Toukokuun pääkirjoitus: Vanha on uusi musta / Blogit / pelaaja.fi

Toukokuun pääkirjoitus: Vanha on uusi musta

5.05.2017 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
4
Toukokuun pääkirjoitus: Vanha on uusi musta

Vanha on uusi musta

Miksi vanhat pelit ja peli-ideat kiinnostavat edelleen? Nyt en tarkoita retroilua, jossa pelataan alkuperäisiä pelejä alkuperäisillä laitteilla aivan niin kuin ne silloin joskus koettiin. Jos katsoo tämän(kin) Pelaajan arvosteluja, menneet pelivuodet ovat niiden kautta vahvasti läsnä. 64-bittisen ajan tasoloikkia edustaa niitä jäljittelevä Yooka-Laylee, mutta etenkin klassiset seikkailupelit ovat hyvin edustettuina. Syberian ja Dreamfallin uusimpien osien lisäksi menneestä ajasta muistuttaa myös Sexy Brutale, mutta etenkin Thimbleweed Park on sitä itseään – puolet pelistä menee täysin ohi, jollei tunne vanhoja LucasArtsin pelejä.

Tuskin missään muussa viihteenmuodossa kuin peleissä jyllää nostalgia näin vahvasti. Ei tarvitse kuin katsoa verkon ja sosiaalisen median reaktioita joka kerta, kun jostain vanhasta pelistä tai pelisarjasta on tulossa joko uusioversio tai jatko-osa. Esimerkiksi omissa kanavissamme harvalla pelillä on ollut samanlaista vetoa kuin tulevalla Crash Bandicoot -kokoelmalla, eikä kyseessä edes uusi Crash-peli vaan ainoastaan vanhojen remasterit.

Ymmärrän kyllä nostalgian ja tutun sekä turvallisen vetovoiman. Ymmärrän myös sen, että esimerkiksi LucasArtsin seikkailujen kaltaiset pelit katosivat vuosiksi kokonaan, mutta sille oli myös syynsä – ne eivät enää myyneet eli kiinnostaneet tarpeeksi. Ja aika tietenkin kultaa muistot. Siksi on helpompi innostua vanhan paluusta, joka herättää vanhat hyvät muistot ja tunteet uudelleen, kuin jostain uudesta ja tuntemattomasta, josta ei vielä tiedä.

Suurin syy vanhan paluuseen lienee kuitenkin kyllästyminen. Kun jotain saa liikaa, siihen kyllästyy ja silloin vanhakin tuntuu taas tuoreelta ja uudelta – kunnes siihen puolestaan kyllästyy. Missään tämä ei näy niin hyvin kuin Call of Duty -sarjassa. Muistan itsekin ajan, kun olin lopen kyllästynyt ikuiseen toiseen maailmansotaan siinä ja muissa räiskintäpeleissä, jolloin Modern Warfare iski kuin miljoona volttia. Nyt tilanne on täsmälleen päinvastainen. Kansipelinämme komeileva Call of Duty: WWII tuntuu raikkaalta ja kiinnostavalta aivan kuin se olisi jotain täysin uutta.

Ehkäpä alkuperäinen kysymykseni onkin turha. Vanhat pelit kiinnostavat, koska olemme jo unohtaneet, että olimme joskus niihin kyllästyneitä. Tällä hetkellä kiinnostavat pelit, pelityypit ja aiheet vaipuvat jossain välissä unholaan kyllästymisestä, kunnes ne taas nousevat samalla tavalla takaisin parrasvaloihin. Pelimaailma on syklinen, ja siksi vanha on siellä aina uusi musta.

Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Pelaaja-lehden toukokuun numerossa 176, joka on nyt kaupoissa!

Toukokuun Pelaaja-lehti 176 nyt kaupoissa

Kommentit

Käyttäjän edqe kuva
edqe

Käviköhän niin, että julkaisijoilta loppui mielenkiinto ja monien pelityyppien tekeminen loppui. Tuntuu, että vasta yhteisörahoittamisen jälkeen monet näistä "vanhoista" pelityypeistä heräsivät jälleen henkiin, koska niiden tekeminen tuli jälleen mahdolliseksi. Star Citizen tai Elite: Dangerous kaltaisten pelien kehittäminen olisi ilman yhteisörahoittamista luultavasti mahdotonta. Toivottavasti yhteisörahoittamisesta on tullut pysyvä vaihtoehto rahoittaa pelikehitystä.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus käyttäjältä edqe

Käviköhän niin, että julkaisijoilta loppui mielenkiinto ja monien pelityyppien tekeminen loppui. Tuntuu, että vasta yhteisörahoittamisen jälkeen monet näistä "vanhoista" pelityypeistä heräsivät jälleen henkiin, koska niiden tekeminen tuli jälleen mahdolliseksi. Star Citizen tai Elite: Dangerous kaltaisten pelien kehittäminen olisi ilman yhteisörahoittamista luultavasti mahdotonta. Toivottavasti yhteisörahoittamisesta on tullut pysyvä vaihtoehto rahoittaa pelikehitystä.

Ei vaan, koska pelinkehityskustannukset ovat nousseet astronomisiin lukemiin, niin riskejä ei oteta ja kolmannen persoonan ammuskelulla jossa on hiippailuelementtejä ja modernilla ensimmäisen persoonan sotaräiskinnällä saadaan varmasti edes omat takaisin, ehkä hieman voittoakin. Sitten on se, että moni genre on vain muovautunut ja sulautunut yheen josta tuloksena on moderni kolmannen persoonan cover-shooteri.

Juuri tämän takia ainakin oma pelaaminen on rankasti kallistunut retropelien suuntaan. Ei tarvitse mennä kuin PS2-aikakaudelle niin alkaa genrejä löytymään huomattavasti enemmän kuin nykyään tai jo seitsemännen sukupolven aikana. Hienoa jos joukkorahoituksesta väliin tulee jotain hyvääkin ja joku saattaa tykätä retromaisista indie-kikkareista. Itselläni ainakin on vuosien varrelta sen verran pelejä pelaamatta, että pelaan mieluummin noita vanhoja AAA-pelejä kuin nykyisä indie-kikkareita jotka yrittää kaapata sitä vuosien takaista AAA-fiilistä. PS2 on varmaan nykyään tässä talossa kovemmassa käytössä kuin koskaan. Toki aion tsekata Yooka-Layleen jossain vaiheessa ja tulevat Bloodstained: Ritual of the Night (toivottavasti ei tee Mighty No 9:ja) ja Formula Fusion jos julkaisevat sen myös konsoleilla fyysisesti ihan levyllä eikä pelkästään koodi laatikossa, mutta enemmänkin suosin varsinaisia vanhoja pelejä.

On vain niin virkistävää pelata pelejä jotka ei kaikki pelaa samallalailla. Okei, ensin se iskee päin kasvoja, että wooou, että näissä peleissä ei ole modernit kontrollit ihan oikeasti, fixattuja kamerakulmia on paljon enemmän, eli kameraa ei voi aina pyöritellä itse, ei tarvitse kuin pelata ensimmäistä Unchartedia, että huomaa tämän ja vielä ihan PS4:llä. Eli on siis virkistävää, että kun vaihtaa peliä, niin se ei välttämättä ole käytännössä sama asia kuin mitä pelasit äsken vaikka olisi ihan saman genren peli.

Ensimmäinen pleikkari on oma kaikkien aikojen suosikkikonsoli ja syystä. Sen pelikirjasto on niin mahtava sekoitus uutta, vanhaa ja niiden yhdistelmää ja näyttää mahtavalta putkelta. On vaikea kuvitella mikä voittaisi tunnelmassa esim. alkuperäisen Resident Evil -pelin, esirenderöidyt 2D-taustat joissa päällä 3D-hahmomallit ja CD-audio, tankkikontrollit jotka toimii täydellisesti tuollaisessa pelissä. Täydellistä!

Pelinkehityksessä pitää alkaa tapahtumaan jotain mullistavaa, että alan suosimaan taas uusia pelejä. Ihan ensminnäinen askel olisi uudet ja oikeasti tehokkaat konsolit eikä jo julkaisunsa aikaan alitehoiset.

Tulipas pitkä romaani, taidan editoida tätä vähän ja postata omaan blogiini!

Käyttäjän Virtuaalimies kuva
Virtuaalimies

Joo se on jännä juttu näin pelaajan silmistä että tulee aikakausia jolloin pelaa tietyntyyppisiä pelejä & vannoo itselleen ettei koskaan kyllästy niihin. Sitten kuitenkin näin käy totaalisesti(väliaikaisesti). Kuitenkin nyt olen aktivoinut uudelleen ps3 ja pelaillut Tekken tag tournament 2 sekä Unreal Tournament 3, liekö tuleva tekken sytyttänyt uudelleen Action/Tappelupeli liekin palamaan, kun tässä välissä olen nirhannut ropet ffxv ja atelier firiksen. Ja tämän peliyritykset tietävät tasan tarkkaan, ne käyttävät psykologiaa apuna ja seuraavat "yleisiä" trendejä jotka kuitenkin perustuvat jo vanhoihin juttuihin. Kai se on joka elämän saralla, myös pelimaailmassa "vanhan kierrätystä".

Käyttäjän edqe kuva
edqe
Lainaus käyttäjältä snaketus

Ei vaan, koska pelinkehityskustannukset ovat nousseet astronomisiin lukemiin, niin riskejä ei oteta ja kolmannen persoonan ammuskelulla jossa on hiippailuelementtejä ja modernilla ensimmäisen persoonan sotaräiskinnällä saadaan varmasti edes omat takaisin, ehkä hieman voittoakin. Sitten on se, että moni genre on vain muovautunut ja sulautunut yheen josta tuloksena on moderni kolmannen persoonan cover-shooteri.

Toisaalta jos miettii näiden "vanhojen" pelityyppien budjetteja, niin ne eivät vaikuta olevan päitä huimaavia; Pillars of Eternity, Wasteland 2, Thimbleweed Park, Dreamfall, jne. Uskon kuitenkin, mainittujen kaltaisille peleille olisi löytynyt kysyntää pitkän aikaa. Julkaisijaa ei etsimisestä huolimatta esimerkiksi Wasteland 2:lle koskaan löytynyt, mutta yhteisörahoittaminen teki pelin tekemisen mahdolliseksi.

Mitä tulee isojen julkaisijoiden ja kehittäjien peleihin, niin olen lyönyt hanskat tiskiin jo aikoja sitten. Suoraviivaista Hollywood-mättöä valtavilla budjeteilla. Onhan niiden budjeteista varoiteltu aika ajoin ja ehkä se kupla jossain vaiheessa puhkeaa. Eiköhän muutama vuosi ainakin porskuteta vanhaan malliin ja E3 / Metacritic / GOTY / pelimedia -hypetyksellä saada pelit pysymään mielissä ja riittäviä määriä myydyiksi.

Ainoa iso peli josta olen henkilökohtaisesti kiinnostunut on Star Citizen (ja hieman myös Squadron 42). Pidän siitä, että lähtivät tekemään suurella riskillä ison budjetin peliä, joka yhdistelee useita eri pelityyppejä keskenään yksityiskohtaisella tasolla. Kuten Brian Champers sanoi eilen, niin hän pitää pelin yhteisöä heidän "julkaisijanaan". Toisaalta heidän kehitysmalli on jo nyt rikkonut vanhaa mallia ja toivon, että vastaavaa nähdään tulevaisuudessa isojen pelien osalta enempi.

IMAGE(https://i.ytimg.com/vi/rw6zP3qiKng/hqdefault.jpg)

CDPR:llä on suuremmat resurssit kuin CIG:llä, huomattavasti valmiimpi pohja kehittää peliä, yms. joten odotukset ovat Cyberpunk 2077 osalta korkealla. Mielenkiintoista nähdä kuinka paljon on löytynyt kiinnostusta lähteä tekemään kunnianhimoista ja rajoja rikkovaa peliä.