat taas vastaan, kun saitille lataamani kuvat eivät suostu toimimaan Pelaajalehti.comissa.
Tämä ongelma on vaivannut meitä jo keväästä saakka. Niinpä toimistolla olevat heput joutuvat hoitamaan kuvien lataamisen tekstieni yhteyteen. Sekään ei onnistunut helposti, sillä web-miehemme Eemeli vietti torstain Huttusen kanssa pelaten Gears of War 2:ta arvostelua varten salaisessa paikassa Helsingissä. Pelistä ei lähetetä meille kuin kauppaversio, jonka pohjalta arvostelun tekeminen johtaisi siihen, että arvostelu olisi vasta joulukuun Pelaajassa. Pelihän ilmestyy muistaakseni marraskuun 7. päivä.
Tämä on kasvava trendi pelikustantajien parissa. Superjulkaisuja kuten MGS4:ää varten pelin kustantaja järjestää valikoiduille medioille arvostelutilaisuuden sen sijaan, että he lähettäisivät pelin arvosteluversion levyllä suoraan median edustajille.
Tämä tehdään monistakin syistä. Yksi on tietenkin kontrolli. Tällä tavalla homma pysyy hanskassa ja piratismin riskiä voidaan välttää ja toimittajille voidaan tarjota mahdollisuus pelata pelejä hyvillä laitteilla optimaalisissa olosuhteissa. Tietenkin, samalla varmasti yritetään vaikuttaa toimittajien mielipiteisiinkin jollakin tasolla. Ollaanhan peliä arvostelemassa kustantajan maksamalla reissulla, mutta niin homma toimii. Joskus arvostelukeikalle pääseminen voi edellyttää pelin laittamista lehden kanteen. Yksi syy on sekin, että monet pelimediat ovat laiskoja eivätkä esimerkiksi näe vaivaa sen eteen, että pystyisivät pelaamaan testiversioita verkossa ja niin edelleen. Miksi lähettää kallisarvoista levyä, jos sitä ei viitsitä edes kokeilla?
On vaikea selittää, että miksi tällainen ”ammatti-/työ-/pakkopelaaminen” ei ole lähelläkään kotisohvalla pelaamista. Näissä tilaisuuksissa sinulla on tehtävä: pelata peli läpi tai niin pitkälle kuin vain ehdit annetussa ajassa. Itse vihasin MoonTV-aikoina juuri eniten pelien pelaamista ja tallentamista nauhalle. Se oli täyttä työtä ja kaukana huvista.
Yksi loppuvuoden isoista peleistä on tietenkin Fallout 3 ja senkin arvosteleminen toteutettiin edellä mainitulla tavalla. Bethesdan edustajat ovat kiertäneet Euroopassa ja Yhdysvalloissa parin arvostelukoodin kera. He varaavat pari huonetta hotellista tai muusta sopivasta paikasta ja kutsuvat pelitoimittajat pelaamaan.
Oman kokemukseni perusteella nämä arvostelutilaisuudet ovat aina olleet tarpeeksi pitkiä. Falloutin tapauksessa porukalla on ollut pari päivää aikaa, mutta kuulemani perusteella tarina on melko pitkä. Sen läpipeluu tapahtuu noin 14 tunnissa, jos jättää kaiken ylimääräisen tekemisen, kuten sivutehtävät, tekemättä, ja niitähän on kuulemani mukaan aivan pirusti.
Anyways, Gears of War 2:n arvostelun saa julkaista muistaakseni 3. marraskuuta, eli pari päivää ennen pelin ilmestymistä.
Korjaus! Eemeli ja Huttunen pääsivät pelaamaan moninpeliä muitten toimittajien kanssa, eli ei hätää! Pelin juonesta ei juurikaan saa mitään paljastaa arvostelussa, mutta ei sitä muutenkaan tehtäisi, koska se pilaisi pelikokemusta.
Takaisin messuille
Edellä mainitun koordinaatiomokan takia Eemeli oli torstain poissa, eikä kerinnyt paljoa raportoimaan Tokyo Game Show’sta. Muistan miehen tosin kysyneen minulta palaverissa, että onko TGS:sta tulossa merkittäviä uutisia ja totesin, että eipä juuri. Eikä sellaista ihan hirveästi ollutkaan. (Eemeli-edit: tein tosin iltamyöhään vielä muutaman uutisen saavuttuani Gears of War 2 -tilaisuudesta kotiin)
Tulen takaisin hotellille noin puoli kahdeksalta, käyn hakemassa ruokaa ja alan kirjoittaa. Billy tekee töitä alemmassa kerroksessa olevassa huoneessa, ja käymme noin kahdelta aamuyöllä ostamassa aulan automaatista olutta ja lonkeron kaltaista Kirinin juotavaa. Sitten menen nukkumaan ja herään seitsemältä – ja lähden taas kohti messuja. Tällä kertaa sain sentään nukuttua.
Aamujunassa on hiukan ruuhkaista.
Resident Evil Degeneration
Perjantaina käyn katsomassa Sony Pictures Entertainmentin ja Capcomin järjestämää maailman ensi-iltaa. Kyseessä on Resident Evil Degeneration -elokuva, joka on toteutettu tietokonegrafiikalla. Elokuvan tuottaja Hiroyuki Kobayashi alustaa elokuvan esitystä yhdessä sen ohjaajan kanssa.
Elokuva on sitä, mitä Resident Evililtä sopiikin odottaa. Aikamoista b-meininkiä ja käsittämättömiä yhteensattumia – miten kaikki sattuvatkin olemaan samalla lentokentällä juuri silloin, kun siellä pääsee valloilleen virus, joka tekee kaikista zombeja.
Kuten odottaa saattaa, elokuvan CGI:n taso on keskinkertaista. Ympäristöt on mallinnettu varsin mallikkaasti, mutta hahmojen animaatio etenkin kasvojen osilta on heikohkoa. Silti, ihan mukiinmenevää kamaa, ja kyllä leffan dvd:ltä jaksaa katsoa. Elokuvaa tullaan näyttämään hyvin rajoitetusti japanilaissa elokuvateattereissa, sillä pääjakelukanava on dvd ja olettaisin, että blu-ray.
Itseäni harmittaa aina, kun elokuvasalissa on ihmisiä, joiden on pakko osoittaa tajuavansa elokuvan muita paremmin nauramalla elokuvan epämääräisille kohdille, mutta kun katsoimme Degenerationia japanilaisen peliyleisön kanssa, länsimaalainen porukkamme nauroi pari kertaa mehevästi japanilaisten ollessa täysin hiljaa. Hiukan kiusallista.
Yhdessä tällaisessa kohtauksessa lentokentän poliisinainen toteaa Leon S. Kennedylle – tämän muistellessa näkemäänsä hämäräperäistä hiippailijaa – tämän olevankin hänen… VELJENSÄ! OMG! Se, kuinka hän toteaa asian dramaattisesti, oli jo niin ylilyötyä, ettemme voineet olla nauramatta.
Tuottaja Kobayashin oikealla puolella on kauan kateissa ollut Scott Dolph, joka vaikutti aiemmin Kojima Productionsilla Kojiman tulkkina ja tuottajana.
Haastava haastattelu
Perjantaina minulla on haastattelu Level 5:n toimitusjohtajan ja perustajan Akihiko Hinon kanssa. Level 5 on yksi viime vuosien harvoista menestyksistä japanilaisessa pelinkehitysbisneksessä. Level 5 on kasvanut alle kymmenessä vuodessa pienestä pelinkehittäjästä kustantajaksi, jolta tulee vuoden lopussa Japanissa Roid-konsoli. Pian Euroopassa ilmestyvä DS-peli Professor Layton on nostanut tiimin suurten joukkoon. Halvalla tehty Layton on ollut supermenestys Japanissa.
Hino on korkea-arvoinen ja arvostettu mies, joten on kunnia haastatella häntä ja vielä kaiken lisäksi yksin. Aiemmin päivällä näin White Knight Chroniclesin presentaation, mutta se oli tutun japanilainen, eli sekava ja kertoi hyvin vähän. Melkein ajan tuhlausta. Mutta en halua tuhlata harvinaislaatuista haastattelua kysyäkseni sellaisia asioita kuin ”miten se nettipeli oikein toimikaan?”.
Haastattelutilaisuus on siitä erikoinen, että sitä seuraa takanani noin 10 ihmistä. Siellä istuu useampi Level 5:n edustaja, jotka kirjaavat kaiken, mistä puhumme Hinon kanssa. Heidän lisäkseen takanani istuu Sonyn Japanin ja Euroopan edustaja ja vielä joitakin muita tuntemattomia tyyppejä.
Kaikki mistä puhumme kirjataan. Tämä ei sinällään ole uutta, sillä etenkin japanilaisissa haastatteluissa on usein mukana tuottaja, joka kirjoittaa ylös mistä puhutaan. Länsimaissa tätä tehdään harvemmin. Osasyy siihen, miksi näin tehdään on se, että kun artikkeli julkaistaan, voidaan tarkastaa, ettei toimittaja ole kirjoitellut omiaan tai vääntänyt annettuja kommentteja väärään suuntaan. Eipä sitä kuitenkaan ikinä tehdä.
Valitettavasti tulkki on melko huono, vaikka onkin tilaisuutta varten palkattu ammattitulkki, joten 25 minuutin haastiksesta ei paljoa irtoa.
Käsipelejä
PSP näyttäisi saaneen uutta puhtia. Laitehan myy hyvin Japanissa ja Yhdysvalloissa, mutta pelien kanssa on niin ja näin. Tämän vuoden messuilla oli liuta mainioita PSP-pelejä, kuten Final Fantasy Dissidia, Kingdom Hearts: Birth by Sleep, LocoRoco 2, Resistance: Retribution ja muita.
Kävin katsomassa jälkimmäistä ja myös juttelemassa Sony Bendille, jotka tekevät Resistance: Retributonia. Jos Resistance kiinnostaa, niin Retribution tarjoaa hahmon olan takaa pelattavaa toimintaa, joka yhdistää Resistance 1:n ja 2:n tapahtumia. Resistance: Retribution ilmestyy kuitenkin vasta ensi vuoden alussa, reilusti Resistance 2:n jälkeen.
Infected
Messuilla paljastettiin, kuinka PSP-peli toimii yhdessä PS3:n Resistance 2:n kanssa. PSP-peliin avautuu uusia ominaisuuksia, kun se yhdistetään PS3:n Resistance 2:een, jolloin PSP:hen voi levittää ”viruksen”.
Tässä ns. Infected-tilassa Retributioniin avautuu juttuja, joihin ei muuten pääsisi käsiksi. Jo alkuvalikossa päähahmon silmät muuttuvat kuvastamaan hänen olevan chimera-viruksen vaikutuksen alainen. Tarinakin muuttuu jonkin verran, kuten myös osa välianimaatioista sekä tehtävistäkin. Tämä kuulostaa ainakin teoriassa todella siistiltä.
Retribution kertoo, mitä tapahtuu Resistance 1:n ja 2:n välillä. Itseäni kiehtoo juuri tämä, kuinka Retribution täydentää Resistance-universumia.
Peli sisältää Resistance: Fall of Manista tuttuja tiedusteludokumentteja, jotka kertovat kaikenlaista universumin hahmoista ja tapahtumista. Tiedustelutiedot on jaettu neljään luokkaan. Viimeinen luokka on edellä mainittu Infected. Niihin ei pääse käsiksi, ellei yhdistä PS3:n Resistance 2:ta ja Retributonia. Se ei tarkoita sitä, että Retribution olisi jotenkin vajavainen ilman R2:ta, vaan sitä, että tosifaneille annetaan hyvä syy hankkia molemmat pelit ja saada selville lisää Resistancen universumista. Tämä on mielestäni juuri sitä, mitä Sonyn pitäisikin tehdä PSP:n ja PS3:n välillä: tarjota jotakin konkreettista hyötyä laitteiden linkkaamisesta. Unohdetaan F1-taustapeilit ja remote play. Jälkimmäinen on tietenkin tosi siistin kuuloinen ominaisuus, mutta kuinka moni oikeasti käyttää tätä ominaisuutta? Tai edes tietää siitä? Aivan.
Retribution tukee myös ns. PSP+-ominaisuutta, eli peliä voi pelata PS3:n ohjaimilla, jos PSP on linkattu PS3:een sekä telkkariin. Tämähän onnistuu vain PSP Slim and Lite -malleilla, joissa on tarvittava ulostulo. Tällöin Resistancea voi pelata kuin perinteistä fps-peliä.
En ihan tajua sitä, että miksi kannattaa tarjota tällainen mahdollisuus, joka vain osoittaa sen, kuinka huonosti PSP soveltuu toisen analogitikun puutteen johdosta fps-peleihin ja miksi enää edes pelaisin PSP:llä, kun voin pelata sen pelejä telkulla? Itse jättäisin tällaiset ominaisuudet pois. Nyt tuntuu siltä, että Sonylla ajatellaan, että ”anteeksi, PSP:n näyttö on pieni ja ohjausominaisuudet rajoittuneet, joten voit pelata tätä erinomaista PSP-peliä televisiolla, jonka jälkeen et varmasti halua enää pelata sitä pieneltä näytöltä”. Ei mielestäni erityisen fiksua. Etenkin, kun Retribution toimii PSP:llä niin hyvin kuin mahdollista.
Automaatio. Päähahmo menee automaattisesti suojaan pelaajan mennessä esimerkiksi aidan taakse. Hahmoa ohjataan analogilevyllä ja kameraa puolestaan käsitellään napeilla. Toiminnan tempoa on selvästi madallettu emopeliin verrattuna ja tähtäys on automaattinen, jotta pelaaminen PSP:llä olisi mahdollisimman kivutonta.
Tarjontaa laidasta laitaan
Syömässä eräässä Shibuyassa sijaitsevassa ravintolassa tuttujen kanssa.
Käyn myös pelaamassa Wiin ensimmäistä Castlevaniaa. Judgment-peli on mättöpeli, jossa sarjan hahmot, kuten Simon Belmont ja Dracula, ottavat yhteen Soulcalibur-tyyliin pienillä areenoilla. Peli tuntui varsin hauskalta ja toimivalta, joskin hyökkäykset koostuivat pelkästä Wiimotella huitomisesta. Ympäristöissä on kuitenkin esineitä, joita voi noukkia ja myöskin käyttää aseina. Pelasin, tai yritin ainakin, Segan ständillä ollutta DS-roolipeliä, mutta enpä siitä paljoa tajunnut.
Ylivoimaisesti pisimmät jonot ovat Capcomin ständillä ja kohteena on tietenkin Monster Hunter -sarjan pelit. Monster Hunter on uskomattomaton suosittu Japanissa. Voidaan jo pian puhua sen olevan Final Fantasyn kaltainen pelisarja konsolien menestyksen suhteen.
Microsoftin ständillä on melko pitkä jono pelaamaan The Last Remnantia ja Star Oceania. Kumpikin demo tarjoaa lähinnä vain taisteluja, mutta nehän ovat ratkaiseva osa japanilaisia roolipelejä. Muutoin Microsoftin ständillä on sama tilanne kuin Sonylla: suurin osa peleistä on länsimaalaisia. Joten jätän Mirror’s Edgen, Saint’s Row 2:n, Fallout 3:n ja monen muun väliin. Ninja Bladen demon pelasin läpi, ja siitä kirjoitinkin jo Pelaajaan pidemmän jutun. Peli yllätti laadullaan.
Perjantai-ilta
Tulen takaisin hotellille Billyn kanssa ja teen pari tuntia töitä. Sitten Lasse tulee käymään luonani ja viritämme ostamani Saturnin huoneen telkkuun. Se vaatii järkyttävän raskaan tv-tason siirtämistä, sillä vain sen takaa löytyy sähköpistokkeita. Pelaamme hieman Daytonaa ja Sega Rallya.
Meikäläinen kohtalaisen väsyneen näköisessä tilassa ja Lasse taas keskittyy Saturnilla pelaamiseen.
Minun piti alustavasti osallistua 1upin Tokyo Game Show -podcastiin, mutta nauhoitukset alkavat niin myöhään, etten pysty osallistumaan sessioon. Harmi, sillä olemme puhuneet tästä jo vuosia, mutta emme ole saaneet vierailua aikaiseksi. Koordinoiminen Tokiossa on vaikeata, sillä vaikka suurin osa meistä onkin majoittunut Shibuyaan, etäisyydet ovat suuret ja kaikilla toimittajilla on tekemisiä ja menoja täysin eri aikoihin.
Lauantai
Otan takaisin menetettyjä yöunia ja nousen vasta 13.30. Harmittaa, että päivästä on jo kulunut niin paljon, mutta olo on sentään melko levännyt.
Pyörin Shibuyassa ja soitan italialaiskollegalleni Diegolle, joka tulee käymään Shibuyassa ja menemme syömään. Suosimani yakitori-ravintola on vielä kiinni, joten menemme viereiseen paikkaan, jossa syön varsin maistuvaa riisiä ja kanaa.
Diego lähtee shoppailemaan Shinjukuun, ja minä lähden takaisin hotellille kirjoittamaan ja katsomaan, mitä kaikkea messuilta irtosi. Iso osa messutyöstä koostuu kirjoittamisen ohella sellaisista asioista kuin valokuvien ja pelikuvien organisoimisesta kovalevylle, sähköposteihin vastaamisesta ja sen pohtimisesta, millaisia juttuja saadusta materiaalista voidaan tehdä. Minulla on parikin gigatavua kuvamateriaalia dvd-levyillä, joita sain pelikustantajilta. Käyn levyjä läpi ja tsekkailen, mistä kannattaisi laittaa kuvia Pelaajalehti.comiin, ja mitkä kannattaa vielä säästää ja niin edelleen.
Käyn läpi valokuvia, jotka sain kahdelta tutultamme, jotka kävivät messuilla valokuvaamassa satoja kuvia Pelaajaan ja ja Anime-lehteen. Suurkiitokset heille!
Kirjoitan lauantain aikana Pelaajan Tokyo Game Show -raportin rungon ja jatkan sitä myöhemmin lentomatkalla kotiin. Käytännössä kirjoitan muistista Word-dokumenttiin kaiken, mitä pidin kiinnostavana, ja alan sikin sokin täyttää kohtia. Sitten luen tekemiäni muistiinpanoja ja täyttelen kappaleisiin lisää tekstiä.
52. kerros
Aika vaihtaa vapaalle. Puolenyön aikoihin on luvassa meininkiä Mado-klubilla Roppongi Hillsissä. Klubi sijaitsee 52. kerroksessa, joten näkymät ovat huikeat.
Garnett 1up:ilta, meikä ja Ergolas.
Olemme juhlistamassa Bungien Luke Smithin synttäreitä. Luke oli ennen 1up.comin työntekijä, jota kautta hänet tunnen. Paikalla on muitakin Bungien, 1upin ja EGM:n miehistöä ja peliteollisuuden edustajia sekä minä ja Lasse. Mado on melko pieni, mutta tavallista selvästi tasokkaampi klubi, jossa musiikkina raikaa varsin toimivaa housea. Juon pitkän tovin Guerrillan johtajan Hermenin kanssa, jonka kanssa olemme jo hyviä tuttuja. Hermenin bussi lähtee kuudelta aamulla lentokentälle, ja olimme täydessä vauhdissa vielä aamukolmelta, joten toivottavasti hän ehti lennolleen. Myös Tokion sykettä toimittava Anoop on ”in da club”, ja naureskelemme hänen ja Lassen kanssa miehen kuvalle uusimmassa Pelaaja-lehdessä. Anoop repeilee kertoessamme hänelle, kuinka lukijamme ovat kommentoineet hänen karvaista olemustaan.
Meitä on paikalla muitten bilettäjien ohella noin tusina, ja melkein kaikki jenkkikollegat ovat kuulleet Billyn seikkailuista Suomessa ja haluavat tulla käymään. Totean, että tervetuloa. Ehdin jutella myös pidemmän tovin nykyisin Giant Bombissa vaikuttavan Bradin kanssa, jonka olen tuntenut todella pitkään, mutta meillä on ollut harvoin aikaa jutella.
Lasse (mies joka on vastuussa pelaajan hienoista taitoista), Anoop, joka toimittaa Pelaajan Tokion Syke -kolumnia Japanista ja Shane, joka on Electronic Gaming Monthly -lehden päätoimittaja.
Jossakin vaiheessa klubille saapuu Media Moleculen jäseniä. Olemme kaikki olleet viikon Tokiossa, muttemme ole törmänneet messuilla. Juttelen Alexin ja Lassen kanssa LittleBigPlanetista. Alex on sitä mieltä, että peli olisi noin 9:n eikä 10:n arvoinen, mutta olemme Lassen kanssa eri mieltä. Meille selviää myös, että peliin on tulossa kokonainen Metal Gear Solid 4 -paketti eikä pelkkä Snake-hahmo. Epätietoisuus johtuu Japanin Sonyn epämääräisestä lehdistötiedotteesta. Pian voimme rakentaa kenttiä, joissa on pahvilaatikoita ja muita tuttuja Metal Gear Solid -elementtejä.
Media Moleculen tuottaja ja todellinen rautarouva, joka piti tuotannon alusta loppuun kasassa, on Siobhan, jonka kanssa olin meilaillut LBP:sta ja kertonut pitkin pelin tuotantoa suoraan, mitä mieltä olin eri versioista. Pelattuani arvosteluversion läpi, lähetin hänelle pitkän sähköpostin, jossa purin hänelle, kuinka mahtavalta tuntui viimeinkin pelata valmista peliä ja kuinka onnellinen olin koko kehitysryhmän puolesta. LittleBigPlanet on minulle henkilökohtaisesti tärkeä juttu ja selitin tätä mailissa.
Juttelemme tästä, ja liikutun oikeasti lähes kyyneliin, hänen kiitellessään ja kertoessaan lähettäneensä viestini koko kehitysryhmälle ja miten hienolta koko tiimistä oli tuntunut, kun olin lähettänyt niin suoraan sydämestä tulleen mailin, ja kuinka se oli motivoinut heitä. Hän tietää, että puhun suoraan, kaunistelematta asioita. Aivan mahtavaa. Ei tässä nyt tietenkään kadoteta asioiden perspektiiviä. Wiredin ja vastaavien LBP-jutuilla on ”hiukan” enemmän merkitystä kuin Pelaajalla.
Anyway, olen aina ollut sitä mieltä, että jos joku tekee jotakin hyvää ja hienoa, tai ainakin yrittää, pitää aina kertoa suoraan, jos siitä pitää – se tuntuu aina hienolta. Ihmiset eivät tee sitä tarpeeksi. Varmasti kaikista meistä tuntuu hyvältä saada kehuja, kun siihen on aihetta. Negatiivisuutta on liikenteessä enemmän kuin tarpeeksi.
Lähdemme noin viideltä aamulla Lassen kanssa takaisin kohti kotia, minä hotelliini ja hän majataloonsa salaisessa paikassa.
Sunnuntai on ainoa päivä, kun ei ole varsinaisesti mitään ohjelmaa, ja pidän ”vapaapäivän”. Menemme Lassen kanssa kiertämään Harajukuun, jossa Lasse napsii kuvia cosplay-hahmoista. Käymme kiertämässä kauppoja ja lompakkoni kevenee kauhistuttavalla tahdilla. Lassella on paha tapa sanoa, ”käydääs kattomassa tota kauppaa” ja sitten hän tulee sieltä ulos ilman ostoksia ja minä taas parinkin muovipussin kera. Perkele. Taas on yksi Tokyo Game Show takana.